Tangon ytimessä – yhdessä eteenpäin
Kesä tuo jälleen Seinäjoen kaduille ja sydämiin sen tutun, ainutlaatuisen tunnelman, jonka vain Tangomarkkinat voivat synnyttää.
Tangon juhla leviää kotisohville Ylen avulla
Kesä on täällä, festarikausi kuumenee, ja Seinäjoen kadut alkavat taas täyttyä laulusta, tanssista ja ilosta.
Satumaa-kävelyllä liikkeelle
Satumaa-kävelyn jälkeen voi suunnata Hurmio-konserttiin, jonka tangot ja iskelmät sisältyvät Topi Sorsakosken 40 vuotta sitten julkaistuun albumiin.
Ikuinen, arvokas titteli
Vuosi sitten tangokuninkaallisiksi nousi kaksi kovan linjan musiikin ammattilaista. Molemmat arvostavat työkaveruutta ja toistensa lujaa osaamista. Vaikka kruunujen on aika jatkaa matkaa, titteli jää.
Tango saa Komiaa kyytiä
Komiat palaa Tangomarkkinoille uuden levyn ja vanhan hyvän tunnelman siivittämänä.
Suvi Teräsniska luottaa tunteisiin
Suvi Teräsniska saapuu Tangomarkkinoille kesällä 2025 uuden albumin siivittämänä.
Tango on Juha Tapiolle maailman musiikkia
On aina erityistä tulla lakeudelle soittamaan, kertoo artisti Juha Tapio. Tango on maailman musiikkia, jonka kaiho sopii suomalaisuuteen.
Tahdotko tanssia?
Tangomarkkinoiden tanssittajia voi jälleen hakea paritanssiin, vaikka omaisi kaksi vasempaa jalkaa.
Pointti Tango | 2025
Sydän sykkii tiheämmin
Torin ja paviljongin tapahtumatarjonta vilkastuu kevään ja kesän koittaessa.
Laura Voutilainen: Mukanaoloa joka solulla
Laura Voutilainen esiintyy Tangokadulla torstaina 11.7. klo 18–19. Hän pohtii omaa suhdettaan Tangoon ja Tangomarkkinoihin.
Janna: Poppia, rytmiä ja kaihoa
Janna esiintyy Tangokadulla torstaina 11. heinäkuuta klo 20–21. Kysyimme, mitä hänen musiikkirintamalleen kuuluu, ja millaisia muistoja hänellä on Tangomarkkinoilta.
Retrojengi tuo nostalgiaa tangoyleisölle
Retrojengi esiintyy Tangokadulla lauantaina 13. heinäkuuta klo 22.15–23.15. Tuottaja Petri Ekman kertoo Retrojengin taustasta sekä tulevaisuuden suunnitelmista.
Kumppanit ja yleisö tekevät tapahtuman
Tangomarkkinat on niin iso kesätapahtuma, että ilman yhteistyökumppaneita sen järjestäminen ei onnistuisi.
Satumaa-kävely kutsuu jälleen kaikenikäisiä kuntoilijoita mukavalle matkalle
Satumaa-kävelystä on kehittynyt mukava matka keskikaupungin vilinästä Seinäjoen mieltä hivelevän rauhaisille rannoille.
Huippuystäviä ja suuria tunteita
Tangokuninkaallisuus vaikuttaa edelleen entisten kuninkaallisten elämään. Suuria asioita on tehty. Mukaan on mahtunut niin ulkomaankeikkoja kuin satapäin nimmareita jonottavia faneja. Mitä muuta kuninkaalliset menneistä vuosista ajattelevat?
Antakaa oman tähteytenne loistaa
Vuoden 2024 Tangomarkkinoiden laulukilpailun tuomariston tärkein neuvo finaaliin on olla oma ainutlaatuinen itsensä.
Tangoa ja tapahtumia Seinäjoella usean vuosikymmenen ajan
Tuntuu hurjalta, kun miettii Seinäjoen suuria tapahtumia. Provinssi järjestettiin vuonna 1979 ensimmäisen kerran
ja Tangomarkkinat vuonna 1985.
Kotimaisia kesäkauden makuja tangovieraille
Tangomarkkinoiden VIP-alueen oma ravintola Tango x Juurella palvelee festarikävijöitä torstaina, perjantaina ja lauantaina.
Tangofinalistit 2024: Tavoitteena voitto ja kruunu
Juhlavuoden laulukilpailun finaali kisataan Tango Areenalla lauantaina 13. heinäkuuta. Seuraavat tangokuninkaalliset valitaan näiden upeiden finalistien joukosta.