Rautaperseillä maisemat vaihtuvat
Tapani Ojala on kuluttanut moottoripyöriensä penkkiä 20 vuoden aikana 220 tuhannen kilometrin verran.
Satumaa-kävelyllä liikkeelle
Satumaa-kävelyn jälkeen voi suunnata Hurmio-konserttiin, jonka tangot ja iskelmät sisältyvät Topi Sorsakosken 40 vuotta sitten julkaistuun albumiin.
Kruunut ja tango kohtaavat juontohommissa
Tangokuningattaret Hanna Kataja-Rahko ja Jenna Bågeberg johdattavat Paikka-Auringossa -konsertin draaman kaarta nostalgisissa tunnelmissa.
Kaupallinen yhteistyö Ranskalaisen laulajalegendan tarina herää henkiin Vaasassa
Syksyllä Vaasan kaupunginteatteri näyttää ensi-illassa musiikkinäytelmä Piaf – en kadu mitään. Édith Piafin roolissa nähdään Sonja Halla-aho, jolle roolityö on paitsi kunnianosoitus, myös matka taiteen ytimeen.
Tango saa Komiaa kyytiä
Komiat palaa Tangomarkkinoille uuden levyn ja vanhan hyvän tunnelman siivittämänä.
Suvi Teräsniska luottaa tunteisiin
Suvi Teräsniska saapuu Tangomarkkinoille kesällä 2025 uuden albumin siivittämänä.
Tango on Juha Tapiolle maailman musiikkia
On aina erityistä tulla lakeudelle soittamaan, kertoo artisti Juha Tapio. Tango on maailman musiikkia, jonka kaiho sopii suomalaisuuteen.
Tahdotko tanssia?
Tangomarkkinoiden tanssittajia voi jälleen hakea paritanssiin, vaikka omaisi kaksi vasempaa jalkaa.
Merelle tangon tahdissa
Viking Line tietää kokemuksesta, että musiikkina tango sopii mainiosti merimaisemiin ja laivamatkailun henkeen.
Kaupallinen yhteistyö Kesä täynnä iloa -Kurikka kutsuu kevein kustannuksin
Kurikassa voit viettää aktiivisen ja elämyksellisen kesäpäivän ilman suuria sisäänpääsymaksuja. Kysyimme paikallisilta parhaita kesävinkkejä kurikkalaisille ja kotimaanmatkailijoille.
Mielenrauhaa ja onnistumisen iloa
Ritva Rintamäen puutarha Seinäjoen Isokoskella on satojen alppiruusujen ihanuus.
Kaupallinen yhteistyö Kesäostoksille kierrätysgalleriaan
Mietitkö kesätekemistä? Suuntaa Vaasaan ekologisille ostoksille kierrätyksen paratiisiin ja nappaa samalla herkuksi viilentävä jäätelö.
Kaupallinen yhteistyö Kulttuurikeidas Vanha Paukku Lapuan sydämessä
Vanhan Paukun museoihin on vapaa pääsy.
Kaupallinen yhteistyö Kulttuurin kesä
Törnävän kartanon ja Etelä-Pohjanmaan museoiden kesässä yhdistyvät historia, kulttuuri ja yhteisöllisyys. Uusi kulttuurihistoriareitti, kartanon kesäkahvila ja vaikuttava Kartanon satakieli -näytelmä houkuttelevat viettämään kesäpäivää menneisyyden tarinoiden keskellä.
Pointti Kesä | 2025
Kaupallinen yhteistyö Lapua kukkii jälleen toukokuussa
Suosituilla Lapua kukkii -puutarhamessuilla pääsee nauttimaan Jokilaakson matkailupuutarhan ainutlaatuisesta tunnelmasta ja virittäytymään kesään.
Kaupallinen yhteistyö Golf sopii kaikille
Ehkä jopa maailman vaikein pallopeli on sopivan helppoa aloittaa myös vanhempana.
Lähimatkailun helmiä – Kokosimme parhaat vinkit
Mietitkö vielä tekemistä loppukesäksi? Yllättävänkin läheltä voi löytää monipuolista tekemistä, uusia kokemuksia ja upeita nähtävyyksiä. Pointista löytyy paljon lähimatkailuvinkkejä, joista kokosimme parhaat yhteen.
Vaunusta ei luovuta
Jos haluaa olla rauhassa, saa olla. Yhteisöllisyyttä on tarjolla aina, kun sitä kaipaa.
Kaupallinen yhteistyö Perhehotelli elää vierailijan mukana
Joskus itsepalvelukulttuurissakin on ihanaa nauttia hyvästä palvelusta. Siitä pienet perhehotellit pitävät kiinni ja sillä ne elävät.