Article image
Kasibittiselle Nintendolle julkaistiin sen elinkaaren aikana paljon erinomaisia pelejä.
30.07.2021
Tekniikka ja pelit

8-bittinen Nintendo, muistojen matolaatikko

Juho Kuorikoski

1980-luvun puolivälissä japanilaiset valtasivat pelikonsolimarkkinat, kun Nintendo Entertainment System saapui Yhdysvaltoihin ja Eurooppaan.

Nintendo on legenda pelimaailmassa ja aivan ansaitusti. Japanilainen peli- ja konsolivalmistaja on vuosikymmenten saatossa vallannut itselleen pysyvän jalansijan. Nintendo Entertainment System -pelikonsoli oli valtaisa hitti, jonka menestys ei kuitenkaan ollut itsestäänselvyys.

1980-luvun alkuvuosina elettiin ensimmäistä pelikonsolibuumia. Yhdysvaltalainen Atari oli vallannut markkinat Atari 2600 -pelikonsolillaan, jota myytiin parhaimpina vuosina kuin saippuaa. Nykymittapuulla Atari 2600 on varsin alkeellinen, mutta pelaamisen kivikaudella laite nousi hittituotteeksi, koska se tarjosi pelimoduulien muodossa mahdollisuuden pelata useita erilaisia pelejä samalla laitteella.

Atari 2600 ei suinkaan ollut ensimmäinen tällaista toiminnallisuutta tarjoava, kotioloihin suunnattu pelilaite, mutta se onnistui popularisoimaan tämän pelikonsolin peruskäsitteen. Ennen Ataria koteihin myytävät pelilaitteet olivat yleensä sisältäneet vain muutaman sisäänrakennetun pelin.

Atari 2600:lle julkaistu E.T. on valittu monessa äänestyksessä maailman huonoimmaksi peliksi

1977 julkaistu Atari 2600:aa myytiin hurjia määriä. Kaiken kaikkiaan konsolia on myyty yli 30 miljoonaa kappaletta. Massiivinen laitekanta ja vaihdettavat pelimoduulit mahdollistivat sen, että pelien ympärille pystyi luomaan liiketoimintaa keskittymällä pelkkään sisältöön.

Pelejä tuutattiin Atarille valtavat määrät. Kilpailevat Colecovision- ja Intellivision-konsolit jäivät sisällössä lähtötelineisiin. Vuonna 1983 markkinahuippu oli kuitenkin jo saavutettu, mutta Atari pyrki sitkeästi kasvattamaan jo vanhahtavan pelikonsolinsa menekkiä.

Tämä on mainos. Juttu jatkuu mainoksen jälkeen.
Mainos päättyy

Viimeinen naula arkkuun oli jouluna 1982 Atari 2600:lle julkaistu E.T.-lisenssipeli, jota jäi kauppiaille niin paljon käsiin, että ylimääräiset pelit jouduttiin hautaamaan Uuden-Meksikon Alamogordossa sijaitsevaan maantäyttöpaikkaan.

Pelikonsolimarkkinat romahtivat kerrasta, mutta nousivat muutamaa vuotta myöhemmin ennennäkemättömään kukoistukseen.

Perhetietokone Japanista

Japanilainen Nintendo oli vuonna 1983 julkaissut Famicom-nimisen pelikonsolin. Laite oli osoittautunut kotimaassaan varsin suosituksi, joten yhtiö halusi tuoda pelikonsolinsa myös Yhdysvaltoihin ja Eurooppaan. Yhteistyökumppaniksi japanilaiset halusivat Atarin, joka puolestaan halusi keskittyä omaan Atari 7800 -pelikonsoliinsa.

Mega Man 2 on eräs NES:n legendaarisimmista peleistä.

Lopulta Nintendo päätti hoitaa itse laitteensa länsimarkkinoille. Vuonna 1985 punavalkoinen Famicom julkaistiin Yhdysvalloissa nimellä Nintendo Entertainment System, tuttavallisemmin NES. Eurooppaan konsoli päätyi vuosien 1986–1987 taitekohdassa.

Jos Atari 2600 oli ollut suosittu, Nintendo pisti vielä kertaluokkaa paremmaksi. Maailmanlaajuisesti pelikonsolia on myyty noin 62 miljoonaa kappaletta. NES oli suosittu Suomessakin ja kisasi Commodore 64:ää vastaan.

