Article image
Liisa Hietamäki, Tiina Sahi ja Emilia Alasaari kilistävät mocktaileilla alkavan kesän kunniaksi. Juuri remontoidut hotellihuoneet ja vapuksi valmistunut kesäterassi ovat valmiina vastaanottamaan kylpylävieraat.
Kaupallinen yhteistyö

03.06.2021
Tapahtumat ja matkailu

Härmän Kylpylässä hyvät kesätarjoukset

Teksti: Liina Hautanen
Kuvat: Matti Hautalahti

Härmän Kylpylä on hyvä tukikohta lakeudelle kesälomanviettoon tuleville. PowerParkin huvipuistoon hurauttaa hetkessä, eikä muihinkaan suosituimpiin lomakohteisiin, kuten Ähtärin eläinpuistoon, Keskisille, Ideaparkiin ja merenrantakohteisiin ole kuin noin tunnin ajomatka. Iltaisin on ihana istahtaa valmiiseen pöytään – ja pulahtaa kylpylän poreisiin.

Kesällä Härmän Kylpylä täyttyy lapsiperheistä, pariskunnista ja ystäväporukoista.

– Moni lapsiperhe yhdistää kylpyläloman huvipuistokäyntiin, joten kesä on meillä lapsiperheiden sesonkiaikaa. Toisaalta nyt on ollut sellainen vuosi, että pariskunnatkaan eivät ole päässeet oikein mihinkään, ja he ovat nyt tehneet myös paljon varauksia kesälle, Härmän Kylpylän markkinointipäällikkö Emilia Alasaari kertoo.

Härmän Kylpylässä järjestetään läpi kesän myös tuettuja perhelomia lapsiperheille. Kylpylä onkin saanut Yhteiskunnallinen yritys -merkin vuonna 2019 ja tänä vuonna otettiin käyttöön Avainlippu-merkki.

jääkahvi ja juustokakun pala Härmän Kylpylän kesäterassilla

Buffet, a´la carte, Kotipizza ja Rolls – Härmän Kylpylä tarjoaa kaikille jotain

Etelänmatkojen vaivattomien all inclusive-lomien tyylisestä helppoudesta pääsee nauttimaan myös Härmän Kylpylässä. Hotelliyöpyminen sisältää aina aamiaisen sekä vapaan pääsyn kylpylään ja kuntosalille. Lisäksi mihin tahansa majoitustyyppiin on mahdollista lisätä kaksi buffet-ruokailua kullekin päivälle.

– Hinta on majoittuvilta aikuisilta 14 eur per ateria ja 4-12-vuotiaat lapset ruokailevat puoleen hintaan, joten hinta pysyy aika lailla maltillisena niin sanotulla täysihoidollakin, Alasaari esittelee.

Härmän Kylpylä

Herkullisen aamiais- ja buffet-ravintolan lisäksi ravintolapuolella palvelee tunnelmallinen Riihi a´la carte -ravintola, Junki-kahvila leivonnaisineen sekä etenkin lapsiperheiden suosiossa olevat Rolls ja Kotipizza.

– Ja vaikka jokainen tilaisi eri listalta, koko perhe saa syödä yhdessä, sillä ruoat tarjoillaan halutessa samaan pöytään, Alasaari vinkkaa.

Heinäkuussa buffetpöydässä tarjoillaan uutuutena katuruokaa ja kotiruokaa yhdistelevä Kuntsarin katuruokabuffet. Ruokaa saa aina kello 22 saakka.

– Tämä on huojentava tieto etenkin PowerPark-vieraille, jotka soittavat meille huvipuistopäivän päätteeksi hädissään, että onhan huonevaraus vielä voimassa ja saako teiltä vielä ruokaa, Alasaari nauraa.

pippuripihviannos

Kesätarjous saanut väen liikkeelle

Huoneet on hinnoiteltu entistäkin lapsiystävällisemmiksi.

– Huoneiden hintaan sisältyy aina kaksi lisävuodetta lapsille. Eli kaksi alle 13-vuotiasta lasta majoittuu vanhemman mukana ilmaiseksi, seuraavat lisävuoteen hinnalla, Alasaari kertoo.

Kesän ajan kaikista huonehinnoista saa lisäksi 20 % alennuksen.

– Kesätarjous onkin lähtenyt myymään hienosti, Alasaari iloitsee.

