Article image
Kilpapelitapahtumat ovat Suomessakin kasvaneet jatkuvasti, mutta Etelä-Pohjanmaalta puuttuu edelleen iso e-urheiluturnaus. Vectorama 2019 -tapahtuma kokosi saman katon alle satoja kilpapeliharrastajia. Kuva: SEUL ry, Pekka Nummela
09.07.2021
Tekniikka ja pelit

E-urheilu jatkaa nousukiitoaan, kunhan korona helpottaa

Juho Kuorikoski

E-urheilu oli myös pohjalaismaakunnissa kovassa nosteessa ennen koronaa. Vaikka pandemia on hieman hillinnyt kasvua, nousukäyrälle päästään tilanteen normalisoituessa, uskovat e-urheilun parissa toimivat pohjalaisaktiivit.

Kilpapelaaminen eli e-urheilu on ilmiönä valtava. Se on Suomessakin toiseksi seuratuinta urheilua heti jääkiekon jälkeen. Jalkapallon arvokisat ja niitä seurannut huuhkajahuuma todennäköisesti hieman muuttavat tilastoja, mutta kaikesta huolimatta e-urheilu on onnistunut valtaamaan pysyvän sijan kotimaisella urheilukartalla.

–Ennen koronaa tahti oli hurjaa. Monet paikalliset urheiluseurat testasivat aika rohkeasti siipiään kilpapelaamisen parissa. Niiden siipien alle syntyi e-urheilujoukkueita, ja uusia, seuroista riippumattomia joukkueita perustettiin, kertoo Järviseudun Ammatti-instituutin (Jami) e-urheilulinjan opettaja Mikko Kalijärvi.

Myös pelitapahtumat, lanit, alkoivat kehittyä kohti kilpapeliturnauksia.

–Siellä tapahtui nopealla tahdilla ammattimaistumista. Turnauksissa pelattiin rahapalkinnoista.

Korona on toistaiseksi pannut kasvulle pisteen.

–Tässä on tapahtunut aika iso notkahdus, koska tapahtumia ei ole voinut järjestää. Samalla myös joukkuetoiminta on hiipunut. Uusia seuroja tai joukkueita ei ole perustettu. Kyllä korona vei kasvusta ison siivun, Kalijärvi jatkaa.

Tämä on mainos. Juttu jatkuu mainoksen jälkeen.
Mainos päättyy

Samaan hengenvetoon hän toteaa, että pohjalainen e-urheilu palaa takaisin kasvu-uralle, kunhan pandemia saadaan selätettyä.

–Eiköhän tilanne normalisoidu, kun olosuhteet normalisoituvat.

Järviseudun ammatti-instituutti järjestää Outload-pelitapahtumia. Kuva vuodelta 2019. Kuva: Severi Peura

E-urheilu nostaa maailmankartalle

Pohjalaismaakunnat ovat perinteisen pelikehityksen näkökulmasta pelialan kuolemanlaakso, mutta e-urheilu voisi olla tekijä, joka voisi nostaa myös tämän alueen pelien maailmankartalle. Sen eteen tehdään kovasti töitä, sillä kilpapelaamista voi opiskella Järviseudun ammatti-instituutissa. Eivätkä opinnot rajoitu pelkästään pelaamiseen. Opiskelijoita valmennetaan siihen, miten e-urheilu voi tuoda leivän pöytään.

–Opiskelijat järjestivät päättötyönään vuonna 2014 pelitapahtuman Ähtärissä. Olin tapahtumassa järjestyksenvalvojana ja seuraamassa toimintaa ja oli helppo nähdä, että tapahtumalle oli kysyntää, Kalijärvi kertoo.

Hänellä itsellään on jonkin verran kilpapelitaustaa. Vuonna 2004 omana lopputyönään Kalijärvi oli järjestämässä pelitapahtumaa Kauhavalla.

–Ähtärissä tuli flasbackeja omaan nuoruuteen ja oli hienoa huomata, että nuoria edelleen kiinnostaa pelaaminen näin kovasti.

Samoihin aikoihin suosittu kilpapeli Counter-Strike sai jatko-osan. Counter-Strike: Global Offensive (CS:GO) paransi monessa suhteessa suosittua toimintapeliä, tehden siitä ennen kaikkea edeltäjäänsä näyttävämmän ja kilpapeliyhteensopivamman.

Counter-Strike: Global Offensive on eräs maailman suosituimmista kilpapeleistä.

–Peli näytti nykypäiväiseltä, ja se mahdollisti erilaisten tilastojen ja analytiikan käytön. CS:GO:n julkaisu osui juuri sopivaan ajankohtaan.

