23.04.2021
Leipomo kasvaa kuin pullataikina
Pirjon Pakari on pysynyt paikoillaan Seinäjoella, mutta sijainti on muuttunut uuninperältä keskeiselle kauppapaikalle. Leipurintie yhdisti vilkkaan ostoskeskuksen ja leipomon.
Katso video
25.03.2021
Drone on hyvä jättää joskus kotiin
Dronella nurmolaislähtöinen Antti Lahti on kuvannut niin kotimaassa kuin ulkomailla, ja niin maaseudulla kuin kaupungissakin. Alkuvuodesta pakolliseksi tullutta rekisteröitymistä hän pitää hyvänä asiana.
Katso video
19.03.2021
Asuntomyyjälle asuntojen toimivuus on niin ikään ykkösasia
Asuntomyyjän ja kalustesuunnittelijan ollessa yksi ja sama henkilö, hyötyy asunnon ostaja yhdistelmästä ajan ja vaivan säästöllä.
Katso video
19.03.2021
Tonttikauppa käy, ja puolueeton tutkimus lupaa Ilmajoelle hyvää myös jatkossa
Tonttikauppa on jatkunut Ilmajoella hyvänä jo vuosia. Keskustan lisäksi tontteja on myynnissä ympäri kuntaa. Myös rakennuttajaa puolueeton tutkimus ilahduttaa.
Katso video
18.02.2021
Pesuhuoneremontissa tai kosteusvaurioiden korjaamisessa ei kannata oikaista
Pesuhuoneremontti on yksittäisenä kohteena ehkä kallein huoneistoon tai taloon tehtävä saneeraus. Se on myös vaikein, sillä se vaatii monta eri työvaihetta, joissa ei voi oikaista.
Katso video
18.02.2021
Peräkärryt perään ja lattiakaupoille Lapualle – Vinyylilattiakauppa avasi showroomin
Pitkään verkkokauppana toiminut Vinyylilattiakauppa huomasi, että yrityksen Lapualla sijaitsevan tehtaan yhteyteen kaivattiin showroomia, jossa eri lattiavaihtoehdot olisivat selkeästi esillä. Ostoksille tullaan usein yhdessä, mutta lattian värin päättää nainen.
Katso video
11.02.2021
Automaatiotekniikan opiskelijoille löytyy kysyntää
Tekniikan alan ammattikorkeakouluoppi on kovaa valuuttaa työelämässä. Automaatiotekniikan osaajille on tarjolla harjoittelupaikkoja yrityksissä, joilla on myös kiinnostus työllistää osaajat.
Katso video
28.01.2021
Kaikki koulut kerralla kuntoon – Kauhavalla ollaan valmiita uusiin maallemuuttajiin
Kauhavan kaupunki on tehnyt rohkeasti isoja investointeja ja päättänyt laittaa koulut kerralla kuntoon. Isoin ponnistus oli viime syyslukukaudeksi valmistunut Kauhavan uusi koulukeskus.
Katso video
28.01.2021
Salaojat poistivat talon ympäriltä lähes miljoona litraa vettä
Salaojat uusittiin Taisto Hietamäen talon ympärille 10 vuotta sitten. Uuden keräilykaivon reilusti virtaava vesi herätti mielenkiinnon.
Katso video
03.12.2020
Pieni mutta pippurinen Pelipaikka
Valtatie 19 varrella kannattaa hidastaa Kauhavan kohdalla hyvissä ajoin. Kahvila Pelipaikka saattaa olla pieni, mutta ohi ei kannata ajaa.
Katso video
26.11.2020
Itsetehdyt jouluherkut tuovat joulun
Kauhavalla valtatie 19 varrella sijaitsee useampikin jouluinen pysähdyspaikka, joissa voi herkutella joko nopeasti tai pitkän kaavan mukaan. Keittiömestareilla ja leipureilla on jouluvalmistelut jo hyvällä mallilla.
Katso video
26.11.2020
Petteri Punakuonon vaikutus näkyy taseessa
