Kymmenen päivän täydellinen heräteostos

Etelä-Suomessa työuransa tehnyt Mikko Hautala oli haaveillut vuosituhannen alussa ostavansa kotitalonsa Töysän Suutalan kylästä. Sitten täti tuli kylään ja kertoi Villa Mannerin olevan myynnissä.

Sittenkin oma Kastellin Kuori-koti 

Kastellin Kuori-koti jäi Peurojen mieleen Tuusulan Asuntomessuilta. Yllättävän soiton käynnistämästä projektista nautitaan nyt Seinäjoella.

Pointti Koti & kierrätys | 2023

Vanha puutalo opettaa omistajaansa – Parasta on vapaus omiin päätöksiin

Pieni lehti-ilmoitus muutti uusikaarlepyyläisen Johanna Tallgrenin elämän. Vanha puutalo tuli Johannan omaksi hänen ollessaan 30-vuotias. 

Rakennuksen sielua halutaan vaalia

Vuosiluku 1921 koristaa yhtä olohuoneen ja yhtä keittiön tiiltä. Tuon vuoden jälkeen tulipalo on niitä kärventänyt, toista kahteen kertaan. Vuonna 1923 valmistunut myllyrakennus on palanut vain kerran.

Avaraa asumista suvun entisillä mailla

Lapsiperheen toimiva arki oli suunnittelua määrittävä tekijä Naantalin Luonnonmaalla sijaitsevassa Rauhalanrinne -nimisessä kodissa. Tuuli Ekmanin ja Janne Hurmeen kolmihenkisen perheen koti on yksi Naantalin Asuntomessujen kohteista.

Asumisviihtyvyys ja energia­tehokkuus ratkaisivat

Jaana ja Ari Huhtaro ostivat ikkunaremontin vaihtamalla Pihlan antennilasi-ikkunoihin.

Niin halutessaan Seinäjoen Pajuluomalle rakentavalla on vain äärettömyys rajana

Tulevana syksynä Pajuluomalta tulee tarjolle uusia tontteja. Rakentamisen, ilman määriteltyä rakennustapaa, voi aloittaa ensi vuonna.

Kesähuone viihdyttää keväästä syksyyn

Eräänä tuulisena ja kylmänä kevätpäivänä pohjalaiset omakotiasujat palelivat terassillaan. Oli aika ryhtyä haaveista tekoihin, ja niinpä netistä alettiin etsiä sopivaa lasiterassia.

Tee se itse pihakivetys – näin tehdään kestävä pihalaatoitus

Pihakiveyksen perustaminen vaatii paljon työtä, mutta valmis kiveys palkitsee tekijänsä helppohoitoisuudellaan ja kauneudellaan.

Omakotitalo alueella, jossa oma olohuone pysyy omana

Ihanteellinen kodin paikka löytyi parin vuoden etsimisen jälkeen. Hehtaarin tontilla on myös oma metsäinen kulma.

Katonvaihto ei vaatinut turhia liikkeitä

Sari ja Markus Mäenpää odottavat innolla lumien sulamista ja kevättä. Silloin tammikuun lopussa asennettu uusi katto viimeistään näyttää mihin se pystyy.

Avaruuden pääkaupungissa on varaa valita

Seinäjoella on asumisvaihtoehtoja keskustassa ja pientaloalueilla. Etäämmällä ytimestä löytyy kylämiljöötä ja rantavettä. Yhteensä tontteja on tarjolla noin 170.

Lakeuslife-tähdet Emma ja Pauli etsivät tonttia

Ylen syksyllä esittämä Lakeuslife-sarja kertoi kunnianhimoisista ja rohkeista nuorista, joilla ei ole aikomustakaan lähteä maaseudulta. He kokevat, että täällä heillä on kaikki mahdollisuudet tehdä elämästään juuri sellaista kuin he itse haluavat. Maaseudulle haaveilevia tai palaavia onkin yhä enemmän.

Tulvarajoitukset ja lakeusmaisema määrittivät sijainnin

Kodin julkisivun suuntaa voi määrittää myös moni muu asia kuin tontin vilkkaimmin liikennöity suunta. Menneiden vuosikymmenten vakiintunutta tapaa voi horjuttaa moni asia – pakollinen tai vapaaehtoinen.

Remontti alkaa olla valmis – enää ei tarvitse tiskata ulkona

Jalasjärveläisellä Rajalan tuvalla alkaa olla sohvaa vaille valmista. Vielä vähän sähkötöitä, listoitusta ja maalaamista, sen jälkeen vuosien urakka on päätepisteessään.

Ulkovalaistus suunniteltiin huolella ja ammattilaisten vinkein

Ulkovalaistus, niin rakennusten kuin pihan, suunniteltiin yhtä aikaa itse rakennuksen suunnittelun kanssa. Pihlajat haluavat kotinsa ulkovalaistuksen olevan hillittyä.

Paluumuutto on yhteinen unelmamme

Toni Tuominen ja Jenny Lammi muuttivat opiskelujen perässä välillä muualle, mutta yhteinen tavoite ja unelma oli aina selvä. Sitten kun oman talon rakentaminen on ajankohtaista, palataan takaisin Alahärmään.

Oman katon puolukoita

Viikatteella niitto kerran kesässä. Se on Christer ja Runa Forsin omakotitalon katolle ainut vuosittain tehtävä pakollinen huolto.

BKK tarjoaa uniikkia seinäpintaa

Ekologinen ja sisäilmasertifioitu hartsipinnoite on nyt kovassa nousussa.