Luksuskokoinen minisviitti

Kylpylästä löytyy 32 perhehuonetta eli minisviittiä. Minisviitit ovat 40 neliön huoneistoja, joten niissä mahtuu hyvin majoittumaan isompikin perhe. Kaikkiaan hotellihuoneita on 155 kappaletta.

Takapihalta löytyy lisäksi asuntovaunupaikkoja, jotka täytetään varausjärjestyksessä.

– Karavaanarit ovat löytäneet tiensä meille hyvin. He nauttivat hyvästä aamiaisesta ja kylpylän palveluista. Vappuna avatun uuden kesäterassimme esiintyjät ja karaokeillat tuovat myös mukavaa vipinää kesäiltoihin, Alasaari kertoo. 

Yhteistä tekemistä koko perheelle

Härmän kylpylässä riittää tekemistä niin pihalla kuin sisälläkin. Kylpylän riemujen lisäksi lapsia ilahduttaa Nippe-Norsun vekaraviidakko, iso viihtyisä leikkihuone täynnä pelejä, kirjoja, leikkivälineitä ja kiipeilytelineitä. Pihalta löytyy myös hieno leikkikenttä, jonka pöytäryhmät ovat suosittuja piknikpaikkoja.

Katso karusellin kuvat!

Anssin Jussin Areena on täynnä sisäpelimahdollisuuksia, ja myös pihapelejä löytyy joka lähtöön. Monitoimikenttä ja frisbeegolfrata ovat kovassa käytössä, ja hauska uutuus on myös multigolf, jota voi pelata vaikka jalkapallolla.

– Meiltä löytyy majoittujille myös eri kokoisia polkupyöriä, joita he voivat lainata. Tästä löytyy ympäriltä myös hyviä maastoja, ja Areenalta saa vuokrata maasto- ja fatbike-pyöriä, Alasaari esittelee.

Katso karusellin kuvat!

Livemusiikkia terassilla kolme kertaa viikossa

Uudella kesäterassilla pääsee laulamaan karaokea maanantaisin ja torstaisin. Lauantaisin terassilla järjestetään tanssit orkesterin tahdittamana. Juhannusviikolta lähtien tahti tiivistyy, ja terassitansseja järjestetään myös maanantaisin. Perjantait pyhitetään karaokelle.

– Avajaisviikonloppuna oli ihana katsoa, kun terassi oli täynnä ihmisiä ja parkkipaikat myös. Erityisesti mieleen jäi komeasti rockabillyä tanssinut pariskunta. Pihatansseista on tullut paljon hyvää palautetta, ravintolatoimen päällikkö Anna Leena Hietamäki kiittelee.

jäätelöannos

Poimi tästä mukavat täsmävinkkimme kylpylälomalle!

Härmäläinen kylpyläpäivä

  • Härmän Kylpylä on myös mukava päiväretkikohde! Take away -palvelu on myös näppärä. Kylpyläkäynnin jälkeen vain soitto respaan, ja aulassa odottaa ruoka valmiina kotiin vietäväksi.

Lemmikit tervetulleita

  • Härmän Kylpylästä löytyy kuusi lemmikkihuonetta, jonne myös kissat ja koirat ovat tervetulleita. Kaikki muut huoneet ovat allergiavapaita.

12-reikäinen golf-väylä

  • Miltä kuulostaisi kylpyläloman ja golf-kurssin yhdistäminen? Härmä Golf & Academy järjestää kesäisin golf-kursseja ja antaa myös yksityisopetusta. Kentälle rakennetaan parhaillaan 12-reikäistä väylää.

Hemmotteluhoitoja ja romantiikkaa

  • Jos haluaa vähän hemmotella itseään kesälomalla, Härmän Kylpylän Wellness-osasto on oikea osoite. Pariporealtaan hemmottelukylvyistä nauttivat varmasti lapsetkin ja saman katon alta löytyvät myös hierojat ja kampaaja. Loman alussa voi olla mukava laitattaa myös kynnet, kulmat ja ripset kuntoon.
  • Onnistuneen lomapäivän kruunaa hyvä ruoka. Maakunnan makuja ja lähiruokaa tarjoileva Riihi a´la carte on kuin luotu romanttisen illallisen nauttimiseen.

Suosittelisitko tätä artikkelia muille?

Anna arviosi klikkaamalla tähteä 1 - 5
4.2/5 - (15 votes)

Uusimmat kaupallisen yhteistyön jutut

Uusimmat videot

Kaikki videot

Uusimmat podcastit

Kaikki podcastit

Uusimmat blogit

Kaikki kirjoitukset