Tyytyväinen yrittäjä haluaa kannustaa muitakin

Nopeat syötävät ovat yksi R-kioskin menekkituotteista.

”Jokainen kuluttaja voi olla kuntapäättäjä”

Lokakuussa vietetään perinteistä yrittäjäkuukautta, jolla halutaan nostaa esiin yrittäjyyden merkitystä.

Mahdollisuuksia näkevä mieli löytää yrittäjyydelle tilaa

Yrittäjyydellä on vetovoimaa, jopa haasteellisina aikoina. Vaikea aika voi olla mahdollisuus silloin, kun liikeidea löytää oikean ajoituksen. Itse lähdin 90-luvulla, syvimpään lama-aikaan omalle yrittäjän polulleni Pentik-kauppiaaksi. Tuolloin Pentik ei ollut vielä ketju, jollaisena se tänään tunnetaan. Ankea aika synnytti sen, että vähäisetkin markat haluttiin laittaa kotimaisiin tuoteisiin.

Niin mielekästä, kun sen osaa

Siivoustyötä tekevällä Auri Kanasella on somessa yhteensä noin 8 miljoonaa seuraajaa.

Joulukukat kuuluvat jouluun

Noin 80 prosenttia suomalaisista hankkii joulukukkia joko itselleen tai lahjaksi.

Parturikampaajana jo 56 vuotta

Parturikampaaja Irma Kuikalla tuli tänä syksynä täyteen jo 56 vuoden taival yrittäjänä Ylihärmän keskustassa. Parturi-Kampaamo Kuikka on toiminut koko sen ajan samalla näköalapaikalla Päämajantien varrella sijaitsevassa liikekiinteistössä.

Loppuunpalaminen vaanii ylitunnollisen uhkana

Burnout väijyy lakkaamatta silloin, kun ylitunnollisuus ja miellyttämisen halu yhdistyy hallitsemattomaan työnkuvan laajennukseen, tuen puutteeseen, sisäilmaongelmiin ja huonoon työilmapiiriin.

Nuohoojan valttikorttina on siisteys

Jyri Keski-Huikun mielessä alkoi itää ajatus omasta yrityksestä heti, kun puheet nuohousalan vapautumisesta alkoivat. Nyt Nuohouspalvelu NKH:n nimissä on tehty töitä tammikuusta 2021 alkaen.

Parannamme yrittäjän arkea

Yrittäjien jäsenenä yrittäjän ei tarvitse kantaa kaikesta itse huolta. Saat tukea, neuvontaa ja palveluita yrityksen koko elinkaarelle, niin nosteessa kuin laskun uhatessa.

Ammattijärjestäjä tietää, että kotien säilöissä on paljon vanhoja maksukuitteja

Ammattijärjestäjä tarjoaa apua kodin tyhjäämisessä, sillä tavarasta luopuminen saa ihmisen käymään läpi monia tunteiden skaaloja, eikä niiden läpikäyminen ei suju kaikilta helposti.

Kun sukupolvenvaihdos tehtiin, kukaan ei tullut sanomaan, ettet pysty

Sukupolvenvaihdos muutti Sanna Heikkilän työn ruotsin kielen opettajasta öljynkuljetusalan toimitusjohtajaksi.

Pankkipalvelut puhuttavat – intohimoyrittäjä tarvitsee rinnalleen samanhenkisen kumppanin

Lähellä Kurikan keskustaa sijaitsevan boutique-hotelli HiljaHelenan yrittäjä Mari Seppänen elää unelmaansa saadessaan toivottaa hyvät yöt ja huomenet kodinomaista majoitusta kaipaaville. Yrittäjä jaksaa työssään apunaan luottokumppanit.

Yrittäjä

Pidetään yhdessä talouden rattaat pyörimässä.

Yritysten tukena suurella sydämellä

Kuortaneen Kirjanpito Oy on Marjo Lähteenmaan yli 30 vuotta sitten perustama auktorisoitu tilitoimisto Kuortaneella. Se sijaitsee Mäyryn kylässä, aivan Seinäjoentien varressa.