Article image
Ossi Lehtovaara tekee viimeisiä sähkötöitä. Vuosien urakka alkaa olla valmis.
30.11.2021
Koti ja asuminen

Remontti alkaa olla valmis – enää ei tarvitse tiskata ulkona

Teksti ja kuvat Hannele Norja

Alkaa olla sohvaa vaille valmista. Vielä vähän sähkötöitä, listoitusta ja maalaamista, sen jälkeen vuosien urakka on päätepisteessään. Jonkin aikaa viisihenkisen perheen tiskit tiskattiin ulkona.

Satavuotiaan jalasjärveläisen talon runko oli hyvässä kunnossa.

– Vain toisessa päädyssä jouduimme korjaamaan hirsiä, Ossi Lehtovaara sanoo.

Rossipohjaan vaihdettiin puhallettava puukuitueriste ja seiniin lisättiin huokolevyt. Ulkovuoraus uusittiin kokonaan.

– Talon ikkunat ovat 1950-luvulta ja Ossi teki niiden kanssa suuren työn, Miia Anttila kehuu.

Koska Lehtovaara on sähköalan ammattilainen ja osaa remontoinnin, ulkopuolista apua on tarvittu varsin vähän.

– Imuauto kävi imemässä vanhat eristeet pois ja putkityöt on tehnyt alan ammattilainen. Lattianteon aikaan, noin kuukauden verran, oli rakennusmies auttamassa. Teimme jonkin verran muutoksia alapohjaan, jolloin saimme mahtumaan tarvittavan määrä eristettä.

Alkuperäiset lattialankut

Remontin periaatteena on ollut säästää kaikki mitä on voitu säästää. Seinistä on otettu osittain esiin vanhat hirret ja tiilet. Alkuperäiset vanhat lattialankut löytyivät monen uudemman maalikerroksen alta.

– Voin suositella vanhojen lattialankkujen höyläämistä uusiokäyttöön. Se oli kovaa työtä ja vaati pitkää pinnaa, Anttila kiittää puolisoaan urakasta.

Paljastettujen hirsien häiritseviin värisävyeroihin Anttila kokeili useampaa konstia.

– Käsittely pikakahvilla kuulemma tehoaa. Kokeilin kahvia, mutta totesin sen aikaa myöten takuulla haihtuvan, joten hirsien värisävyjä tasoitettiin hiomalla ne lamellilaikalla. Vahaakin ehdin sitä ennen kokeilla.

Läpi remontin pariskunta on halunnut käyttää perinteisiä materiaaleja makulatuuripaperista alkaen.

Talon historia on Miia Anttilalla tiedossa. Miksi taloon rakennettiin mansardikatto, sitä tarina ei kerro.

Kalusteet uusiokäytössä

Sisustukseen Anttila on kerännyt ideoita jo kauan.

– Mieli lepää, kun saan katsella eri sisustusideoita. Yritän valita aina ajatonta tyyliä.

Poliisiaseman vanha kaappi toimii leikkihuoneen säilytystilana. Myös kaikista muista huoneista löytyy vanhoja kalusteita. Poliisin arkistokaappi on talon ainoa alkuperäinen, jäljelle jäänyt kaluste.

– Paapan tekemä klaffipiironki on meillä olohuoneessa.

Keittiön pariskunta osti käytettynä ja uudisti. Anttila laskee uusia kalusteita olevan vain ruokapöytä sekä keittiön baarituolit ja sänky.

Minä suunnittelen ja puhun Ossin ympäri.

– Uusi ja iso sohva saapuu ensi viikolla. Siihen mahtuu koko perhe kerralla, Anttila iloitsee.

Sisustus tulee täydentymään, kunhan remontti on kokonaisuudessaan valmis.

Työnjako on pariskunnalla ollut selkeä.

– Minä suunnittelen ja puhun Ossin ympäri, Anttila nauraa.

– Television remonttiohjelmassa esiintynyt pariskunta totesi heidän yhteisen sisustustyylinsä olevan se, mitä vaimo sanoo. Niin se taitaa olla meilläkin, Anttila lisää.

