Turvallisesti perille
Kun veturinkuljettajan haku aukeaa, hakemuksia tulee tuhansia. Ala on pidetty ja arvostettu, eikä työvoimapulaa ole.
Liikkuva maisemakonttori, vastuu ja vaihtelevat työvuorot, vastaa nurmolainen veturinkuljettaja Jussi Tuominen, kun häneltä kysyy mikä veturinkuljettajan ammatissa on parasta.
Tuominen on valmistunut veturinkuljettajaksi vuonna 2012. Aikaisemmin hän työskenteli VR:llä ratapihalla vaihtotyönjohtajana, jossa hän näki läheltä, millaista veturinkuljettajan työ on. Niin kiinnostus uudesta tehtävästä heräsi.

─ Se oli täysin uusi maailma, ja työ vaikutti mielenkiintoiselta. Olin kuullut huhuja, että palkkakin on ”ihan ok”, Tuominen kertoo naurahtaen.
Tuominen opiskeli yhdeksän kuukautta kestävän intensiivisen veturinkuljettajan koulutuksen, jonka jälkeen hän sai kuljettajan lupakirjan ja oli valmis hyppäämään veturin ohjaamoon.
Kilpailu on kovaa
Veturinkuljettajan peruskoulutuksia järjestää tänä päivänä Kouvolan Rautatie- ja Aikuiskoulutus Oy (KRAO), joka on Suomessa ainut paikka, jossa voi suorittaa veturinkuljettajan koulutuksen.
─ Koulutus ei ole säännöllinen, vaan sitä järjestetään tarpeen mukaan VR:n tilauksesta, VR:n vetopalvelupäällikkö Janne Lappalainen kertoo.
Veturinkuljettajan hakuprosessista vastaa VR, joka tilaa koulutuksen ja valitsee opiskelijat. Veturinkuljettajien koulutus ei ole verrattavissa muuhun ammatilliseen koulutukseen, josta vastaa opetus- ja kulttuuriministeriö. Toisin kuin muiden ammattitutkintojen osalta, VR järjestää koulutuksen itse ja pitkälti myös kustantaa sen.

Koko Suomen kattavassa rekrytoinnissa hakijoita voi olla tuhansia, joten kilpailu on kovaa.
─ Koulutukseen voivat hakea henkilöt, joilla on suoritettuna ylioppilastutkinto tai ammatillinen tutkinto. Eduksi katsotaan, jos toisen asteen tutkinto on tekniseltä tai kuljetusalalta, Lappalainen kertoo hakuvaatimuksista.
Lisäksi Traficom määrittelee terveydelliset vaatimukset, jotka hakijan tulee täyttää. Koulutukseen hyväksymisen ehdottomia vaatimuksia ovat hyvän terveyden lisäsi esimerkiksi hyvä kuulo, näkö ja erityisesti virheetön värinäkö. Hakijan on läpäistävä myös psykologiset testit.
Vastuullista vuorotyötä
Tuomisen mukaan veturinkuljettajan ammatti on paljon monipuolisempi ja laajempi kuin moni saattaa luulla.
─ Ajan niin matkustaja- kuin tavarajunia. Määränpäänä voi olla junavuorosta riippuen Helsinki, Oulu, Jyväskylä, Vaasa tai niiden väliasemat. Lisäksi teen ratapihoilla tapahtuvaa vaunujen järjestelytyötä.
Veturinkuljettajan työ on itsenäistä ja toisinaan yksinäistäkin. Veturinkuljettajat tekevät kuitenkin tiivistä yhteistyötä konduktöörin ja liikenteenohjauksen kanssa.
─ Ohjaamossa ollaan kokonaan yksin, mutta samalla tehdään tiimityötä eri tahojen kanssa. Päivittäisestä junaliikenteen ohjauksesta ja häiriönhallinnasta vastaava operaatiokeskus on puhelimen päässä 24/7, Tuominen avaa.
Yksikään päivä veturinkuljettajana ei ole samanlainen. Veturinkuljettajaksi hakevalla täytyykin olla valmiutta sopeutua epäsäännölliseen vuoro- ja yötyöhön.

─ Työvuorot voivat kestää 5–24 tuntia ja kaikkea siltä väliltä. Pidemmissä, maksimissaan 24 tunnin työvuoroissa on lepo vieraalla paikkakunnalla.
Vaikka veturinkuljettajan työn ja työaikojen vaihtelevuus aiheuttaa välillä haasteita esimerkiksi harrastusten ja vapaa-ajan sovittelussa, se on Tuomisen mielestä yksi työn parhaista puolista, joka pitää mielenkiinnon yllä.
Kuljettajan työn tärkein tehtävä on saattaa aina asiakas tai rahti turvallisesti perille ja taata täsmällinen sekä energiataloudellinen matka.
─ Työn vastuu tuo siihen mielekkyyttä. Työni on tärkeää ja sillä on tarkoitus. Vaikka keli ja kalusto saattavat joskus yllättää, aina ovat asiakkaat ja rahti päässeet perille, Tuominen sanoo hymyillen.
Veturinkuljettaja
- VR:llä on yhteensä noin 1200 veturinkuljettajaa.
- Ala on miesvaltainen, ja noin 9/10 veturinkuljettajista on miehiä. Naisten osuus on kuitenkin kasvussa.
- Veturinkuljettaja-tehtävänimikkeellä mediaanipalkka on 5 500 € kuukaudessa. Kahdeksan kymmenestä palkasta sijoittuu välille 3 975 € – 6 500 €. Lähde: Oikotie.