Kylän pisin kiviaita

Kiviaidan rakentajaksi paljastuu talon isäntä Matias Viitala. Hänen käsialaansa ovat myös puutarhan muut yksityiskohdat, muotoon leikatut kuuset sekä taideteoksilta näyttävät puuasetelmat.

Viitala kertoo, että talo on hänen isänsä rakentama.

– Artturi Leinonen oli isäni opettaja alakoulussa. Isä oli nukahtanut tunnilla ja Leinonen oli kysynyt, mitä Viljami tuumaa, suunnitteletko Knuppasmäkeen tuvan tekoa? Opettaja aavisteli siis jo silloin, että isäni tulee rakentamaan tähän talon, Viitala muistelee erikoista yhteensattumaa.

Viitalan perheen silloinen kotitalo sijaitsi lähempänä keskustaa, mutta maat ulottuivat läheiselle Knuppasmäelle asti. Ja Viljami toden totta rakensi talon mäelle aikuiseksi vartuttuaan. Talo valmistui juuri ennen sotia vuonna 1938.

Puutarha sen sijaan on nykyisen isännän käsialaa.

– Nuorena kärräsin tänne innolla maata ja kiviä, ja ryhdyin rakentamaan. Isä vähän moitti, että tuollaiseen haaskaan aikaani, mutta kun piha valmistui, jo pian lehdessä kehuttiin, kuinka Viljami on laittanut mäkensä komiaan kuntoon, Matias Viitala naurahtaa.

”Aina kun oli jossain kiviä, niin niitä toi”

Suuri osa kiviaidan kivistä on löytynyt omalta tontilta, mutta lisäkiviä on kärrätty myös pelloiksi muunnetuilta metsäpalstoilta.

Syy kiviaidan rakentamiseen löytyi omalta pellolta.

– Tuossa lähipellolla oli kymmenen aarin kopikko, eli kivikko. Kysyin sitä sitten kerran isältä, että mitä varten tuollaista pidetään tuossa. Kaivoin kivet pois pellosta, ja siitähän tuota kiviaitaa lähti tulemaan jo ensimmäiset 270 metriä. Sen jälkeen aina kun kynnin ja kolahti, otin kivet talteen.

Lopulta myös ystävät kantoivat kortensa kekoon ja toivat lisäkiviä aidantekoon.

– Aina kun sain lisää kiviä, tuli lisää aitaa. Monta kuormaa ajettiin Alahärmästä asti, kun Ylihärsilän Reino toi Huhtamäestä kiviä. Niiden avulla aitaan saatiin lisäpituutta 150 metriä, Viitala kertoo.

Nyt kiviaita reunustaa tonttia tien puolelta koko pituudelta, päästä päähän.

Työt veivät välillä muualle

Työt veivät Viitalan välillä muualle. Mies teki 35-vuotisen uran maanmittaustöissä. Aluksi topografina maamittaushallituksessa Helsingissä, mutta pian veri alkoi vetää takaisin Pohjanmaalle.

– Sitten kävikin niin hyvin, että pääsin Kurikan maanmittaustoimistoon, Viitala kertoo.

Työnsaantia avitti Jyväskylässä järjestetyt maanmittauslaitoksen hiihtokisat. Iltajuhliin sattui tuttu maanmittausteknikko, joka lupasi hommata Viitalallekin pestin Kurikkaan.

– Soitin jonkun ajan päästä ja johtaja vastasi, että poijat on puhunut asian jo valmiiksi, koska tuut, Viitala nauraa muistoilleen.

Kurikassa vierähti seitsemän vuotta.

– Sitten aloin viljellä maata kotitilalla Ylihärmässä, ja muutin Kurikasta Lapualle, koska sieltä oli lyhyempi matka pellolle. Remontoin siinä samalla tätä kotitupaa kuin Iisakin kirkkoa, Viitala kertoo.

”Olen ollut sellainen puuhullu aina”, Viitala sanoo

Luonnossa viihtyvä Viitala on aina pitänyt puusta myös materiaalina. Se näkyy myös sisustuksessa. Tapetoidut lastulevyseinät ovat saaneet väistyä. Viitala veisti kirveellä vanhat seinähirret ja höyläsi tasaisiksi. Katonkin mies laittoi uusiksi.

– Sahautin vanhoja kuusia ryssänpontillisiksi laudoiksi. Sen jälkeen lankut hiekkapuhallettiin ja lyötiin kattoon.

Jykevät täyspuiset keittiönpöytä ja tuolit löytyivät aikanaan paikallisesta Liiaksen puusepänliikkeestä.

– Näin kerran tehtaannurkassa nämä tuolit ja aivan jännitin, että tehdäänkö täällä tällaisia. Nämä olivat jotain pikkuviallisia ja sain ne aivan pilkkahinnalla. Tuolit ja pöytä eivät edes olleet vakiomallistossa, vaan niitä vietiin Japaniin.

Seinälaudat Kurjenluhdalta puretusta ladosta

Tuvan seinäpanelointia varten mies purki yhden ladoistaan. Viitala sommitteli ladonseinälautoja ensin moneen järjestykseen, kunnes sai värisävyt ja kuvioinnit kohdilleen.

– Ikkunoista tulevassa auringonvalossa lautojen värivivahteet korostuvat, joissain näkyy enemmän auringonpolttamaa, jotkut ovat harmaampia, Viitala esittelee.

