Tangohuumaa ja huumoria
Katja Ståhl Ja Mikko Kekäläinen tekevät ensiesiintymisensä juontoparina Tangomarkkinoiden laulukilpailun finaalissa.
Televisiosta tutut Katja Ståhl Ja Mikko Kekäläinen kertovat odotuksiaan tulevasta juontokeikasta Tangomarkkinoilla sekä ajatuksiaan tango-maailmasta. Molemmat kokevat, että tango tuo ihmisiä yhteen.
Oletteko juontaneet aikaisemmin yhdessä? Kuinka hyvin tunnet juontoparisi?
K: Ei olla juonnettu aiemmin yhdessä! Ollaan tavattu Ylellä monesti ja myöskin koirapuistossa, joten tuttuja ollaan kyllä. Mikko on haastatellut minua useita kertoja.
M: Emme ole oikeastaan tehneet aiemmin mitään töitä yhdessä, vaikka olen kyllä haastatellut Katjaa monesti. En tunne Katjan syvimpiä sielun sopukoita tai salaisuuksia, mutta kyllä meillä on hyvin mutkattomat ja tuttavalliset välit. Katjaan on myös helppo tutustua. Projektin alussa meistä otettiin promokuvat, joita varten Katja oli mennyt maskiin jo aikaisin aamusta. Huumorilta ei säästytty, kun tulin itse maskiin vasta reilusti myöhemmin pyöräilyvaatteet päällä.
Millaisia odotuksia juontoyhteistyöstä on?
K: Eihän Mikon kanssa voi olla kuin hyvä meininki. Mikko on taitava ja ammattitaitoinen. Lisäksi löytyy huumorintajua, joten juhlaahan tästä tulee monellakin tapaa. On ihanaa, kun rinnalla on osaava tyyppi!
M: Odotan todella paljon. Katja on valtakunnan ykköskärkeä juontohommissa ja on ennen kaikkea hieno päästä tekemään hänen kanssaan töitä. Otan tämän myös opin kannalta. Sitähän sanotaan, että aina pitää varastaa parhailta.
Mikä oli ensimmäinen ajatus, kun kuulit Tangomarkkinoiden juontopestistä?
K: Jess! Se on aivan mahtava keikka, jonka teen ilolla. Oli yllätys, että minua pyydettiin. En osannut lainkaan odottaa, niin kuin en yleensäkään osaa odottaa yhtään mitään.
M: Jee Jee mahtavaa! Ylipäätään se, että Tangomarkkinat palaavat Ylelle ja pääsee itse tekemään, on huikea mahdollisuus. Olen musiikin suhteen kaikkiruokainen ja tango on hieno musiikkilaji.
Kuinka tuttu tapahtuma Tangomarkkinat ovat sinulle?
K: Seurasin aikanaan Tangomarkkinoita joka kesä telkkarista. Nyt minulla ei ole ollut tv:tä kahdeksaan vuoteen, niin katsominen on vähän jäänyt. Mutta kiinnostaa kyllä! Pitääkin tutkia lähihistoriaa ennen kuin koitos on käsillä.
M: Tangomarkkinat eivät ole itselleni entuudestaan kauhean tuttu tapahtuma. Tango on tuttu. Olemme olleet bändimme, Martti Vainaa & Sallitut aineet, kanssa Tangokadulla keikalla pari vuotta sitten. Lisäksi olen katsonut niitä televisiosta.
Miten valmistaudut Tangomarkkinoiden juontamiseen? Onko valmistautumisessa jotain erityistä muihin juontokeikkoihin verrattuna?
K: Ulkoasun on toki oltava keskivertoa juhlavampi, muuten en kyllä näe merkittävää eroa. Suorat lähetykset ovat meille Mikon kanssa ihan arkea, joten se sujuu kyllä.
M: Juontosuoritukseen valmistaudun kuten kaikkiin muihinkin. Perehdyn, otan selvää ja harjoittelen. Normaali työprosessin lisäksi aion heittäytyä tangohuumaan ja -fiilistelyyn täysin. Aion elää tangoissa mukana ja seurata kilpailun kulkua ja etenemistä. Toivottavasti joukosta löytyisi myös omia suosikkeja.
Mitä odotat eniten Tangomarkkinoilta?
K: Tunnelmaa! Veikkaan, että se on aivan uniikki. Seinäjoki onkin tuttu jo Provinssirokista, joten tämä on nyt harppaus toisenlaiseen maailmaan.
M: Toivon, että siellä on ihan omanlaisensa vahva tunnelma. Ihmiset pääsevät yhteen, olemaan hyvällä fiiliksellä ja tunnelmoimaan. Odotan, että tästä tulisi yksi kesän kohokohta. Lisäksi on ilo päästä tapaamaan ihmisiä.