Poroelinkeinon tutkijoita on Suomessa vain kourallinen ja heistä vain yksi tutkii porotaloutta päätoimisesti, Inarista käsin. Tutkija Jukka Tauriainen tutkii poroelinkeinon taloutta sivutoimenaan ja Seinäjoelta käsin,
Katso video
20.11.2020
Joulusauna voi tuoksua salmiakilta
Joulusauna saa tänäkin vuonna hyvissä ajoin uusia tuoksuja, ja lokakuussa esille pantujen joulukoristehyllyjen välistä kuuluu huokailuja.
Katso video
04.11.2020
Omalääkäriltä ja Mallalta apua matalalla kynnyksellä
Vuoden verran Ylistaron keskustassa toiminut yksityinen lääkärikeskus ja terveydenhoitopalvelu Ylismedi on otettu kyläläisten keskuudessa lämpimästi vastaan. Paikan sydän on Marja-Liisa, Malla, Valli.
Katso video
04.11.2020
Tee porrasmatka maakuntaan – listasimme kuntoportaat
Raikkaan ulkoilman ja hyvän treenin lisäksi kuntoportaat tarjoavat upeita pohjalaismaisemia.
Katso video
04.11.2020
Apteekin tuotteet suoraan kotiovelle
Seinäjoen Keskus-Apteekki toimittaa riskiryhmäläisille
reseptilääkkeet ja muut apteekin tuotteet veloituksessa korona-aikana.
Katso video
04.11.2020
5000 urheilijan hoitaja
Urheilu Mehiläinen on Vaasassa yhteistyössä yli 5000 aktiiviurheilijan hoidossa. Seinäjoella toimintaa laajennetaan.
Katso video
04.11.2020
Etätyöt siirsivät työhyvinvointi-valmennuksen verkkoon parissa päivässä
Etätyöt tarjosivat Kuortaneen Urheiluopistolle mahdollisuuden kehittää ja uudistaa toimintaansa. Poikkeuksellisen vuoden takia etävalmennukselle ja tyhyetäpäiville tuli äkkiä kysyntää.
Katso video
29.10.2020
Kaikki kodinkoneet saa Euronicsiltä
Alajärvellä toimiva Euronics-myymälä tarjoaa laajan valikoiman kodinkoneita esimerkiksi talonrakentajille.
Katso video
29.10.2020
Yrityspalvelu antaa neuvoja laidasta laitaan
Yritykset osaavat käyttää entistä enemmän Järvi-Pohjanmaan Yrityspalvelun apua. Neljän kunnan yhteinen yhtiö toimii maantieteellisesti laajalla alueella.
Katso video
Uusimmat kaupallisen yhteistyön jutut
07.06.2025
Kaupallinen yhteistyö
Kesä täynnä iloa -Kurikka kutsuu kevein kustannuksin
07.06.2025
Kaupallinen yhteistyö
Alanvaihtaja näkee potentiaalia pojissa
07.06.2025
Kaupallinen yhteistyö
Kesäostoksille kierrätysgalleriaan
07.06.2025
Kaupallinen yhteistyö
Kulttuurikeidas Vanha Paukku Lapuan sydämessä
07.06.2025
Kaupallinen yhteistyö
Kesäkalusteet tekevät kesän
07.06.2025
Kaupallinen yhteistyö
Yksi vuosi, monta mahdollisuutta -Etelä-Pohjanmaan Opisto avaa ovia
07.06.2025
Kaupallinen yhteistyö
Kulttuurin kesä
07.06.2025
Kaupallinen yhteistyö
Kepeää kesäkivaa Törnävän kesäteatterissa
02.05.2025
Kaupallinen yhteistyö
Lapua kukkii jälleen toukokuussa
02.05.2025
Kaupallinen yhteistyö
Puolen vuosisadan ponnistus
11.04.2025
Kaupallinen yhteistyö
SOP-Metal kannustaa liikkumaan työsuhdepyöräedulla
11.04.2025
Kaupallinen yhteistyö
Monipuolinen ohjelma kutsuu Asu&Elä -messuille Kurikkaan
28.03.2025
Kaupallinen yhteistyö
Sinustako ensihoitaja?
28.03.2025
