Niin mielekästä, kun sen osaa

Siivoustyötä tekevällä Auri Kanasella on somessa yhteensä noin 8 miljoonaa seuraajaa.

Polku korkeakouluihin mielessä

Milla Jerohin opiskelee Vamiassa elektroniikka-asentajaksi, mutta suunnittelee jo opintoja ammattikorkeakoulussa.

Tahtoa vastata tarpeeseen

Tulevaisuutta tehdään nyt ja sitä on hyvä olla rakentamassa monipuolinen joukko. Tampereen yliopiston tietotekniikan tutkinto-ohjelmia (FM, DI) voi pian suorittaa Seinäjoen yliopistokeskuksessa.

Oppisopimuksesta apua työvoimapulaan

Sedun yrityspalvelupäällikkö Satu Ahopellolla on kiireet lisääntyneet vuonna 2018 tapahtuneen oppisopimuksen uudistumisen jälkeen.

Koutus & rekry | 2022

Lue uusin Koulutus & rekry -teemaliitteemme!

Kolmessa paikassa samaan aikaan

Hallintotieteitä opiskeleva 24-vuotias Ida Kettuoja on monessa mukana. Aktiivinen järjestötoiminta on hänelle oleellinen osa opiskelua.

Opiskelua kun itselle sopii

Koulutuskauppahan on auki ympäri vuoro­kauden. Voit vaikka keskellä yötä mennä ostoksille, ja viiden minuutin päästä olet jo kurssilla.

Rakennusalan osaajapula pahenee

Rakennusalan osaajapula ei hellitä Suomessa vaan pahenee, ennakoi Rakennusteollisuus RT:n lokakuun lopussa julkistama osaamistarveselvitys. Ratkaisuna yritykset uudistaisivat alan koulutuksia käytännönläheisemmiksi ja lisäisivät kansainvälisten osaajien määrää merkittävästi nykyisestä.

DigiTaituri – maatilan talous tutuksi digin siivellä

 Suomen Yrittäjäopisto tarjoaa lyhytkestoisia talouskoulutuksia maatilan elinkaaren eri vaiheisiin. Tänä syksynä alkavissa DigiTaituri -webinaareissa on tavoitteena tukea Aisaparin alueen maatilayrittäjien talousosaamista sekä samalla tietoteknisiä taitoja ja digitaalisia ratkaisuja. Hankekoulutus hoidetaan pääsääntöisesti etävälineiden avulla.

Yrittäjä | syksy 2021

Lue mitä pohjalaisyrittäjille kuuluu! Yrittäjäliitteessä ajankohtaista asiaa Etelä-Pohjanmaalta ja Pohjanmaalta.

Päivitä ammattitaitosi uusille urille

Pätevöidy päivittämällä ja Korkeasti koulutettujen osaamissalkku -koulutuksissa hankitaan uusia oppeja ja ideoita siihen, miten työnhakija osaa työnhaussa myydä omaa ammattitaitoaan tehokkaammin. Koulutukset ovat osa Suomen Yrittäjäopiston verkkokoulutustarjontaa.

Modernia tuotantoteknologiaa robotiikalla

Kiinnostaako robotiikka? Suomen Yrittäjäopiston Robotiikan ja 3D-mallintamisen koulutus tutustuttaa tehokkaasti moderniin tuotantoteknologiaan.

Ketterä ja nuorekas 70-vuotias

Yritysten ja talouden kasvu on Etelä-Pohjanmaan kauppakamarille sydämen asia.

Yrittäjä toukokuu 2021

Toukokuun yrittäjäliitteessä asiaa mm. yrittäjien jaksamisesta, verkostoista, koronavuodesta sekä omistajanvaihdoksista.

Liiketoiminnan ammattitutkinto työn ohella

Suomen Yrittäjäopisto tarjoaa mahdollisuuksia myynti- ja markkinointiosaamisen, taloushallinnon tai HR-asioiden kehittämiseen. Vaihtoehtoja löytyy yksittäisistä kursseista koko tutkinnon suorittamiseen.

Käsistään kätevä saa paikan

Rekrykoulutuksella työllistyy alalle kuin alalle.

Energiaa omaan esimiestyöhön

Pirita Karjala oli ensimmäisten valmistuneiden joukossa, kun Suomen Yrittäjäopiston Esimieskoulutus verkossa lähti käyntiin.

Koulutus & rekry 2021

Koulutus & rekry -liitteessä kerrotaan mm. ammatinvaihdosta ja uudelleenkoulutuksesta, tulevaisuuden ammateista sekä eri koulutusmuodoista.

Rekrykoulutus vastaa yrityksen tarpeisiin

Rekrykoulutuksen voi toteuttaa yhtä hyvin yhdelle henkilölle kuin isommallekin ryhmälle.

Unelmasta toiseen koronan avulla

Kun lentoemännän työt loppuivat kertarysäyksellä viime maaliskuussa, päätti Eva Bertills vaihtaa alaa.