Elämisen helppous houkutti
Hyväkuntoinen Hilkka Heiska halusi elämänlaatua ja muutti isosta omakotikiinteistöstä Saga Lakeudenlinnan yksiöön.
Hilkka Heiska avaa energiaa täynnä oven omaan puolisen vuotta vanhaan kotiinsa palvelutalo Saga Lakeudenlinnaan. Istuudumme nojatuoleihin ja sitten alkaa Hilkan taukoamaton kerronta palvelutaloasumisen ihanuudesta.
─ Asuin vanhassa omistamassamme entisessä Osuuskaupan talossa Ylistarossa. Hoidin käytännössä yksin sitä mieheni kuoleman jälkeen 13 vuotta. Siellä oli neliöitä alhaalla 200 ja ylhäällä toiset 200.
Nyt 76-vuotiaalla Hilkalla on yksiössään 28 neliötä. Siinä on myös keittiö, jossa Hilkka valmistaa päivittäiset ateriansa.
─ Voisin tietysti ostaa maittavan ja monipuolisen ruuan tuolta alakerrasta, mutta söisin sitten ihan liikaa, Hilkka naurahtaa.
Minimipalvelut
Saga Lakeudenlinnassa kuten muissakin Saga-palvelutaloissa, voi käydä kokeilemassa asumista esimerkiksi Virkistävällä viikolla. Se on viikon kokeilu pakettihinnalla, johon sisältyy valmiin asunnon lisäksi joitakin talon palveluja.

─ Minä olin ihaillut tätä taloa heti sen valmistumisesta lähtien. Sitten sanoin lapsilleni, että haluan muuttaa sinne, vielä kun olen kunnossa. Yksi lapsistani asuu Saksassa ja kaksi muuta pääkaupunkiseudulla, joten tällaisesta asumisesta on heillekin vähemmän huolta.
Monilla on hiukan väärä käsitys palvelutalojen luonteesta, siksi Hilkka sanoo tutuilleen asuvansa kaupunkiasunnossaan.
─ Kaikki huonekaluni ja tavarani ovat täällä omiani, enkä minä missään sairaalasängyssä nuku, niin kuin jotkut luulevat, Hilkka naurahtaa.
─ Tämä oli heti minun juttuni. Täällä on loistava parveke, juuri sopiva keittosyvennys sekä tänne mahtuu kerralla 14 vierasta eli kaikki lapseni perheineen.
Huoletonta asumista
Erityisen iloinen Hilkka on Saga Lakeudenlinnan järjestämästä viikko-ohjelmasta, joka kuuluu jokaiselle asujalle.
─ Käyn allasjumpassa, kuntosalilla, voimistelemassa, kuuntelemassa musiikkia, tai osallistun eri retkille. Tässä on niin helppo vain mennä hissillä tai portaita noihin aktiviteetteihin.
Asumisen hintaan kuuluu sähkö, vesi, internet ja myös Hilkan auto seisoo talon pihassa. Suurin osa asukkaista ei enää autoilla liiku, joten Hilkan autolle on paikka löytynyt. Autolle voi myös varata maksullisen tolppapaikan.

─ Täältä on helppo ostaa palveluita sitten sen mukaan mitä tarvitsee. Kyllähän siihenkin kuluu rahaa, jos lapsieni pitää rampata tänne Pohjanmaalle minua auttamaan tai asioitani hoitamaan, Hilkka pohtii.
─ Jo tänne muuttoa suunnitellessani, ajattelin, että tämä on minun loppusijoituspaikkani, Hilkka virnistää hyväntuulisesti.
Turvallinen ja lämminhenkinen
Saga Lakeudenlinnan aulassa on hyvä tila järjestää erilaisia tapahtumia. Ennen joulua on joulumyyjäisiä, ja pitkin vuotta on erilaisia ajankohtaan sopivia tapahtumia.
─ Olen itse viihtynyt alhaalla juttelemassa eri ihmisten kanssa. Lähes kaikki ovat iäkkäämpiä kuin minä, mutta ei se haittaa. On kiva, kun on helposti seuraa saatavilla silloin, kun sitä haluaa.
Hilkka kaivaa laatikosta turvarannekkeen, jota hän ei vielä ole käyttänyt.
─ Napilla saa tehtyä hälytyksen suoraan hoitajien puhelimeen ja apu tulee nopeasti. Kyllähän se varmasti oman turvallisuuden tunteen tuo, kun heti hälyttäessä saa apua.