Mökistä tulikin kakkosasunto
Karita ja Jukka Virtanen eivät säiky uudella kesämökillään edes karhuja.
Alavudella asuvien Virtasten mökkeily muuttui astetta helpommaksi, kun pariskunta päätti rakentaa oman mökin lyhyemmän mökkimatkan päähän.

— Emme oikeastaan hakeneet kesämökkitonttia, sillä meillä on Karitan isän puolelta mökki Parkanossa, Kovan työn mökin ja maapohjien tekemisessä tehnyt Jukka Virtanen kertoo mökin rakentamisen taustaa.

Karita Virtanen on työelämässä rahoitusalalla ja Jukka puolestaan koneyrittäjä.
— Parkanoon meillä oli matkaa kotipihasta 80 km ja tänne meillä tulee vain noin 10 minuutin ajomatka, Jukka selventää.

Kesämökkiä suunniteltaessa Jukka käänsi ajatuksen niin, että siitä tuli ympärivuotisessa käytössä oleva huvila.
Huvila on rakennettu kaavan mukaisesti, mutta Jukka on tyytyväinen Alavuden rakennusvalvonnan joustamiseen rakentamisasioissa.
— Kaikki meni heidän kanssaan tosi hienosti. Tarkastuksia kun tehtiin, niin se oli mukavaa rupattelua, mutta asiatkin tuli silti hoidettua.
Kaivon paikka etsittiin kupariputkella
Virtasten kaivo on pariskunnan kuuleman mukaan ainoa sillä puolella järveä.
Kaivon paikka etsittiin yhden tutun miehen avustuksella. Hän otti kupariputket käteensä ja merkkasi niiden avulla paikan.

— Halusin testata myös kupariputken ja samalla lailla ne kääntyivät minullakin merkatun vesisuonen ja tulevan kaivonpaikan kohdalla, Jukka myhäilee.
Kaivo on nelisen metriä syvä ja vesi on erittäin hyvää ja kirkasta talousvettä.
Pitkästä tavarasta
Mökki on tehty 11-tuumainen hirsi kerrallaan. Jukka ei ole aiemmin touhunnut hirsien kanssa, ja palkkasi ammattilaisen työkaverikseen.
— Tein itse joitakin työkaluja nimenomaan tähän hirsirakentamiseen, Jukka vaatimattomasti kertoo rakentamisen vaiheita.

Virtanen on yrittäjänä tottunut siihen, että itse tehdään ja opetellaan tekemään. Mökin rakennuskuvien suunnitteluun ei Virtanenkaan kuitenkaan tohtinut ryhtyä.
— Katsoimme pohjia valmiiksi ja siitä Rakennusinsinööritoimisto Esa Järvinen muokkasi lupakuvat.
Etätöitä ja sairauseläkettä
Karita tekee toisinaan etätöitä.
— Uskon, että varmaan tulevaisuudessa tulen tekemään enemmän etätöitä myös mökillä, kun tämä on nyt valmistunut. Voin vaikka järjestää ergonomisen työpisteen itselleni nykyisen sohvannurkan sijaan.

Jukka puolestaan on sairauseläkkeellä keuhkosairauden vuoksi ja joutuu miettimään tarkkaan jokaista työrupeamaa mökin ja sen ympäristön rakentamisessa.
— Hengästyn todella helposti, niin kaikki on pakko tehdä rauhallisesti omaan tahtiin.

Mökin piha on tarkoituksella laitettu mahdollisimman helppohoitoiseksi.
— Meillä on omakotitalo, jossa riittää sitä ruohonleikkuuta ja muuta tekemistä, niin tänne ei haluttu mitään ylimääräistä puuhaa.
Luonnossa on vilskettä
Mökin rakennusvaiheessa Karita oli syksyllä lähistöllä marjoja poimimassa, kun pari karhua tallusteli omalle marjamättäälleen.
— Katsoin ensin, että siinä on iso koira, mutta pian äkkäsin, että pari karhuhan siinä oli marja-apajilla.

Järvellä näkyy myös pesiviä joutsenia sekä telkkiä.
— Hirvi on pari kertaa uinut järven yli, metsoon törmää lähes tässä mökin pihassa, Ilveksen jälkiä on lähellä ja kauriit pomppivat myös lähistöllä, pariskunta ynnäilee mökkeilyn luontoelämyksiä.