Pelikehitys opettaa leikin varjolla

Kotimainen peliala on ollut viime vuodet kovassa nosteessa. Yritykset kuten Supecell, Rovio, Remedy ja Housemarque ovat monelle tuttuja nimiä, sellaisillekin, jotka eivät välttämättä pelaamista harrastakaan. Pelit, pelaaminen ja pelikehitys ovat harrastuksena suosittuja. Kevyitä ajanvietepelejä pelaavat melkein kaikki, ja hieman vakavammin harrastavia on heitäkin vuosi vuodelta enemmän. Niitä voi myös tehdä itse.

Peleistä ja pelaamisesta on viime vuosikymmenen aikana kasvanut myös varteenotettava ammatti. Pelikehittäjäksi voi opiskella, ja kilpapelaamisesta on tullut urheilua siinä missä jääkiekosta ja jalkapallosta. Itsensä voi elättää pelaamalla.

Ei mitään salatiedettä

Vielä edellisvuosituhannella pelien tekeminen oli vaikeaa, kiitos teknisten rajoitusten. Idean ympärille piti rakentaa kaikki teknologiasta lähtien itse, joten puuha vaati syvällisiä ohjelmointitaitoja. Nykyään on helpompaa. Suosituimmat pelikehitystyökalut, Unity ja Unreal, tarjoavat teknologisen pohjan valmiina, jolloin pelinteon pariin pääsee jo pelkän idean turvin.

Unity ja Unreal ovat kehitysympäristöjä, pelimoottoreita, jotka huolehtivat esimerkiksi fysiikan mallintamisesta. Kehittäjä pääsee monessa suhteessa valmiiseen pöytään, kun tämä voi keskittyä varsinaiseen sisältöön.

Aivan aloittelijalle nämä työkalut eivät välttämättä sovi. Suosittu Unity on vuosien varrella muuttunut paljon monimutkaisemmaksi, ja sen käyttäminen vaatii perusymmärrystä pelikehityksestä ja ohjelmoinnista.

–1980-luvulla syntyneille Unityn kaltaiset työkalut ovat luonnollisia käyttää, mutta nykynuoret eivät ole kasvaneet sellaisten tietokoneiden parissa, joiden sielunelämää oli opeteltava, jotta esimerkiksi pelit sai ladattua, toteaa Seinäjoen Pelikehittäjien Sepeli ry:n perustaja Jussi Rasku.

Hän on vetänyt Seinäjoen alueella pelikehityskursseja, joiden tavoitteena on tutustuttaa nuoret pelikehityksen maailmaan. Samalla tutuksi tulee myös ohjelmistokehitys.

–Leikin varjolla on hyvä opettaa asioita, joista on oikeasti hyötyä myös ammatillisesti. Pelikehitys motivoi, sillä siinä on aina mukana leikillisyyttä, Rasku toteaa.

Todella monet ohjelmistoalan ammattilaiset ovat ensi töikseen ohjelmoineet jonkinlaisia pelejä. Uusien asioiden opettelu on helpompaa, kun niitä lähestyy uteliaisuuden kautta.

–Pelikehitys on hyvä harrastus jo itsessään, mutta sen avulla voi oikeasti valmentaa itseään työelämää varten.

Ilmaiseksi alkuun

Modernit pelikehitystyökalut ovat pääosin ilmaisia, joten pelien tekemisen syrjään pääsee, kunhan on kokeilunhalua ja tervettä uteliaisuutta. Niin Unity kuin Unrealkin ovat laajennettavia ja varsin muokattavia kehitystyökaluja, joita ohjelmointitaitoinen voi taivutella eri suuntiin mielensä mukaan. Ohjelmoinnin osaaminen ei nykyään enää ole ehdoton vaatimus, sillä ruudulle saa kyllä näkyviin sisältöä ilman riviäkään koodia.

–Ihan aloittelijalle suosittelen Godot-nimistä avoimen lähdekoodin työkalua. Vaikka sillä ei voikaan rakentaa aivan niin näyttäviä pelejä kuin Unitylla ja Unrealilla, se tarjoaa kaiken pelien tekemisessä tarvittavan perustoiminnallisuuden, Rasku sanoo.

Hän on käyttänyt Godotia opetustyössä, koska pienikokoinen sovellus on nopea ladata, eikä sitä tarvitse edes asentaa. Lisäksi aloittelijalle on vain etua sen kaikin puolin pienemmästä koosta ja laajudesta. Godotin dokumentaatio on saatavilla täysin suomeksi, joten käytön aloittamisen kynnys on huomattavasti matalampi kuin vaikkapa Unityssa.

–Unrealin ja Unityn asennuspakettien koko on useita gigatavuja, kun taas Godot vie tilaa vain murto-osan siitä, ja sen saa käyntiin latauspakettia klikkaamalla. Tästä huolimatta sillä voi tehdä omista peleistä ajettavia versioita niin tietokoneille kuin mobiililaitteillekin.

