Lakeus kukkii Jokilaakson matkailupuutarhassa 27.5.

Jokilaakson matkailupuutarhan toukokuiset puutarhamessut on suosittu koko perheen tapahtuma. Monen vierailijan mielestä parasta antia ovat tapahtuman lukuisat yksityiset taimimyyjät, joiden pöydiltä voi tehdä edullisia löytöjä niin vanhanajan kestävistä perinneperennoista kuin terhakoista hyötykasvitaimistakin.

Omasta hyötytarhasta silmänruokaa ja mahantäytettä

Lähi- ja luomuruuan arvostus on noussut ja sen myötä yhä useampi haluaa kasvattaa edes osan ruuastaan itse. Keittiöpuutarha onkin entistä useammin pihan paraatipaikalla eikä nurkan takana piilossa.

Kesäkeittiö kutsuu peremmälle

Kierrätysmateriaalista syntyneessä pihakeittiössä nautitaan kesästä ja hyvästä ruoasta. Marja-ajan tullessa Porin Maija näyttää ylivertaisuutensa.

Hedelmäpuutarha on askel omavaraisuuteen

Puutarhuri Ritva Rintamäki kotipuutarhassa Veneskoskella kasvaa kymmeniä omena-, luumu-, päärynä- ja kirsikkapuita sekä vaativampia erikoisuuksia.

Sundom Wine viinitila on Vaasan piilotettu helmi

Monet haaveilevat matkasta Euroopan viinitarhoille, mutta harva tietää, että sellainen löytyy myös Vaasan Sundomista.

Jokilaakson matkailupuutarha on charmikas vierailukohde Lapualla

Jokilaakson Matkailupuutarha sorapolkuineen, vanhanajan runoilijanarsisseineen ja omenatarhoineen henkii alueen satavuotista emäntäkouluhistoriaa. Ilahduttavan siisti ja hyvinhoidettu matkailupuutarha kutsuu kulkemaan, katselemaan ja istuskelemaan.

Viholaisesta villiyrtiksi: kotimainen nokkonen peittoaa ravintoarvoillaan monet miedommat kasvikumppaninsa

Villiyrttejä keräillessä ilahtuu joka kerta. Ihania tuoreita, vihreitä vitamiinipommeja omalta pihalta, ja ihan ilmaiseksi!

Puutarhavinkit siivittävät kesään

Näin leikkaat pensaasi oikein

Aurinko, kevään äänet ja vihertyvä luonto saavat monet kotipuutarhurit innostumaan piha-askareista. Katso puutarhuri Johanna Vuorisen vinkit puiden ja pensaiden leikkaamiseen!