Kalijärvi puhui esimiehelleen, että kilpapelitapahtumia alettaisiin järjestää systemaattisesti.

–Ajatuksena oli, että otetaan opiskelijaryhmä toteuttamaan niitä. Tästä tuli vakiintunut käytäntö ja osa opintosuunnitelmaa.

Muutakin kuin pelaamista

Kun pelitapahtumat olivat vakiintuneet osaksi opetusta, oli luonnollista laajentaa. Järviseudun Ammatti-instituutissa voi opiskella e-urheilua liiketoiminnan näkökulmasta. Kalijärvi kertoo, että e-urheilu sisältää paljon muutakin kuin itse pelaamista.

–Yksi haara on tapahtuma- ja turnaustuotanto. Nämä voivat olla liigoja tai paikan päällä pelattavia turnauksia, mahdollisuuksia on monia.

Joukkuetoiminta on yksi haara, mutta sitäkin voi lähestyä liiketoiminnan kautta. Leirit ja nuorten akatemiatoiminta luovat perustaa varsinaiselle kilpapelaamiselle.

–Kolmas on striimaus, eli pelitapahtumien kuvailu ja selostaminen yleisölle. Näillä lähetyksillä on paljon katsojia muun muassa Twitch-palvelussa.

Opiskelijat kiinnostuivat Jamin opetustarjonnasta. Kalijärvi kertoo, että suuren hakijamäärän vuoksi myös Järviseudun lukiot kiinnostuivat. E-urheilua voi opiskella Alajärven ja Vimpelin lukioissa.

–Alajärvellä muualta tuleville opiskelijoille on pystytty tarjoamaan asuntoja, Vimpelissä taas ei, minkä vuoksi e-urheilupuoli ei siellä oikein ole lähtenyt käyntiin.

Normaalioloja odotetaan

Kalijärvi odottaa koronatilanteen tasoittumista. Sen jälkeen turnaustoimintaa voi jälleen käynnistellä. Pohjalaismaakunnissa kasvun suurin este on puuttuva suurturnaus. Seinäjoen SJK Areenalle sellaista on suunniteltu.

–Mahdollisuuksia on vaikka mihin. Liiketoiminta-alueena jo pelkästään Etelä-Pohjanmaa on valtava. E-urheilu on niin uusi ilmiö, että sen parissa on mahdollista kokeilla, haastaa ja tehdä jotain uutta. Liiketoiminnan syntyminen on ainoastaan opiskelijasta kiinni.

Jyväskylässä e-urheilu on jo lyönyt läpi.

–Siellä tehdään liiketoimintaa ja otteluita striimataan verkkoon. Kasvupotentiaalia on meilläkin.

E-urheilu on urheilua

Keskustelu e-urheilusta pyörii usein ikuisen ydinkysymyksen ympärille, jonka esittäminen on olympiavuonna perusteltua. Pitäisikö kilpapelaamisen olla olympialaji?

–Se, pelataanko kilpapelejä olympia-areenoilla ei ole mikään mittari. E-urheilu ei taianomaisesti muutu urheilulajiksi näin, vaan se on jo sitä. Kilpapelaamista ei edes pitäisi vertailla perinteiseen urheiluun, koska moottoriurheiluakaan ei vertailla, toteaa Kalijärvi.

Suosituimpia kilpapelejä

  • Counter-Strike: Global Offensive: Counter-Strike: Global Offensive on taktinen ensimmäisen persoonan ammuntapeli, jossa pelaajat taistelevat joukkueina toisiaan vastaan.
  • Overwatch: Counter-Striken tavoin myös Overwatch on joukkuepeli. Kaksi kuuden hengen tiimiä kisaavat toisiaan vastaan erilaisissa pelimuodoissa.
  • DOTA 2: Strategiaa painottava taisteluareenamoninpeli, jossa kaksi viiden hengen joukkuetta pelaa toisiaan vastaan.
  • League of Legends: DOTA 2:n tavoin taisteluareenamoninpeli, jossa tehtävänä on päihittää vastustajan joukkue.
  • Starcraft 2: Reaaliaikainen strategiapeli, jossa kaksi pelaajaa ottaa toisistaan mittaa tavoitteenaan tuhota vastustajan armeija
  • Hearthstone: Kahden pelaajan vuoropohjainen korttipeli. Kerätyistä korteista rakennetaan pakkoja, joilla pelaajat pelaavat toisiaan vastaan.

”Paljon, paljon tehtävää”

Seinäjoen Jalkapallokerhon alaisuudessa vuodesta 2017 lähtien toiminut SJK esports uudisti brändinsä tänä keväänä. Nykyisin se tunnetaan nimellä Halla esports. Manageri Pekka Riihimaa kertoo, että koronan vuoksi tapahtumat ovat olleet tauolla. Samalla myös paikallisuus on tietyssä mielessä kadonnut, kun toiminta on siirtynyt lähestulkoon kokonaan verkkoon.

