Suuntana Ruotsi ja opinnot

Suomesta lähtee joka vuosi joukko opiskelijoita Ruotsiin opiskelemaan. Hakeminen on helppoa, eikä suomalaisten tarvitse lukukausimaksuistakaan välittää.

Laivan kapteeni on paljosta vastuussa säässä kuin säässä

Sade piiskaa laivan ikkunoita. Sää on synkkä, mutta ei epätavallinen. Laivan kapteeni tarkkailee säätä merkittävänä osana työtään.

Uusi teknologiajohtamisen koulutusohjelma vastaa IT-alan osaajapulaan

Uusi teknologiajohtamisen DI-ohjelma alkaa syksyllä Jyväskylän yliopistossa. Tekniikka saa näkökulmia liiketaloudesta ja yritystoiminnasta.

Ulkomailla opiskelussa parasta on ihmiset

Opiskelu ulkomailla antaa uutta näkökulmaa alaan. "Opiskelussa parasta on ihmiset", toteaa opiskelija, jota haastattelimme kokemuksista.

Kolmessa paikassa samaan aikaan

Hallintotieteitä opiskeleva 24-vuotias Ida Kettuoja on monessa mukana. Aktiivinen järjestötoiminta on hänelle oleellinen osa opiskelua.

Automaatiotekniikan opiskelijoille löytyy kysyntää

Tekniikan alan ammattikorkeakouluoppi on kovaa valuuttaa työelämässä. Automaatiotekniikan osaajille on tarjolla harjoittelupaikkoja yrityksissä, joilla on myös kiinnostus työllistää osaajat.

Toimitusketjun johtaminen ja hankintaosaaminen yrityksille avainasemassa

Kestävän yritystoiminnan ja vastuullisuuden korostuminen nyky-yhteiskunnassa muodostavat uudenlaisia vaatimuksia yritysten johtamiselle.

Syysterveiset SeAMK Maakuntakorkea-koulusta!

Etelä-Pohjanmaan elinvoimaisuuden kannalta on tärkeää, että siellä asuu ja toimii ihmisiä, joilla on oikeaa ja riittävää osaamista. Työelämä kehittyy nopeasti ja tämä vaatii sekä yrityksiltä, että työntekijöiltä jatkuvaa oppimista ja kehittämistä.

Koulutuksesta elinvoimaa

Lokakuun alussa julkaistaan Vaasan ammattikorkeakoulun yhteiskunnallisen vaikuttavuuden lausuma. Lausuma koskee koulutusta, työelämäyhteistyötä ja aluevaikuttavuutta sekä tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaa.

Korkeakoulujen opiskelijavalinta uudistuu

Korkeakoulujen opiskelijavalinnat tehdään tänä vuonna ensi kerran ylioppilastodistusta ja ammatillista perustutkintotodistusta painottaen. Todistus on pääväylä, mutta ei suinkaan ainoa tie korkeakouluopintoihin. Pääsykoe säilyy ja vaihtoehtoisia väyliä kehitetään edelleen.