Kaupallinen yhteistyö Työhyvinvointi kuuluu kaikille
Kuortaneen Urheiluopisto on tarjonnut työntekijöiden jaksamista ja työkykyä edistävää Omaksi parhaaksi -hyvinvointipalvelua tänä syksynä jo 10 vuotta.
Kaupallinen yhteistyö Polttoöljyä ja etuja yrityksille
Etelä-Pohjanmaan Osuuskauppa on paikallisten yrittäjien tärkeä yhteistyökumppani, joka tarjoaa muun muassa polttoöljyä toimitettuna.
Yrittäjyyden ja palkkatyön yhdistäminen onnistuu
Kysyimme kahdelta eri palkkatöissä käyvältä yrittäjältä, miltä heidän arkensa näyttää
Puolustusteollisuus ja huoltovarmuus kasvussa
Suomen liittyminen Natoon ja maamme oma varustautuminen luovat paljon mahdollisuuksia eri alojen yrityksille.
Sukupolvenvaihdokset eivät käy käden käänteessä
Pohjalaismaakunnissa yritysten sukupolvenvaihdokset ovat keskimäärin muuta Suomea yleisempiä, kertoo Etelä-Pohjanmaan Yrittäjät ry:n omistajavaihdosasiantuntija Jorma Ranta.
Heimo Välinen loi Hypen Espooseen
Alavudelta maailmalle ponnistanut talousneuvos Heimo Välinen saapui 60-luvulla Helsinkiin pari markkaa taskussaan. Nyt hän on rakennuttanut Espooseen 40 miljoonan euron Hybridiarena Hypen.
Tylsiä päiviä ei ole
Pokémon-korttien maailma vei yrittäjä Mikael Hakolan mennessään
Julkiset hankinnat ja hankintalain uudistus
Julkiset hankinnat ovat yksi merkittävimmistä keinoista vaikuttaa siihen, miten verovaroja käytetään ja miten yritykset voivat osallistua yhteiskunnan palvelutuotantoon.
Kaupallinen yhteistyö Yksi vuosi, monta mahdollisuutta -Etelä-Pohjanmaan Opisto avaa ovia
Kansanopistovuosi voi avata ovia korkeakouluun, tarjota uuden suunnan tai auttaa pyrkimään kohti omia unelmia. Etelä-Pohjanmaan Opistossa moni on löytänyt paikkansa - ja samalla itseluottamusta, yhteisön ja uusia mahdollisuuksia.
Kaupallinen yhteistyö Sinustako ensihoitaja?
Vamialla on käynnissä kaksi hakua elokuussa alkavaan perustason ensihoitajan koulutukseen. Haku on auki 15.4.2025 asti.
Kaupallinen yhteistyö Opintojen avulla kohti unelmia
Nurmosta kotoisin oleva Robin Laaksoharju sai Sedun opinnoista hyvät valmiudet toteuttaa omia unelmiaan työelämässä.
Turvallisesti perille
Kun veturinkuljettajan haku aukeaa, hakemuksia tulee tuhansia. Ala on pidetty ja arvostettu, eikä työvoimapulaa ole.
Laiskuus laiskistuttaa
Jaksatkohan lukea tämän tekstin loppuun? Tuskin. Tässä on jopa yli 220 sanaa tai yli 1800 merkkiä, joka on saman verran kuin kirjan yhdellä ainoalla sivulla. Kuka hullu nyt kirjoja lukisi, kun saman voi oppia kuuntelemalla tai katselemalla.
Kaupallinen yhteistyö Maisteriksi Seinäjoella
Sosiaalialaa haittaavaa työvoimapulaa torjutaan uudella Seinäjoella alkavalla maisteriohjelmalla.
Rekrytoinnin muuttuva aikakausi
Anonyymi rekrytointi on rekrytointimenetelmä, jossa hakijan henkilötiedot, kuten nimi, ikä ja sukupuoli poistetaan hakemusvaiheessa, jotta arviointi perustuisi pelkästään osaamiseen ja työkokemukseen. Anonyymi rekrytointi on viime vuosina yleistynyt eri organisaatioissa. Vaikka menetelmän tavoitteena on lisätä yhdenvertaisuutta ja vähentää tiedostamattomia ennakkoluuloja, kaikki eivät ole varauksettomasti sen kannalla.
Kaupallinen yhteistyö Opiskelijoita ja tulevaisuutta varten
Vaasan yliopiston opiskelijat saavat nauttia kansainvälisesti palkitusta opetuksesta, yhteisöllisestä opiskeluelämästä sekä koulutuksen tuomista mahdollisuuksista työelämässä.
Kaupallinen yhteistyö Rento työyhteisö ja monipuoliset työmahdollisuudet
Seinäjoen seurakunnassa työskentelee lähes kaksisataa ammattilaista. Seurakunnan monipuolisiin työtehtäviin tarvitaan monen eri alan osaajia.
Käsipareja ja osaamista tarvitaan
Pääkaupunkiseudulla on alkanut kansainvälisten opiskelijoiden pilottiprojekti, joka halutaan levittää koko Suomeen.
Minä osaan opiskella
Keittiötyössä uransa aloittanut Tarja Palola jatkoi sitkeästi opiskelua ja on nyt unelma-ammatissaan pienten lasten opettajana.
Kaupallinen yhteistyö Uudet työnjohdon koulutukset tuotantoteollisuuden tarpeisiin
Rastor-instituutti, Suomen johtava tekniikan työnjohdon koulutuksien tarjoaja, on laajentanut tuotantoteollisuuden yritysten tarpeisiin vastaavaa koulutustarjontaansa.