Katso karusellikuvat!
Katso karusellikuvat!

Remontti on edennyt vaiheittain

Jalasjärveläinen Miia Anttila osti Rajalan talon reilut 10 vuotta sitten ja piti siellä kahvilaa ja sisustusliikettä muutaman vuoden. Vuonna 2014 hän lopetti yritystoiminnan ja muutti taloon asumaan.

Ensimmäiset korjaustyöt Miia Anttila ja Ossi Lehtovaara aloittivat kiireellisimmistä, ulkorakennuksista, vuonna 2015. Niitten tarkoitus oli estää pahempien tuhojen synty. Remontti jatkui talon vintiltä 2017, pesuhuoneremontti valmistui pari vuotta myöhemmin.

Talon ulkovuoraus uusittiin vuonna 2020.

Tämän vuoden elokuussa alkoi alakerran neljän huoneen remontti. Kaksi lapsista ehti muuttaa pois, joten taloon jääneellä viisihenkisellä perheellä oli käytössä kaksi alakerran ja kaksi yläkerran huonetta. Tiskit tiskattiin jonkin aikaa ulkosalla.

Elämä remontin keskellä jatkuu enää pienen tovin. Lehtovaara saa alan ammattilaisena loput sähkötyöt pian valmiiksi.

-Listoituksien Ossi on luvannut olevan kunnossa viimeistään Lotan rippijuhliin mennessä. Juhlat ovat ensi keväänä, Miia Anttila sanoo.

Tämä on mainos. Juttu jatkuu mainoksen jälkeen.
Mainos päättyy

Satavuotias juhlii uudistettuna

Talon runko siirrettiin nykyiselle paikalleen kolmostien varteen, Jalasjärven keskustan liepeille, Mustalammin kylästä vuonna 1922.

-Rajala oli aikanaan iso tila. Neljä veljestä rakensi aikanaan talot tämän saman tien varteen, Miia Anttila kertoo.

Syytinkipääty taloon rakennettiin 1950-luvulla.

Anttila pitää itseään onnekkaana, kun ehti tavata muutaman suvun jäsenen lisäksi myös syytinkiemännän pojan vaimon.

-Sain paljon tietoa talon vaiheista, myös kuvia ja muita muistoja.

-On kiva tietää talon historiasta ja ihmisistä, jotka ovat tässä asuneet.

Jalasjärven kunta osti talon aikanaan Rajalan suvulta ja piti sitä vuokralla muutaman vuoden, kunnes Anttila osti sen reilut 10 vuotta sitten.

Rajalan tupa jatkaa elämää nyt myös somessa, instagram.com/anttilanmiia. Ensi vuonna se viettää satavuotisjuhliaan upeasti uudistettuna.

Mysteerilaatikko ehti ihmetyttää

Remontin mieluisin hetki osui Ossi Lehtovaaran kohdille lattiaa tehdessään.

-Valmista tuntui tulevan yhtäkkiä, kun sain lattialankkuja paikoilleen.

Pariskunnan mielenkiintoa piti hyvän aikaa yllä kissanluukusta pilkottanut puinen laatikko lattian alla. Ennen kuin laatikkoon päästiin käsiksi, ehdittiin sen sisällöstä tehdä monia arvauksia.

-Joku oli jo varma, että se on vanha asekätkö, Lehtovaara sanoo.

Aseita tai muutakaan yllätystä laatikosta ei lopulta paljastunut.

-Se oli toiminut vesiputkien liitoskohdan eristeenä.

Suosittelisitko tätä artikkelia muille?

Anna arviosi klikkaamalla tähteä 1 - 5
4.2/5 - (30 votes)
Artikkeliin liittyviä hakusanoja
jalasjärvi kurikka mansardikatto omakotitalo remontointi remontti

Uusimmat kaupallisen yhteistyön jutut

Uusimmat videot

Kaikki videot

Uusimmat podcastit

Kaikki podcastit

Uusimmat blogit

Kaikki kirjoitukset