Metsä, jossa koirat saavat juosta vapaana

Aidatussa metsässä saavat niin koirat kuin ihmisetkin nauttia turvallisesta ulkoilusta.

Liikenneoppeja leikin varjolla

Vaasan Onkilahden toimintapuistossa sijaitseva liikennepuisto on monelle lapselle kesän kohokohta. Maksuton puisto tarjoaa mahdollisuuden harjoitella liikennesääntöjä turvallisessa ympäristössä polkuautojen ja polkupyörien kyydissä. Kesäkaudella puisto houkuttelee päivittäin jopa satoja kävijöitä, ja sen suosio jatkuu pitkälle syksyyn.

Rautaperseillä maisemat vaihtuvat

Tapani Ojala on kuluttanut moottoripyöriensä penkkiä 20 vuoden aikana 220 tuhannen kilometrin verran.

Satumaa-kävelyllä liikkeelle

Satumaa-kävelyn jälkeen voi suunnata Hurmio-konserttiin, jonka tangot ja iskelmät sisältyvät Topi Sorsakosken 40 vuotta sitten julkaistuun albumiin.

Kruunut ja tango kohtaavat juontohommissa

Tangokuningattaret Hanna Kataja-Rahko ja Jenna Bågeberg johdattavat Paikka-Auringossa -konsertin draaman kaarta nostalgisissa tunnelmissa.

Ranskalaisen laulajalegendan tarina herää henkiin Vaasassa

Syksyllä Vaasan kaupunginteatteri näyttää ensi-illassa musiikkinäytelmä Piaf – en kadu mitään. Édith Piafin roolissa nähdään Sonja Halla-aho, jolle roolityö on paitsi kunnianosoitus, myös matka taiteen ytimeen.

Tango saa Komiaa kyytiä

Komiat palaa Tangomarkkinoille uuden levyn ja vanhan hyvän tunnelman siivittämänä.

Suvi Teräsniska luottaa tunteisiin

Suvi Teräsniska saapuu Tangomarkkinoille kesällä 2025 uuden albumin siivittämänä.

Tango on Juha Tapiolle maailman musiikkia

On aina erityistä tulla lakeudelle soittamaan, kertoo artisti Juha Tapio. Tango on maailman musiikkia, jonka kaiho sopii suomalaisuuteen.

Tahdotko tanssia?

Tangomarkkinoiden tanssittajia voi jälleen hakea paritanssiin, vaikka omaisi kaksi vasempaa jalkaa.

Merelle tangon tahdissa

Viking Line tietää kokemuksesta, että musiikkina tango sopii mainiosti merimaisemiin ja laivamatkailun henkeen.

Tangohuumaa ja huumoria

Katja Ståhl Ja Mikko Kekäläinen tekevät ensiesiintymisensä juontoparina Tangomarkkinoiden laulukilpailun finaalissa.

Tangoruokaa teatterin miljöössä

Ravintola Teatteri tarjoaa huippusuunnittelijan menua Tangomarkkinoiden aikana.

YLE:n toivottu TV-lähetys

Tangofinaali palaa Ylelle ja kaikkien suomalaisten ulottuville. Ensimmäistä kertaa historiassa voittajat valitaan yleisöäänestyksellä.

Tuomaristo tietää, mikä tekee tangokuninkaallisen

Vuoden 2025 Tangomarkkinoiden tuomaristo on valmis kuuntelemaan, katsomaan ja ennen kaikkea tuntemaan. He kertovat, mitä tangossa todella mitataan ja millaiset kilpailijat jäävät mieleen.

Keistä tulee seuraavat kuninkaalliset?

Laulukilpailun finaali kisataan Seinäjoen Tango-Areenalla lauantaina 12. heinäkuuta. Jokainen finalisti kertoo ajatuksiaan tangosta.

Kulkue avaa tangohuuman

Tangomarkkinat alkaa avajaisparaatilla, jonka jälkeen aukeavat Tanssitalon ovet.

Kulttuurikeidas Vanha Paukku Lapuan sydämessä

Vanhan Paukun museoihin on vapaa pääsy.

Kesä täynnä iloa -Kurikka kutsuu kevein kustannuksin

Kurikassa voit viettää aktiivisen ja elämyksellisen kesäpäivän ilman suuria sisäänpääsymaksuja. Kysyimme paikallisilta parhaita kesävinkkejä kurikkalaisille ja kotimaanmatkailijoille.

Pointti Kesä | 2025