Kaupallinen yhteistyö Yksi vuosi, monta mahdollisuutta -Etelä-Pohjanmaan Opisto avaa ovia
Kansanopistovuosi voi avata ovia korkeakouluun, tarjota uuden suunnan tai auttaa pyrkimään kohti omia unelmia. Etelä-Pohjanmaan Opistossa moni on löytänyt paikkansa - ja samalla itseluottamusta, yhteisön ja uusia mahdollisuuksia.
Kaupallinen yhteistyö Osaajia varhaiskasvatukseen ja nuorisotyöhön
Etelä-Pohjanmaan Opiston Kauhajoen kampus aloitti toimintansa vuoden alussa, ja nyt myös Kauhajoella voi opiskella nuoriso- ja yhteisöohjaajaksi. Ilmajoella nuoriso- ja yhteisöohjaajia on koulutettu jo vuodesta 1993. Myöhemmin ammatillinen koulutus Kauhajoella laajenee myös lastenohjaajien tutkintokoulutukseen.
Virtaa työn kuormittavuuteen
Eläin- ja luontoavusteisuus on kasvanut eri työtehtävissä, kun on havahduttu huomaamaan niiden hyödyt paremmin.