Article image
Jokilaakson Matkailupuutarhassa Lapualla riittää tutkittavaa puutarhaharrastajalle. Jokirantaan levittäytyvä puutarha on kuitenkin ihana kesäinen olohuone ja suosittu tapaamispaikka ihan kaikille.
08.07.2020
Tapahtumat ja matkailu

Jokilaakson matkailupuutarha on charmikas vierailukohde Lapualla

Teksti ja kuvat: Liina Hautanen

Jokilaakson matkailupuutarha sorapolkuineen, vanhanajan runoilijanarsisseineen ja omenatarhoineen henkii alueen satavuotista emäntäkouluhistoriaa. Ilahduttavan siisti ja hyvinhoidettu matkailupuutarha kutsuu kulkemaan, katselemaan ja istuskelemaan. Puutarhan siimeksestä löytyy oma rauhallinen soppensa jokaiselle seurueelle.

Jokilaakson matkailupuutarha on ihastuttava puutarhamatkailukohde aivan Lapuan keskustassa. Alueella toimi yli sata vuotta Lapuan emäntäkoulu ja puutarha polveilee kauniisti eri aikakausia edustavien rakennusten lomassa. Jokilaakson matkailupuutarhan kahden hehtaarin alueelle on istutettu tuhansia erilaisia nimikoituja kasveja, ja joukosta löytyy sekä perinteisiä puutarhakasveja että kasviharvinaisuuksia.

Keväisin kukkapenkeistä kohoaa uskomaton määrä tulppaaneja ja narsisseja. Keväistä kukkaloistoa omaan puutarhaansa kaipaavan kannattaakin suunnata Jokilaakson matkailupuutarhaan hakemaan inspiraatiota.

Kesäkanat, kanit ja sorsaperhe tervehtivät tulijaa

Kesäisin myös puistosta löytyvät kotieläimet ilahduttavat vierailijoita. Jokirannassa voi levähtää riippumatossa, ruokkia sorsia, kalastaa tai vaikkapa paistaa makkaraa.

Lapset nauttivat Jokilaakson matkailupuutarhan eläimistä. Sorsia varten kannattaa pitää aina vähän leivänmurusia taskussa.

Yrittimaa on oiva paikka tutustua eri yrttien kasvutapaan ja tuoksuihin

Emäntäkoulun perinteitä kunnioittaen puutarhaan on rakennettu myös yrittimaa, yksi Suomen suurimmista hyötykasvien näyttelypalstoista. Vuosittain vaihtuvat kesäkukkaistutukset, omena- ja kirsikkapuiden kukinta, perennat, koristeheinät, ruusutarha sekä laaja havukasvien näyttelyalue tarjoavat kaikki erilaista nähtävää läpi kesän.

Yrttimaa heinäkuun alun rehevyydessään. Kaikki hyötypuutarhan kasvit on nimikoitu, ja kylteissä kerrotaan myös kasvien käyttätavoista.

Jokilaakson matkailupuutarhaan on vapaa pääsy. Puutarhasta löytyy useita mukavia istuskelupaikkoja, ja herkulliset eväät voi kipaista mukaansa vaikkapa lähes kulman takaa löytyvistä Aarlan tai Hyväskän leipomokahviloista.

Nukkeruusu sijaitsee puutarhan keskellä kohoavassa kauniin keltaisessa rakennuksessa, joka toimi aikaisemmin emäntäkoulun päärakennuksena. Rakennus on tälläkin hetkellä arvoisessaan käytössä, kahvilan lisäksi siellä pitävät majapaikkaansa mm. kansalaisopiston kutojat kangaspuineen sekä Järvi-Seudun ammatti-instituutin puutarhapuolen aikuisopiskelijat.

Jokilaakson matkailupuutarhaan kannattaa tulla vierailulle ajan kanssa. Vaikka vain ajattelisi piipahtavansa pikaisesti, puutarha vie mennessään, ja hetken päästä huomaatkin kierrelleesi alueella jo tunnin verran. Hengähdystauko puutarhan rauhassa on voimauttava.
Tämä on mainos. Juttu jatkuu mainoksen jälkeen.
Mainos päättyy
Tulppaanit valaisevat maisemaa kilpaa auringon kanssa. Vanhan emäntäkoulun alueelta löytyy myös hieno maakellari.

Punainen vanha pohjalaistalo, Leskelä, toimi aikoinaan emäntäkoulun opiskelijoiden asuntolana. Tänä päivänä taloa vuokrataan kokouskäyttöön, ja sisään pääsee kurkistamaan myös erilaisten tapahtumien yhteydessä. Talossa on järjestetty esimerkiksi valokuvanäyttelyitä.

Leskelän tilan vanhatupa on rakennettu 1800-luvun puolivälissä.

Jokilaakson matkailupuutarha omenatarhoinen on nähtävyys, jota kannattaa matkustaa katsomaan kauempaakin

Puutarhaan voi tutustua myös opastettujen kierrosten avulla, joita järjestetään tilauksesta. Noin tunnin mittaisen kierroksen hinta koko ryhmältä on 54 euroa. Opastettuja kierroksia voi varata kaupunginpuutarhuri Raija Talvitieltä puh. 044-4384612 tai sähköpostitse raija.talvitie@lapua.fi sekä Henna Martikkalalta, puh. 044-4384715.

Puutarhan satoa myydään Jokilaakson matkailupuutarhan kannatusyhdistys ry:n järjestämillä sadonkorjuumarkkinoilla.

Jokilaakson matkailupuutarhan omenatarha on varmasti yksi Lapuan kuvauksellisimmista paikoista keväisin. Omenapuiden herkkien kukkien lomaan on ripustettu myös linnunpönttöjä, ja yhdestä pöntöstä kuulunut linnunpoikasten sirkutus sai kulkemaan lähes varpaisillaan. Hetki oli ikimuistoinen.

Jokilaakson matkailupuutarha löytyy osoitteesta Siiriläntie 3, Lapua.

Jokilaakson matkailupuutarha

Suosittelisitko tätä artikkelia muille?

Anna arviosi klikkaamalla tähteä 1 - 5
4.7/5 - (77 votes)

Uusimmat kaupallisen yhteistyön jutut

Uusimmat videot

Kaikki videot

Uusimmat podcastit

Kaikki podcastit

Uusimmat blogit

Kaikki kirjoitukset