Article image
Vaasan Sport on mukana järjestämässä tapahtumaa yhdessä Wasa Starsin kanssa. Vaasan Sportin toimitusjohtaja Tomas Kurtén (toinen vasemmalta) uskoo, että tapahtumasta tulee onnistunut. Kuvassa Kurténin lisäksi Wasa Starsin Jaakko Jokela, Marko Heinonen ja Sari Saarikoski.
Kaupallinen yhteistyö

02.06.2022
Tapahtumat ja matkailu

Kiekkomaailman huipputähdet heinäkuussa Vaasassa

Teksti: Jaakko Jokela
Kuva: Rami Louke

Hyväntekeväisyysottelussa kaukalossa nähdään muun muassa NHL-tähdet Pekka Rinne ja Joel Kiviranta sekä MM-kultaa viime sunnuntaina kotikisoissa voittanut Juho Lammikko.

Hyväntekeväisyyttä tekevä Wasa Stars ry järjestää keskiviikkona 27. heinäkuuta Vaasan Sähkö Areenalla jääkiekko-ottelun, jossa on mukana suomalaisia huippupelaajia.

Wasa All Stars Hockey Gamessa kaukalossa nähdään muun muassa NHL-pelaajia, maailmanmestareita sekä muita pohjanmaalaisille tuttuja pelaajia.

Ottelussa tolppien väliin astelee tähän kauteen huikean NHL-uransa päättänyt maalivahti Pekka Rinne, joka edusti 15 kauden ajan Nashville Predatorsia. Rinne palkittiin vuonna 2018 NHL:n parhaana maalivahtina ja Suomen maajoukkuetta hän edusti MM-kisoissa vuosina 2009, 2010, 2014 ja 2015.

– Mahtava juttu, että Peksi (Pekka Rinne) lupautui mukaan. Tavoitteena on tuoda Vaasaan ensimmäistä kertaa koko suomalainen kiekkokärki, sanoo Leijonien valmennustiimiin kuuluva Mikko Manner, joka nähdään hyväntekeväisyysottelussa valmentajana.

Jollen paluu

Kokoonpanossa ovat NHL-pelaajista vaasalaisille tutut Robin Salo ja Joel Kiviranta. Kiviranta johdatti nykyisen NHL-seuransa Dallas Starsin läntisen konferenssin finaaliin hattutempullaan seitsemännessä pudotuspeliottelussa Colorado Avalanchea vastaan syksyllä 2020. Edellisen hattutempun ratkaisevassa seitsemännessä ottelussa oli tehnyt muuan Wayne Gretzky vuonna 1993.

– Kiviranta nousi Vaasan Sportista maajoukkueeseen, voitti maailmanmestaruuden ja pääsi sen jälkeen NHL:ään. On mahtava saada Kiviranta takaisin kaukaloon, josta hänen uransa kohti maailmanhuippua sai viimeisen sysäyksen, toteaa Wasa Starsin Marko Heinonen.

New York Islandersin puolustaja Robin Salo teki tällä kaudella NHL-debyytin sekä uran ensimmäisen NHL-maalin. Seinäjoella syntynyt Petri Kontiola taas on tuttu taituri niin Liigasta kuin maajoukkueesta.

Wasa All Stars -ottelun tuotto nuorille urheilijoille

Jääkiekko-ottelun lisäksi tapahtumassa on luvassa muutakin viihdettä. Ennen ottelua jäähallilla järjestetään avoimien ovien tapahtuma, jossa paikalla on useita paikallisia seuroja esittelemässä omia lajejaan.

Tähtipelaajilta on myös mahdollisuus saada nimikirjoituksia tapahtumassa, jota juontavat Kaj Kunnas sekä Jani Alkio. Ottelun jälkeen lauteille nousevat muun muassa Kuningas Pähkinä & Setä Tamu.

Hyväntekeväisyystapahtuman tuotto ohjataan Wasa Starsin perustamaan rahastoon, jonka avulla on tarkoitus tukea vaasalaista urheilua yhdistyksen periaatteiden mukaisesti. Wasa Stars tukee alueen nuoria urheilijoita, joilla on palava halu kehittyä omassa lajissaan, mutta rahallisia vaikeuksia jatkaa lajinsa harrastamista.

wasa all stars

Wasa All Stars Hockey Game pelataan Vaasan Sähkö Areenalla ke 27.7. klo 17 alkaen

Julkistetut pelaajat 2.6. mennessä:

  • Jani Hakanpää
  • Joel Kiviranta
  • Miika Koivisto
  • Petri Kontiola
  • Lasse Kukkonen
  • Juho Lammikko
  • Oskar Osala
  • Pekka Rinne
  • Erik Riska
  • Filip Riska
  • Robin Salo
  • Toni Sihvonen
  • Tony Sund

Valmennus: Mikko Manner
Esiintyjät: Kuningas Pähkinä & Setä Tamu
Juontajat/selostajat: Kaj Kunnas, Jani Alkio

Suosittelisitko tätä artikkelia muille?

Anna arviosi klikkaamalla tähteä 1 - 5
4.4/5 - (8 votes)

Uusimmat kaupallisen yhteistyön jutut

Uusimmat videot

Kaikki videot

Uusimmat podcastit

Kaikki podcastit

Uusimmat blogit

Kaikki kirjoitukset