Stilt Fella -niminen peli on kehitetty Vaasassa. Etelä-Pohjanmaalla ja Pohjanmaalla toimii muutamia pelistudioita.

Pelikehityksen autiomaa

Kotimaisella pelialalla on edustusta niin pohjoisessa kuin etelässäkin, mutta pohjalaismaakunnat ovat tyhjää aluetta. Varsinaisia pelistudioita on muutamia, mutta etenkin Etelä-Pohjanmaalla ammattimaisen pelikehityksen makuun ei ole päästy.

–Nähdäkseni tämä johtuu ihan siitä, että opiskelijoita on isoilla opiskelupaikkakunnilla enemmän, toteaa Seinäjoen Pelikehittäjät ry Sepelin perustaja Jussi Rasku.

Hän sanoo, että pelistudioiden perustaminen on pääasiassa opiskelijoiden puuhaa. Syy on Raskun mukaan yksinkertainen.

–Silloin ei ole ihan hirveästi menetettävää ja toimeentulo on tukien takia turvattu. Keski-ikäisenä on perhettä ja asuntolainaa, joten riskinotto on huomattavasti vaikeampaa. Opiskelijoiden tapauksessa pahin mitä voi tapahtua on, että valmistuminen viivästyy.

Vanhat tekijät uusina perustajina

Kaikki pelialan yritykset eivät suinkaan ole opiskelijoiden perustamia. Vanhimmat kotimaiset pelistudiot, Housmarque ja Remedy, perustettiin vuonna 1995, ja pelialaverkosto kehittyy, kun vanhat tekijät perustavat uusia yrityksiä.

–Valmiit näytöt toimialalla helpottavat rahoituksen saamista, mutta täysin uutena toimijana alalle lähteminen on vaikeaa. Jos ei tavoittele taloudellista menestystä, niin pelikehitys on valtavan hyvä ja kehittävä harrastus, Rasku summaa.

Kommentti: En osaa matematiikkaa

Ohjelmointi on käytännössä laskutoimituksia, ja minä olen matematiikassa täysin lahjaton. Tästä huolimatta sain urakoitua itselleni ohjelmistosuunnittelun insinööripahvit, ja olen tehnyt kaksi kaupallista peliäkin, vaikka ohjelmointitaitoni ovat tismalleen yhtä onnettomat kuin matemaattiset lahjani.

Pelien tekemisessä tärkeintä on idea. Taitavinkin ohjelmoija ei välttämättä ole suunnittelijana kummoinen, joten pelkällä ajatustyöllä pääsee pitkälle. Niissä kahdessa pelissä, joita olen ollut mukana tekemässä, vastasin itse skriptaamisesta. Tämä tarkoittaa pelilogiikan rakentamista valmiista palikoista, joihin pelaaja on vuorovaikutuksessa. Pelikehitys ei siis välttämättä edellytä lainkaan ohjelmointitaitoja, mutta on hyvä tietää perusteet, miten pelit ja ohjelmat toimivat.

Ensimmäinen peliprojekti oli todellinen hyppy syvään päähän. Minä ja kolme ystävääni teimme vuonna 2017 julkaistun Lydian, joka käsitteli aikuisten päihteiden käyttöä lapsen näkökulmasta. Tässäkin pelissä keskeistä oli idea, jota pelin mekaniikka palveli. Halusimme kertoa pelin avulla vetoavan tarinan, ja siinä myös onnistuimme. Lydia keräsi lukuisia palkintoja, ja se on käännetty myös Nintendon Switch-pelikonsolille.

Toisteista tarinaa

Tänä vuonna valmistunut Good Mourning -peli käsittelee taakkasiirtymiä ja lähestyy lineaarisena pidettyjä tarinapelejä hieman toisenlaisesta suunnasta sisältäen satunnaisesti arvottua kerrontaa, joka houkuttelee pelaajat läpäisemään pelin yhä uudelleen ja uudelleen, jotta he näkevät tarinan kaikki eri puolet. Tämä peli julkaistaan jossain vaiheessa kaikille nykyisille konsoleille Pleikkareista Xboxeihin.

Opiskellessani ohjelmistosuunnittelua eräs opettaja kertoi, ettei peliala tule koskaan työllistämään kuin kourallisen ihmisiä Suomessa. Tällä hetkellä pelien parissa työskentelee jo tuhansia tekijöitä, ja peliala on vakiinnuttanut itsensä osana kotimaista kulttuurituotantoa.

Kymmenessä vuodessa moni asia on muuttunut. Tällainen ohjelmointitaidotonkin onnistui pelinteossa, kaiken lisäksi vielä kohtuullisen hyvin.

Juho Kuorikoski,
sisällöntuottaja