Kaupallinen yhteistyö
Tuoretta leipää 40 vuotta
28.03.2025
Kaupallinen yhteistyö
Pihasauna on ylellisyyttä
28.03.2025
Kaupallinen yhteistyö
Niemistön ja Soukkajoen uudet tontit ovat nyt haettavissa
28.03.2025
Kaupallinen yhteistyö
Katot ja julkisivut kiiltämään
28.03.2025
Kaupallinen yhteistyö
Kurikan päiväkodeissa arvostetaan myös hassuttelua
15.02.2025
Kaupallinen yhteistyö
Uudet työnjohdon koulutukset tuotantoteollisuuden tarpeisiin
15.02.2025
Kaupallinen yhteistyö
Opintojen avulla kohti unelmia
Uusimmat videot
Kaikki videot
07.06.2025
Koti ja asuminen
Koti ja asuminen
Työelämä ja yrittäjyys
Työelämä ja yrittäjyys
Työelämä ja yrittäjyys
Terveys ja hyvä elämä
Koti ja asuminen
Työelämä ja yrittäjyys
Työelämä ja yrittäjyys
Terveys ja hyvä elämä
Terveys ja hyvä elämä
Tapahtumat ja matkailu
Terveys ja hyvä elämä
Työelämä ja yrittäjyys
Työelämä ja yrittäjyys
Koti ja asuminen
Koti ja asuminen
Työelämä ja yrittäjyys
Koti ja asuminen
Koti ja asuminen
Koti ja asuminen
Kaupallinen yhteistyö
Yksi vuosi, monta mahdollisuutta -Etelä-Pohjanmaan Opisto avaa ovia
02.05.2025Koti ja asuminen
Innostus kasvaa joka kevät
15.02.2025Työelämä ja yrittäjyys
Kaupallinen yhteistyö
Osaajia varhaiskasvatukseen ja nuorisotyöhön
28.10.2024Työelämä ja yrittäjyys
Kaupallinen yhteistyö
Pankkina yli sukupolvien
05.10.2024Työelämä ja yrittäjyys
Kaupallinen yhteistyö
Biokaasuenergiaa yhdessä paikallisin voimin
05.08.2024Terveys ja hyvä elämä
Hyvä kalapaikka vetää siiman kireäksi
22.03.2024Koti ja asuminen
Mieletön projekti
05.03.2024Työelämä ja yrittäjyys
Australia, Uusi-Seelanti, Havaiji ja Karibia
16.02.2024Työelämä ja yrittäjyys
Ammattiurheilun jälkeinen elämä
16.02.2024Terveys ja hyvä elämä
Kaupallinen yhteistyö
Opistovuosi tuo iloa ja itsetuntemusta
22.01.2024Terveys ja hyvä elämä
40 vuotta avantouintia
20.12.2023Tapahtumat ja matkailu
Hovingatar on tottunut reenvetäjä
15.11.2023Terveys ja hyvä elämä
Parhaana päivänä 250 kätköä
24.10.2023Työelämä ja yrittäjyys
Kaupallinen yhteistyö
Vastuullisuus on konkreettisia tekoja
25.09.2023Työelämä ja yrittäjyys
Kaupallinen yhteistyö
LähiTapiola Etelä-Pohjanmaan Kari Niemelä: ”Paras vinkki on, ettei jää vakuuttamisen kanssa yksin.”
19.09.2023Koti ja asuminen
Kaupallinen yhteistyö
Näin hoituu savupiipun nuohous tehokkaasti – katso video
11.08.2023Koti ja asuminen
Västervikin huvilaprojektissa edessä sisätyöt
24.07.2023Työelämä ja yrittäjyys
Kaupallinen yhteistyö
Telian Nora Pesonen: ”Nykyinen maailmantilanne on johtanut kyberhyökkäysten kasvuun”
18.07.2023Koti ja asuminen
Västervikin merenrantahuvilan kunnostuksessa nollakohta saavutettu
11.07.2023Koti ja asuminen
Saippuanvalmistus onnistuu myös kotona – Katso vinkit!
Uusimmat podcastit
Kaikki podcastit
09.04.2021
Terveys ja hyvä elämä
Koti ja asuminen
Terveys ja hyvä elämä
Työelämä ja yrittäjyys
Terveys ja hyvä elämä
Terveys ja hyvä elämä
Terveys ja hyvä elämä
Työelämä ja yrittäjyys
Terveys ja hyvä elämä