Verhot, joita ei tarvitse ikinä pestä

Myös verhot on tehty oman metsän puista. Ikkunoita reunustaa nimittäin jykevät mäntypaneelit.

– Olisi saanut olla leveämpikin lauta, mutta kun ei metsässä ollut isompaa, Viitala tuumii.

Tyyliin sopiva keinutuoli löytyi Lapuan torilta.

– Myyjän ei tarvinnut paljon hintaa tiputtaa, kun näki kuinka innoissaan olin tuolista.

Ei enää maanviljelystä

Tämä on ensimmäinen vuosi, kun Viitala ei enää viljele omia maitaan.

– Maanviljelystä en olisi varmasti ymmärtänytkään vielä luopua, mutta kun naapurin nuori isäntä alkoi kysellä maita vuokralle, niin pehmenin sille sitten, Viitala tuumii.

– Kyllä siinä kuitenkin tuli vähän sellainen olo, että peijakas, enhän minä olekaan enää mitään, kun en ole maanviljelijä.

Kuinka sait kesän kulumaan?

– Olen jatkanut tuota tuottamattoman työn tekemistä, mitä olen jo muutenkin harrastanut. Tehnyt puutöitä ja urheillut. Sitä on tullut tehtyä yhden ammatin verran.

Viitalan aktiivisuus on laitettu merkille kylillä muutenkin kuin kiviaidan rakentamisena. Muutama tokaisu on erityisesti jäänyt mieleen.

– Lapinkaveri Kalevi Ranta sanoi, että olisit rikas mies, jos olisit tehnyt hyödyllistä työtä tuonkin ajan, mitä olet puutarhaa täällä laittanut. Ja Pasi-poliisi ihmetteli kerran, nukunko ollenkaan, kun päivät mittaan maata, iltayöstä viljelen ja yön päällä tulen vielä häntä Alahärmässä asti rullasuksilla vastaan.

Aittagalleria täynnä metsämuistoja

Eräänä kesänä Viitala sai päähänsä kunnostuttaa vanhan pihasaunan. Ajatuksissa ei ollut kuitenkaan enää sauna, vaan galleriatyylinen tila, jonne saisi esille kaikki matkan varrella kerääntyneet pahkat, käyrät puunmutkat ja muut luonnon taideteokset. Remontin valmistuttua seinät täyttyivät puulöydöistä.

Vanhasta pihasaunasta ei ole jäljellä muuta kuin jykevä hirsikehikko, muuten sisätilat on laitettu kokonaan uusiksi. Jykevä lattia ladottiin kiviveistämön ylijäämäpaloista. Hirsiseiniä koristavat eri puolilta Suomea niin työ- kuin suunnistusreissuiltakin bongatut pahkat. Isot pahkat Viitala on ostanut.

– Välillä on tullut varmaan aika huonoa karttaa, kun huomio on kiinnittynyt puiden tarkkailuun, nauraa Viitala.

Saunan välikatto purettiin kokonaan.

– Näin syksyisin täällä on tunnelma vähän kuin kirkossa, Viitala sanoo korkeuksiin nousevaa kattoa katsellen. 

Kilometri kuusiaitaa

Männyn ohella myös kuusella on iso rooli Viitalan puutarhassa. Toista puolta tontista rajaa itse istutettu kuusiaita ja myös tonttia kiertävän kuntopolun reunoja rytmittää monin paikoin muotoon leikatut kuusiaidat.

Perinteisten sireenimajojen sijaan Viitalan puutarhasta löytyy useampikin viihtyisä kuusimaja.

– Kuusimajat ovat syntyneet ihan vain olemassa olevia kuusipöheikköjä raivaamalla ja muotoilemalla.

Lenkkipolun Viitala kaivoi itse lapiolla.

– Kaksi vuotta suunnittelin, mistä puiden väleistä haluan reitin menevän, ja sitten aloin kaivaa. Ylimääräisen maan kärräsin kottikärryillä kuusiaitojen juurille, Viitala kuvailee poluntekoprosessia.

Lähes 300 metrin pituinen lenkkipolku on käytössä kaikkina vuodenaikoina.

– Kesällä kävelen, sauvakävelen ja juoksen, talvella hiihdän. Siinä ajassa, kun talvella odottelisin tunnin verran auton lämpenemistä, olen ehtinyt hiihtää kotipihassa jo kympin lenkin.

Lenkille on helppo lähteä, kun polku alkaa heti kotiovelta.

– Mutta ei sellaisia lenkkejä ole enää tullut tehtyä, kuin aikaisemmin. Mehän hiihdimme 70 kilometrinkin päivämatkoja lapinreissuilla aikoinaan. Kyllä lenkit lyhenee, kun hauta lähenee, Viitala toteaa.

Tanssia karteekien takana

Urheilua monipuolisesti harrastavan miehen uusin villitys on latinotanssit.

– Olen tanssinut aina, mutta latinotanssit löysin vasta aivan hiljattain. Rumba, cha cha cha, jive ja hidas valssi ovat bravuureitani. Olen vahvasti sitä mieltä, että ihminen menettää jotain hienoa, jos ei koskaan paneudu tanssiurheilun pariin, Viitala sanoo.

Koronan vuoksi tanssikurssit ja lavatanssit ovat olleet tauolla, mutta Viitala on pitänyt taitojaan yllä netin avulla.

– Vedän vaan karteekit eteen, kun alan harjoitella. Ettei naapuri näe, Viitala nauraa.