Yrittäjä, tule mukaan!

10 vuotta täyttänyt Kurikan kaupungin yrityspalvelupiste Formu toimii yrittäjien helposti lähestyttävänä apuna.

Innostusta ja ideoita vaikka muille jakaa – ja kyllä on jaettukin

Ulkona on +30 astetta lämmintä. Mikä olisi tuota parempi keli kolmen sukupolven levittäytyä sisällä käsitöiden tekoon. Seija Pihlaja on innostanut ja opettanut myös jälkipolveaan kädentaitoihin.

Pramian tehtaanmyymälästä myös pienpanimo-olutta ja sahtia

Yli 30 vuotta toiminut Pramia on aloittanut tekemään nyt myös panimotuotteita. Pramia on ollut ympäristövastuullisuudessa aikaansa edellä jo kymmenen vuotta, 100%:sesti kierrätysmateriaalista valmistetulla muovipullollaan. Pramia on Suomen suurin perheomisteinen alkoholijuomien valmistaja. Pramian tytäryritys Pramia Plastic on ainoa suomalainen uusiomuovin valmistaja.

Remontti alkaa olla valmis – enää ei tarvitse tiskata ulkona

Jalasjärveläisellä Rajalan tuvalla alkaa olla sohvaa vaille valmista. Vielä vähän sähkötöitä, listoitusta ja maalaamista, sen jälkeen vuosien urakka on päätepisteessään.

Vuosikymmenet mukana ihan ytimessä

Kurikkalaisen Heikki Rinta-Rahkon ansioluettelo vaatii tilaa kolmen paperiarkin verran. Silti siitä puuttuu ainakin yksi rivi, viime kesäkuussa hänelle myönnetty yrittäjäneuvoksen arvo ja nimi.

Rullat ja pyörät alle – yhdessä on mukava harrastaa

Skeittaaminen, skuuttaaminen ja temppupyöräily ovat monille tuttuja lajeja katukuvasta. Kuitenkin Pohjanmaa ja Etelä-Pohjanmaa tarjoaa monenlaisia harrastepaikkoja näille lajeille, ja paikkoja ollaan myös koko ajan kehittämässä lisää.

Pankkipalvelut puhuttavat – intohimoyrittäjä tarvitsee rinnalleen samanhenkisen kumppanin

Lähellä Kurikan keskustaa sijaitsevan boutique-hotelli HiljaHelenan yrittäjä Mari Seppänen elää unelmaansa saadessaan toivottaa hyvät yöt ja huomenet kodinomaista majoitusta kaipaaville. Yrittäjä jaksaa työssään apunaan luottokumppanit.

Syysterveiset SeAMK Maakuntakorkea-koulusta!

Etelä-Pohjanmaan elinvoimaisuuden kannalta on tärkeää, että siellä asuu ja toimii ihmisiä, joilla on oikeaa ja riittävää osaamista. Työelämä kehittyy nopeasti ja tämä vaatii sekä yrityksiltä, että työntekijöiltä jatkuvaa oppimista ja kehittämistä.

Renkaita lähes 50 vuoden osaamisella

Kurikassa toimintansa aloittanutta Rengasmestaa ei voi syyttää kokemuksen puutteesta. Kolmas sukupolvi varmistaa pohjalaisille oikean rengasvalinnan.

Tehtaanmyymälät täynnä löytöjä, tuoteuutuuksia ja tarjouksia

Perinteikkäästä käsityöläisten maakunnasta Etelä-Pohjanmaalta löytyy useita tehtaanmyymälöitä, joissa laatutuotteita voi löytää todella edulliseen hintaan. Kuka voisi vastustaa tarjouskorien ja poistotuotelaarien läpikäyntiä? 

Unimatkailussa yöpaikkana voi olla heinälato, metsä tai pelto

Kurikkalainen Tiina Haavisto oli järjestänyt unimatkailua jo jonkin aikaa, ennen kuin huomasi että samaa tehdään myös muualla maailmalla.

Pientalojen tontit hakijoiden toiveiden mukaan Kurikassa

Kurikassa uusien pientalotonttien kaavoituksessa kuunnellaan herkällä korvalla rakentajien toiveita.