–Aika seesteisesti on mennyt nyt vuosi–puolitoista tämän osalta. Työtä jatketaan heti, kun maailma normalisoituu.

Riihimaa kertoo, että painoisteenä on Etelä-Pohjanmaan alueen seuratoiminnan ja yleisen e-urheilukulttuurin kehittäminen.

–Meidän toimintamme keskittyy nimenomaan ruohonjuuritasolle. Keräämme väkeä ja kehitämme treenipuolta.

Juuri tähän rakoon korona pääsi iskemään. Riihimaa kertoo, että pandemian jyllätessä tauolle päätyi tapahtumien lisäksi myös ryhmätoiminta. Siinä sivussa myös lajipolun rakentaminen antaa odottaa itseään.

–Kun aloitetaan esimerkiksi jalkapallon harrastaminen, kaupasta ostetaan nappulakengät ja pallo, soitetaan koutsille ja mennään harjoituksiin. E-urheilun pariin ajaudutaan kavereiden kanssa pelatessa. Tähän tarvittaisiin selkeä polku, joka kulkee harrastajasta ammattilaiseksi.

Käytännöt ovat lajiliiton käsissä, mutta Riihimaa toivoisi mallia, jonka voisi kopioida paikallistasolle.

Lajipolkua kaivataan

Harrastajia on Etelä-Pohjanmaalla siellä missä muuallakin. Heidät pitäisi saada koottua yhteen, jotta systemaattinen harjoittelu ja joukkuetoiminta saataisiin alulle.

–Mitä nuorempi ja kyvykkäämpi, mahdollisuudet ovat mihin vain. Jos vertaillaan muuhun maailmaan, ero on kuin yöllä ja päivällä. Meillä on paljon, paljon tehtävää.

Pohjalaismaakuntien e-urheilumenestys painottuu tulevaisuuteen. Uusien ammattilaisten kouluttaminen lähtee ruohonjuuritasolta.

Ruudun takaa

Vuonna 2018 Seinäjoen OmaSP-stadionilla järjestettiin Connection Lan -tapahtuma, johon Riihimaan mukaan osallistui noin 600–700 peliharrastajaa. Tapahtuman yhteydessä järjestettiin myös peliturnaus.

–Tämän kokoluokan tapahtumia pystytään hyvin järjestämään. Ongelmana on saada väki paikalle.

Varsinaista yleisöä kyllä riittää, mutta ruudun äärellä.

–Nykynuorilla kännykkä on liimattuna käsiin, joten monet seuraavat tapahtumia verkon välityksellä.

Syy tähän on Riihimaan mukaan helppous

–Kännykkä ilmoittaa, milloin lähetys alkaa. Sen äärelle pääsee nappia painamalla.

Kommentti: Kehitys kehittyy

Minun sukupolveni oli ensimmäisiä, jotka pääsivät jo lapsuudessa pelien pariin. Nykyään pelaaminen imetään jo äidinmaidosta. Omassa nuoruudessani pelit kuitattiin joutavaksi ajanvietteeksi, mutta onneksi ajat ovat muuttuneet. Nykyään lähestulkoon kaikki pelaavat.

Kilpapelaamisen suosio on valtavaa. Näin peliharrastajanakin on ollut häkellyttävää seurata urheilumuodon kasvua. Ja nimenomaan urheilumuodon, sillä viimeistään nyt pitäisi päästä eroon elähtäneestä puheesta tietokonepelien hyödyttömyydestä. Jos golf luokitellaan urheiluksi, miten pelaaminen eroaa siitä? Mailan heiluttelussa tulee yhtä vähän hiki kuin näppäimistöä tai peliohjainta käsitellessä.

Pelit ovat valtavan monipuolinen ilmiö. Ne ovat kulttuuria, teknologiaa ja myös urheilua. Pelialalla pyörivät rahatkin nousevat vähintään veropäivänä otsikoihin.

Se on melko hyvin hyödyttömältä hölynpölyltä.

Juho Kuorikoski
Sisällöntuottaja

Suosittelisitko tätä artikkelia muille?

Anna arviosi klikkaamalla tähteä 1 - 5
Artikkeliin liittyviä hakusanoja
e-urheilu pelaaminen pelit

Uusimmat kaupallisen yhteistyön jutut

Uusimmat videot

Kaikki videot

Uusimmat podcastit

Kaikki podcastit

Uusimmat blogit

Kaikki kirjoitukset