Kaupallinen yhteistyö Kun sanat eivät riitä, tekeminen kantaa
TerapiaMessin toimintaterapeutit tukevat nuoria ja aikuisia arjessa.
Kaupallinen yhteistyö Opistovuosi tuo iloa ja itsetuntemusta
Peruskoulunsa päättäneille oppivelvollisille tarkoitettu Opistovuosi auttaa nuorta löytämään itsensä.
Kaupallinen yhteistyö Matalan kynnyksen keskusteluapua nuorille
Mielenterveys on otettava vakavasti. Walk in talk -keskusteluapu vastaa nuorten tarpeeseen päästä keskustelemaan ja purkamaan huoliaan.
Teatteriharrastus tempaisi nuoren miehen mukaansa
Näyttämön valokeila ei säikäytä teuvalaista 16-vuotiasta Anton Syväluomaa. Vaikka teatteriharrastus vie aikaa viikosta, on sen maailma aivan omansa.
Nuoren miehen uniikit harrastukset
Kauhavalainen Sakari Linna on 15-vuotias harrastaja, joka valmistaa eri puulajeista koruja ja ompelee nahasta ja turkiksesta lakkeja.
Kaupallinen yhteistyö Kiekkomaailman huipputähdet heinäkuussa Vaasassa
Hyväntekeväisyysottelussa kaukalossa nähdään muun muassa NHL-tähdet Pekka Rinne ja Joel Kiviranta sekä MM-kultaa viime sunnuntaina kotikisoissa voittanut Juho Lammikko.
Kaupallinen yhteistyö Onnistuneesta työpäivästä suuri ilo
Jokainen haluaa onnistua työssään. Atrialla onnistumista varmistetaan perehdyttämällä kaikki työntekijät, myös kesäksi tulevat.
Kaupallinen yhteistyö Korkea aika muutokseen
Suomalaiset liikkuvat liian vähän. Yhtä poppaskonstia ei ole olemassa, mutta pian on kiire korjata paheneva liikkumattomuuden tilastokäyrä.
Kaupallinen yhteistyö Nuoret yrittäjät eivät jäykistele
Rannikko-Pohjanmaan alueen nuorten yrittäjien toimintaan on helppo mennä mukaan.