Ikkunoilla iso merkitys asumismukavuuteen
Tämän päivän ikkunoilla ja ovilla pystytään vaikuttamaan oleellisesti sekä asumismukavuuteen että energiatehokkuuteen. Ikkunoiden energiatehokkuus on ottanut uuden lasiteknologian myötä huimia harppauksia viime vuosikymmeninä.
Kaupallinen yhteistyö
Työ vetää väkeä Kauhavalle
Kauhavan kaupunki on jo pitkään saanut iloita alueensa hyvästä työpaikkatarjonnasta. Myös kaupungin palveluihin ollaan tyytyväisiä. Uusia kouluja ja päiväkoteja on rakennettu, asiointi ja liikkuminen on vaivatonta, lenkkeily- ja hiihtomaastot kohdillaan ja kuntosalit kaikille ilmaisia.
Laihdutusleikkaus paras syntymäpäivälahja ikinä
Laihdutusleikkaus oli lopulta lääkärinkin mukaan paras keino saada motivoituneen Markku Lepistön paino hallintaan. Nyt hän käy koulutettuna kokemusasiantuntijana kertomassa leikkaukseen meneville oman laihdutusleikkauksensa kokemuksista.
Hajautettu riski houkuttaa hevosten osaomistajuuteen
Hevoskauppa syntyi haastattelun aikana, kun Antti Ala-rantala hankki norjan kylmäverisen. Pian hevosesta on myynnissä osuuksia niin tallin omilla nettisivuilla kuin Facebookin kahdella kimppahevososuuksia myyvillä sivuilla. Osaomistajuus kiinnostaa hajautetun riskin vuoksi.
Kotiseututalo Keskikangas uuteen maaliin konserttirahoilla
Kotiseututalo Keskikangas sai uuden maalipinnan kökkävoimin. Heinäkuussa vipinää pihapiiriin ovat tuoneet myös suositut kesäkahvilaillat.
Kaupallinen yhteistyö
Härmän Kylpylässä hyvät kesätarjoukset
Härmän Kylpylä on hyvä tukikohta lakeudelle kesälomanviettoon tuleville. PowerParkin huvipuistoon hurauttaa hetkessä, eikä muihinkaan suosituimpiin lomakohteisiin, kuten Ähtärin eläinpuistoon, Keskisille, Ideaparkiin ja merenrantakohteisiin ole kuin noin tunnin ajomatka. Iltaisin on ihana istahtaa valmiiseen pöytään – ja pulahtaa kylpylän poreisiin.
Kaupallinen yhteistyö
Ylihärmässä parasta on kaikki
Mäki-Haapojat ostivat Ylihärmän Järvenjärveltä tontin Kauhavan kaupungin kuntaliitoksen 10-vuotisjuhlavuotena, jolloin tontteja myytiin kymmenen euron kappalehintaan. Tai itse asiassa perhe sai tontin ilmaiseksi, sillä kaupunginjohtaja oli luvannut maksaa tontin ensimmäiselle ostajalle.