Pihakalusteiden huolto tehdään nyt
Kevät on täällä ja on aika kaivaa varastoista puutarhakalusteet. Syksyllä puutarhakalustehuollon tehnyt saa pöläyttää vain tomut pinnoilta ja käydä terassille istumaan, mutta suuri enemmistö joutuu näkemään kalusteiden elvyttämisessä vaivaa. Materiaali ratkaisee millaisiin toimenpiteisiin täytyy ryhtyä.
Ruoan omavaraisuus on kaunis ajatus
Huhtikuussa se alkaa. Multapurkit valtaavat keittiön tiskipöydän. Valo tulvii eteläisen sivun ikkunasta ja taimet kasvavat lähes silmissä.
Kesähuone viihdyttää keväästä syksyyn
Eräänä tuulisena ja kylmänä kevätpäivänä pohjalaiset omakotiasujat palelivat terassillaan. Oli aika ryhtyä haaveista tekoihin, ja niinpä netistä alettiin etsiä sopivaa lasiterassia.
Tee se itse pihakivetys – näin tehdään kestävä pihalaatoitus
Pihakiveyksen perustaminen vaatii paljon työtä, mutta valmis kiveys palkitsee tekijänsä helppohoitoisuudellaan ja kauneudellaan.
Kylän pisin kiviaita
Ylihärmän keskustaan kaartavaa tietä on reunustanut vuosikymmenet hieno, pitkä kiviaita, jonka takaa pilkottaa mäntykankainen puutarha, keltainen päärakennus ja valkoinen vanha kivinavetta.
Kysely: Mitä olet rakentanut vanhoista tiiilistä?
Uusi elämä vanhoille tiilille - kerro meille mitä olet rakentanut vanhoista tiiilistä?
Leikkimökissäkin hyvin suunniteltu… sallii myös muutokset
Kun idea tulee, perääntymisen mahdollisuutta ei ole. Sen totesi lapualainen Pekka Salomäki, kun huomasi rakentavansa poikiensa kanssa merirosvolaivan näköistä mökkiä.
Omasta hyötytarhasta silmänruokaa ja mahantäytettä
Lähi- ja luomuruuan arvostus on noussut ja sen myötä yhä useampi haluaa kasvattaa edes osan ruuastaan itse. Keittiöpuutarha onkin entistä useammin pihan paraatipaikalla eikä nurkan takana piilossa.
Kesäkeittiö kutsuu peremmälle
Kierrätysmateriaalista syntyneessä pihakeittiössä nautitaan kesästä ja hyvästä ruoasta. Marja-ajan tullessa Porin Maija näyttää ylivertaisuutensa.
Uima-allas hankittiin lasten iloksi ja ajanvietoksi
Ulkouima-allas ei olekaan sulaa hulluutta Suomessa. Altaan lämmitys on yllättävän edullista ja mahdollistaa sen käytön kotimaamme viileydessä.
Koti ja asuminen 5/2021
Kansalaisten kevätmuutto takapihalle
Bloggaaja Armi Ahovaara antaa vinkkejä terassin suunnitteluun. Parhaimmillaan terassi on rakenteeltaan avara, mutta siinä on mukavasti näkösuojaa ja yksityisyyttä oman ajan viettoon.
Pärkän perheen kasvihuone on 29 ikkunan unelma
Pärkän perhe rakensi takapihalleen kasvihuoneen kierrätysmateriaaleista. Omin käsin tehty kasvihuone on tärkeä kesähuone koko perheelle.
Hedelmäpuutarha on askel omavaraisuuteen
Puutarhuri Ritva Rintamäki kotipuutarhassa Veneskoskella kasvaa kymmeniä omena-, luumu-, päärynä- ja kirsikkapuita sekä vaativampia erikoisuuksia.
Sundom Wine viinitila on Vaasan piilotettu helmi
Monet haaveilevat matkasta Euroopan viinitarhoille, mutta harva tietää, että sellainen löytyy myös Vaasan Sundomista.
Jokilaakson matkailupuutarha on charmikas vierailukohde Lapualla
Jokilaakson Matkailupuutarha sorapolkuineen, vanhanajan runoilijanarsisseineen ja omenatarhoineen henkii alueen satavuotista emäntäkouluhistoriaa. Ilahduttavan siisti ja hyvinhoidettu matkailupuutarha kutsuu kulkemaan, katselemaan ja istuskelemaan.
Puutarhavinkit siivittävät kesään
Näin leikkaat pensaasi oikein
Aurinko, kevään äänet ja vihertyvä luonto saavat monet kotipuutarhurit innostumaan piha-askareista. Katso puutarhuri Johanna Vuorisen vinkit puiden ja pensaiden leikkaamiseen!
Bryga-puisto on vuoden ympäristörakenne
Helsingin Kalasatamassa oleva Puistokansi Bryga on valittu Vuoden 2019 Ympäristörakenteeksi.
Puutarhanhoitoa voi harrastaa myös omalla parvekkeella
Puutarhanhoito voisi auttaa saamaan lapset vaihteeksi pois ruutujen äärestä, pohtii puutarhuri Adrian Evans. Samalla autetaan ilmastonmuutoksesta ja maataloudesta kärsiviä hyönteisiä.