Lähellä ja tavoitettavissa
Talouden tuulet puhaltavat monesta suunnasta, mutta yksi asia pysyy: pankkimme halu tarjota parasta pankkipalvelua nyt ja tulevaisuudessa.
Kaupallinen yhteistyö Varaudu huijauksiin
Pankin asiantuntijat varoittavat yhä kehittyvistä huijauskeinoista.
Kaupallinen yhteistyö Yrityskauppa onnistuu
Yritysten menestyminen on POP Pankki Pohjanmaalle tärkeää, sillä siitä kumpuaa varsinkin pienten paikkakuntien elinvoimaisuus.
Kaupallinen yhteistyö Pankkina yli sukupolvien
POP Pankin Sievin ja Tiistenjoen konttorit juhlivat 120-vuotista osuustoiminnallista pankkipalvelua.
Säästöpankkia ei enää ole, mutta tapaamiset ovat jatkuneet jo 33 vuoden ajan
Viikonlopun Luoston reissun jälkeen kassaholvissa kaikui maanantaina nauru.
Kaupallinen yhteistyö Kahdeksan uutta vuokra-asuntoa Kauhavalle
Kauhavan entisen lentosotakoulun alue on monelle paikkakuntalaiselle tärkeä. Vaikka varuskuntatoiminta loppui, kauhavalaiset olivat onnekkaita, sillä alueelle löytyi vanhaa kunnioittava uusi omistaja.
Kaupallinen yhteistyö Vastuullisuus on konkreettisia tekoja
POP Pankin toiminnan punaisena lankana on vastuullisuus.
Kaupallinen yhteistyö Turvallinen pankkiasiointi verkossa
Turvallinen pankkiasiointi verkossa vaatii tarkkuutta. Listasimme keinot, joita noudattamalla verkkoasiointi on turvallista ja vältät huijausyritykset.
Kaupallinen yhteistyö Yritysten tuloskunto luupin alle
Aito Säästöpankki on laajentanut toimintaansa Seinäjoen alueella tarkoituksenaan tuoda asiantuntijansa tutuiksi eteläpohjalaisille yritysasiakkaille.
Kaupallinen yhteistyö Modernia pankkitoimintaa ja parasta palvelua
POP Pankin verkkosivut ovat ilahduttava poikkeus nykytrendissä. Sivuilla on esitelty kunkin konttorin työntekijät nimen, valokuvan ja suoran puhelinnumeron kera.
Kaupallinen yhteistyö Kolmannen polven puukontekijä
Kauhavalainen Harri Merimaa on suunnitellut ja valmistanut perinteisiä pohjalaispuukkoja isänsä innoittamana jo yli 20 vuoden ajan. Yrittäjänä Merimaa on ollut 30 vuotta.
Kaupallinen yhteistyö OmaSp:n Säätiö tekee paikallista hyvää
Rahaa on jaettu Töysän Säästöpankkisäätiön varoista Järviseudun alueelle jo yli 100 000 euroa 10 vuoden aikana.
Kaupallinen yhteistyö Säännöllinen säästäminen kovassa nousussa
Oma asunto pysyy sitkeästi suomalaisten unelmana.
Kaupallinen yhteistyö Asiakkailla kaikki kanavat käytössä
Oma Säästöpankki uskoo henkilökohtaiseen palvelun itsepalvelukulttuurin keskellä.
Rahat sukan varteen vai pankkiin?
Pankkiryhmien asiakaspalvelutaso herättää keskustelua. Asiakkaat kokevat, että pankeissa ei saa enää henkilökohtaista palvelua.
Mobiilimaksamisen monet muodot
Mobiilimaksaminen on tullut jäädäkseen. Ruokaostokset voi hoitaa kännykän heilautuksella kassalla. Miten kännykällä sitten voi ostaa?
Mainos Pankkipalvelut puhuttavat – intohimoyrittäjä tarvitsee rinnalleen samanhenkisen kumppanin
Lähellä Kurikan keskustaa sijaitsevan boutique-hotelli HiljaHelenan yrittäjä Mari Seppänen elää unelmaansa saadessaan toivottaa hyvät yöt ja huomenet kodinomaista majoitusta kaipaaville. Yrittäjä jaksaa työssään apunaan luottokumppanit.
Kaupallinen yhteistyö Yrittäjän pankkiasiat hoituvat joustavasti verkossa
Yrittäjän pankkiasioiden hoito on siirtynyt kattavasti verkkoon, mikä joustavoittaa asiointia. Nordean
Seinäjoen konttorilla yritysten asioihin paneutuu ammattitaitoinen ryhmä asiakasvastuullisia, joiden
kautta maakunnan yrittäjillä on käytettävissään koko konsernin asiantuntijuus ja osaaminen.