Maskottina putkimies

Nintendon suosio perustuu sisältöön. Ikoniset pelihahmot kuten esimerkiksi Super Mario, Samus Aran ja Link ovat samaistuttavia sankareita geneeristen avaruusalueiden sijaan, minkä lisäksi hahmojen ympärille rakentuvat pelit ovat erittäin laadukkaita.

Nintendo ei ole koskaan markkinoinut tuotteitaan suorituskyvyllä, vaan painopiste on ollut sisällössä. Suorituskykyero Atari 2600:n ja NES:n välillä on kuitenkin melkoinen, jota ero sisällön yleisessä laadussa entisestään korostaa.

Nintendon nousu pelimarkkinoiden keisariksi ei 1980-luvulla ollut itsestäänselvyys. Monet ajattelivat, että Yhdysvaltojen pelimarkkinat eivät romahduksen jäljiltä toivu. Hyvällä tuotteella asiakkaitakin löytyi, minkä seurauksena Nintendo onnistui raivaamaan tiensä lukuisten peliharrastajien sydämiin.

Super Mario on eräs maailman tunnetuimmista pelihahmoista.

Pleikkari tulee

Nintendo jatkoi nousukiitoaan myös NES:in korvanneella 16-bittisellä Super Nintendolla, SNES:llä. Yritys oli saanut itselleen kovan kirittäjän japanilaisesta Segasta, joka haastoi Nintendon omalla 16-bittisellä konsolillaan Mega Drivella.

Segan ja Nintendon taistellessa markkinaosuuksista seuraavan pelikonsolisukupolven kuningas oli hiipinyt takavasemmalle. Viihde-elektroniikasta tunnettu Sony oli lyöttäytynyt yhteen Nintendon kanssa tavoitteena rakentaa SNES:lle cd-lisävaruste.

Homma ei kuitenkaan edennyt valmiiksi tuotteeksi asti, kun Nintendo vetäytyi projektista tehdäkseen yhteistyötä Philipsin kanssa. Tästä syntyi CD-I-multimedialaite, jolle julkaistiin muutama puolivillainen peliviritys Nintendon hahmoilla varustettuna.

Epäonnisen CD-I-konsolin Zelda-pelit jäävät valovuosien päähän Nintendo-esikuvistaan.

Sony sen sijaan päätti jatkaa cd-asemaprojektiaan omin päin. Sen lopputuloksena syntyi ensimmäinen PlayStation. Kun Ataria ei kiinnostanut yhteistyö NES:n tuomisesta Yhdysvaltoihin, oli Nintendo nyt luonut itselleen todella kovan kilpailijan hyppäämällä Philipsin kelkkaan.

PlayStation vetosi erityisesti nuoriin aikuisiin löytäen kokonaan uuden pelaajaryhmän. Nintendo vastasi huutoon Nintendo 64 -pelikonsolillaan Segan sekoittaessa pakkaa Saturnillaan. Sony selvisi tästä taistelusta voittajana, ja Sega putosi konsolivalmistuskelkasta hieman vuosituhannen vaihtumisen jälkeen.

Muistojen Nintendo

1980-luvun puolivälin konsolirenessanssi on pelkkää nappikauppaa, jos sitä vertaa moderniin pelibisnekseen. Pelejä pelataan valtavia määriä, ja lähestulkoon jokainen mikroprosessorin sisältävä laite kykenee toistamaan jonkinlaista pelisisältöä.

Tilanne voisi olla kokonaan toinen, jos Nintendo olisi pysytellyt vain kotimarkkinoillaan Japanissa. Länsimäinen peliharrastus olisi todennäköisesti keskittynyt koti- ja pc-tietokoneisiin. NES:n julkaisu on varsin tärkeä merkkipaalu koko peliharrastukselle.

Leikkisästi Matolaatikoksi kutsuttu harmaa Nintendo Entertainment System on ansaitusti legendan maineessa. Jos olit syntynyt 1980-luvulla, peliharrastus alkoi joko Commodore 64:llä tai NES:llä.

Suosittelisitko tätä artikkelia muille?

Anna arviosi klikkaamalla tähteä 1 - 5
4.5/5 - (4 votes)
Artikkeliin liittyviä hakusanoja
Nintendo pelaaminen pelikonsoli pelit

Uusimmat kaupallisen yhteistyön jutut

Uusimmat videot

Kaikki videot

Uusimmat podcastit

Kaikki podcastit

Uusimmat blogit

Kaikki kirjoitukset