Hyvä pointti -podcast: Mistä löytää motivaatiota liikuntaan?
02.04.2021Koti ja asuminen

Hyvä pointti -podcast: Kannattaako vanhaa nahkasohvaa säästää ja miten valita uusi sohva?
26.03.2021Terveys ja hyvä elämä

Hyvä pointti -podcast: Miten selvitä isosta työkuormasta ja etätöistä?
19.03.2021Työelämä ja yrittäjyys

Hyvä pointti -podcast: Miten huonekalut saadaan kestämään vuosikymmeniä?
12.03.2021Terveys ja hyvä elämä

Hyvä pointti -podcast: Terveys ja työssä jaksaminen
05.03.2021Terveys ja hyvä elämä

Hyvä pointti -podcast: Suomen lippu pakkauksessa ei aina kerro koko totuutta
26.02.2021Terveys ja hyvä elämä

Hyvä pointti -podcast: Ruokahävikin vähentäminen ja kalavallankumous
19.02.2021Työelämä ja yrittäjyys

Hyvä Pointti -podcast: Villiruokaa ja miljöötsunami
Uusimmat blogit
Kaikki kirjoitukset
04.07.2025
04.07.2025
Tapahtumat ja matkailu
07.06.2025
Tapahtumat ja matkailu
15.02.2025
Työelämä ja yrittäjyys
23.10.2024
Työelämä ja yrittäjyys
05.07.2024
Tapahtumat ja matkailu
14.06.2024
Tapahtumat ja matkailu
24.05.2024
Tapahtumat ja matkailu
22.03.2024
Koti ja asuminen
16.02.2024
Työelämä ja yrittäjyys
12.10.2023
Työelämä ja yrittäjyys
12.10.2023
Työelämä ja yrittäjyys
12.10.2023
Työelämä ja yrittäjyys
05.10.2023
Työelämä ja yrittäjyys
29.06.2023
Tapahtumat ja matkailu
22.06.2023
Tapahtumat ja matkailu
01.06.2023
Tapahtumat ja matkailu
30.03.2023
Autot ja liikenne
22.02.2023
Työelämä ja yrittäjyys
06.10.2022
Työelämä ja yrittäjyys
Tangon ytimessä – yhdessä eteenpäin
Tapahtumat ja matkailu
Tangon juhla leviää kotisohville Ylen avulla
Tapahtumat ja matkailu
Kesällä kaikki on toisin
Työelämä ja yrittäjyys
Laiskuus laiskistuttaa
Työelämä ja yrittäjyys
Yrittäjien ja yrittäjyyden tervehdys
Tapahtumat ja matkailu
Tangoa ja tapahtumia Seinäjoella usean vuosikymmenen ajan
Tapahtumat ja matkailu
Maatalousnäyttely – nostalgiapläjäys vai silmien avaamisen paikka
Tapahtumat ja matkailu
Hei kundit, kesä on tullut!
Koti ja asuminen
Kevättä kohti Pytinkimessuilta
Työelämä ja yrittäjyys
Kaikille on paikkansa
Työelämä ja yrittäjyys
Myönteinen ilmapiiri auttaa jaksamaan
Työelämä ja yrittäjyys
Johdatko arvoilla, joita noudatat itse?
Työelämä ja yrittäjyys
Ei niuhoteta turhista
Työelämä ja yrittäjyys
Työharjoittelu Ilkan luovissa palveluissa
Tapahtumat ja matkailu
Kaupunkifestivaali, johon on helppo tulla
Tapahtumat ja matkailu
20 vuotta eikä suotta
Tapahtumat ja matkailu
Kesä ilman kalenteria
Autot ja liikenne
100 vuotta ajokorttia
Työelämä ja yrittäjyys
Koulutus kaiken takana
Työelämä ja yrittäjyys