Suomen pelialan neljä vuosikymmentä

1980-luvun alkuhämärissä alkunsa saanut suomalainen peliala on vuosikymmenten aikana kasvanut kotimaisen kulttuuriviennin veturiksi.
Lue lisää

8-bittinen Nintendo, muistojen matolaatikko

1980-luvun puolivälissä japanilaiset valtasivat pelikonsolimarkkinat, kun Nintendo Entertainment System saapui Yhdysvaltoihin ja Eurooppaan.
Lue lisää

Kersat koodaamaan

Älypuhelin löytyy yhä nuoremmilta käyttäjiltä, ja useassa taloudessa on perheen yhteinen tablet-tietokone. Vaikka laitteet on tarkoitettu yhteydenpitoon ja viihtymiseen, ne tarjoavat hyvän väylän esimerkiksi ohjelmoinnin opetteluun.
Lue lisää

Haluatko uuden pelikonsolin? varaudu odottamaan

Koronapandemiasta on seurannut toimitusvaikeuksia moniin tuotteisiin. Uuden sukupolven pelikonsoleita menisi kaupaksi, mutta laitteita ei saada kauppoihin. Tämä on vain jäävuoren huippu, sillä komponenttipula näkyy joka puolella yhteiskuntaa.
Lue lisää

E-urheilu jatkaa nousukiitoaan, kunhan korona helpottaa

E-urheilu oli myös pohjalaismaakunnissa kovassa nosteessa ennen koronaa. Vaikka pandemia on hieman hillinnyt kasvua, nousukäyrälle päästään tilanteen normalisoituessa, uskovat e-urheilun parissa toimivat pohjalaisaktiivit.
Lue lisää

Pelikehitys opettaa leikin varjolla

Digitaalisten pelien tekeminen mielletään usein vaativaksi asiantuntijatyöksi, mutta kuka tahansa pystyy nykytyökaluilla tekemään oman pelin. Pelikehitys on mainio harrastus, josta on urapolulla hyötyä, vaikka ei pelialalle haluaisikaan.
Lue lisää

Täydellinen kokoelma on keräilijän painajainen

Lue lisää