Pienoispihapiiri Lapualla syntyi kokeilunhalusta

Syysillan hämärtyessä valo tuikkii kutsuvasti komeasta pohjalaistalosta.

Antaa talon rauhassa kertoa mitä se tarvitsee

Leena ja Jukka-Pekka Rissa ostivat vanhan pohjalaistalonsa Setälän perikunnalta Lapualta. Remontti on edennyt vapaalla aikataululla, mutta määrätietoisesti kohti valmista kotia.

Koti ja asuminen | lokakuu 2022

Kotiseututalo Keskikangas uuteen maaliin konserttirahoilla

Kotiseututalo Keskikangas sai uuden maalipinnan kökkävoimin. Heinäkuussa vipinää pihapiiriin ovat tuoneet myös suositut kesäkahvilaillat.

Oletko remontoinut vanhan maalaistalon? Kerro meille siitä!

Vanhan maalaistalon uusi elämä - Oletko remontoinut vanhan maalaistalon, kerro meille siitä.

Pohjalaistalon remontti onnistuu myös uusiseelantilaisin käsin

Pohjalaistalon remontissa moottorisahaa käytti vaimo, mutta kaikki muut työt hoituivat yhteisvoimin.

Pohjalaistalo sai hyvin tuulettuvan alapohjan

Pohjalaistalo nousee Ylistaron Alhojoelle valtaosin perinteiseen tapaan. Vanhan talon remontissa eteen tulleet yllätykset kannustivat ottamaan uudisrakentamisessa kuitenkin varman päälle. Tämän talon rakenteisiin ei kosteus nouse.

Jämptisti ja vimpan päälle – vanha talo sai uudet asukkaat, jotka eivät tunne sanaa sinnepäin

Vanha talo Laihian Potilassa on kokenut melkoisen muodonmuutoksen ja tehnyt nuorenparin käsissä aikahypyn.

Lundagård on perinnerakentajan ja menneen maailman viehkeä tavaratalo

1900-luvun alun kaupunkitalo ja gramofonista matalana soljuva musiikki johdattavat suoraan entisajan tunnelmaan. Lundagård on täynnä toinen toistaan kauniimpia vanhoja esineitä.

Palanen historiaa turvattu

Kirsi ja Juha Tanttari kunnostavat 1799 rakennettua upeaa hirsitaloa Ylistarossa Kyrönjoen varressa.