Keittiömestari apuna kotien jouluvalmisteluissa
Kaikkea ei tarvitse ehtiä tehdä itse, keittiömestari vinkkaa. Ravintolat valmistavat jouluruokia myös kotoisiin joulupöytiimme.
Pieni mutta pippurinen Pelipaikka
Valtatie 19 varrella kannattaa hidastaa Kauhavan kohdalla hyvissä ajoin. Kahvila Pelipaikka saattaa olla pieni, mutta ohi ei kannata ajaa.
Joulutunnelmaa valtatie 19 varrella
Huvipuisto PowerParkin edustalla, aivan valtatie 19 varrella sädehtii kutsuva pysähdyspaikka. Road House kauppakeskuksessa ollaan valmiina jouluun.
Itsetehdyt joulukoristeet ovat hauskoja lahjoja
Itsetehdyt joulukoristeet ovat aarteita, joita vaalitaan sukupolvelta toiselle. Kuinka ihanaa onkaan ripustaa kuusen oksalle itse lapsena tehty joulukoriste tai nostaa piirongin päälle vanha, isoäidiltä saatu enkelikoriste? Itsetehdyt joulukoristeet ovat myös mukavia joululahjoja. Tässä muutama vinkki!
Etelä-Pohjanmaalla syödään jouluna makaronilaatikkoa, Pohjanmaalla herkutellaan kalalla
Jouluruokaperinteisiin on aina vaikuttanut se, mitä alueella on saatavilla. Etelä-Pohjanmaalla joulupöydän antimet ovat hyvin kasvisvoittoisia.
Joulu on tehty solmuista, helmistä ja kanelitangoista
Anne Nenosen käsityöliikkeen ympärille on syntynyt Paapo-yhteisö, jossa jaetaan ideoita ja iloitaan itse tekemisestä.
Elämyksiä Aava Kertun luona
Kotieläintila Aava Kerttu joutui myös koronakurimukseen, mutta omistajaperhe uskoo tulevaisuuteen.
Joulun tärkein lahja
Jo edesmennyt, Lapualla vuonna 1936 syntynyt äitivainaani kertoi lapsuuden jouluistaan suurperheessään meille veljeksille. Kun äitini perheessä oli yli 10 lasta, ja elettiin sodanjälkeistä aikaa, ei lahjoilla paljon jouluna juhlittu.
Kaupallinen yhteistyö
Itsetehdyt jouluherkut tuovat joulun
Kauhavalla valtatie 19 varrella sijaitsee useampikin jouluinen pysähdyspaikka, joissa voi herkutella joko nopeasti tai pitkän kaavan mukaan. Keittiömestareilla ja leipureilla on jouluvalmistelut jo hyvällä mallilla.
Kaupallinen yhteistyö
Paremman mielen joulutunnelmia
Joulun tunnelma lähtee hyvästä jouluruuasta ja rennosta tunnelmasta. Oleellinen osa joulutunnelmointia ovat myös joululaulut.
Kaupallinen yhteistyö
Tonttu on kääntämässä takkiaan
Tonttu, muukin kuin se punanuttuinen, liikkuu nyt reippaasti. Sisustuksen trendit ovat muuttaneet myös tonttujen vaatetusta enemmän maanläheisiin väreihin. Kotoilukin vetää tonttuja nyt puoleensa.
Kaupallinen yhteistyö
Joulussa näkyy paikallisuus
Joulukauppa on alkanut tunnelmallisin valoasetelmin koristellussa Torikeskuksessa. Tänä vuonna kotimaisuus ja ekologisuus ovat valttia.
Yrittäjä! Tarinallista joulumarkkinoille pohjalaiset tunnelmat
Mitä tarinallistaminen on? Se ei ole tarinoiden kertomista, vaan tarinallisen kokemuksen tuottamista. Joulu on mitä parhainta aikaa hyödyntää tarinallistamista, onhan se erilaisten makujen, tuoksujen, värien, valojen ja tunnelmien aikaa.
Petteri Punakuonon vaikutus näkyy taseessa
Poroelinkeinon tutkijoita on Suomessa vain kourallinen ja heistä vain yksi tutkii porotaloutta päätoimisesti, Inarista käsin. Tutkija Jukka Tauriainen tutkii poroelinkeinon taloutta sivutoimenaan ja Seinäjoelta käsin,
Joulupukki omistaa jo parran ylläpitosetin
Joulupukki tietää, että parran ylläpito on työlästä ja välineitä kuluttavaa hommaa. Hän ei siis oletettavasti pane pahakseen, vaikka saisi parranhuoltoon lisääkin tarvikkeita. Lasten huoli Joulupukin kaikinpuolisesta hyvinvoinnista näkyy heidän lähettämissään kirjeissä.
Joulukuusenviljelijä tekee pohjustustyötä vappuna
Joulukuusenviljelijä ilahtuu aina kesäisin puissa pesivistä linnuista. Erityisesti räkättirastaat ovat mieltyneet tuuheisiin oksistoihin. Niiden laulukonsertti kelpaa hyvin ähtäriläiselle Janne Muhoselle.
Joululiite
Jouluruokaa, joulutunnelmia, lahja- ja käsityövinkkejä, niiden parissa on mukava virittäytyä jouluun. Ihanaa joulunodotusta kaikille!
Kaupallinen yhteistyö
Joulusauna voi tuoksua salmiakilta
Joulusauna saa tänäkin vuonna hyvissä ajoin uusia tuoksuja, ja lokakuussa esille pantujen joulukoristehyllyjen välistä kuuluu huokailuja.
Porkkala eli porkkanalohi houkuttaa maistamaan
Porkkala eli porkkanalohi rantautui kolme vuotta sitten Suomeen, mutta kelpaa joulupöytään vielä ensihuuman jälkeenkin. Se sopii myös kasvissyöjien tai vegaanien ruokapöytiin.
Kaupallinen yhteistyö
Kauneimmat joululaulut ovat sielunhoitoa
Kauneimmat joululaulut -kampanjan suojelija on vuonna 2019 Katri Helena. Hänen oma sävellyksensä Joulumaa on yksi radiokanavien eniten soittamista suomalaisista joululauluista.