Säästöpankkia ei enää ole, mutta tapaamiset ovat jatkuneet jo 33 vuoden ajan
Viikonlopun Luoston reissun jälkeen kassaholvissa kaikui maanantaina nauru.
Nurmon Säästöpankki, sieltä juontaa juurensa kotikutsuista alkanut ja nyt 33 vuotta yhtäjaksoisesti jatkuneet tapaamiset. Nuorin osallistuja on 65-vuotias, vanhin 95.
– Me olimme yhtä suurta perhettä. Jaoimme kaikki ilot ja surut. Vaikka tiemme erkanivat, on ystävyys säilynyt voimakkaana. Meidän pohjamme on yhteisöllisyydessä, Nurmon Säästöpankissa aikanaan työskennelleet naiset sanovat.
Viisi kertaa vuodessa lounaalla kokoontuvat naiset vaihtavat tapaamisissaan nykykuulumisia, mutta myös työvuosiensa pankkitapahtumia.
Mee pankkiin, kyllä Liisa tietää!
Pian naisten muisteloissa alkavat painottua ne tärkeimmät, asiakkaat sekä pankin vuosien saatossa muuttuneet työtavat. He muistavat pankin iskulauseen olleen: Pankki auttaa, neuvoo ja palvelee.
– Kyllä se oli innostava myös henkilökunnalle. Ajattelimme asiakkaan etua. Heidän ilonsa ja surunsa olivat myös meidän ilojamme ja surujamme. Työ oli kotoista.
Tilipäivien naiset muistelevat olleen välillä kiireisiä.
– Ei sunkaan virkas häävi oo, tuumasi eräs isäntä katsoessaan tilipäivänä pankkivirkailijan työtä.
Asiakkaat muistivat pankin naisia toisinaan lahjoilla: pärekoreja, suklaata, kukkia. Haitarinsoittoa ja lauluesityksiäkin pankissa kuultiin.
Atk:n tulo kirvoitti itkut
Pankkiuransa alussa Kerttu Niemitalo, 95, silitti seteleitä. Lainoihin ja talletuksiin laskettiin korot käsin. Ennen eläkkeelle jäämistään Niemitalo käytti jo atk:ta. Työuransa hän päätti kirjanpitäjänä.
– Ehdin itkeä monta päivää, kun kuulin atk:n tulosta. Mieheni vakuutti, että jos joku muukin on sen oppinut niin kyllä minäkin. Oli lopulta helpottavaa, kun uutena vuotena sai painaa nappia ja kaikki hoitui atk:lla automaattisesti. Sitä ennen tammikuussa alkanut työputki jatkui aina helmikuun puoliväliin asti ilman yhtäkään vapaapäivää.
Naisten puheissa alkaa vilahdella reikäkortit, lipareiden leikkaamiset, filmit, korkolukuja laskeneet korttikoneet….
– Säästöpankki koulutti meitä aina hyvin. Säästöpankkiopistossa Espoossa opiskeltiin ja suoritettiin tenttejä.
Päällimmäisinä mukavat muistot Säästöpankki-ajoista
Vaikeimpana aikana naiset muistavat 1990-luvun laman.
– Me näimme sen sydämestä käsin ja läheltä.
Ainakin kolmet yt-neuvottelut naiset muistavat läpikäyneen itse. 90-luvulla alkoi myös pankkien yhdistyminen.
– Tiedot mihin joudumme, saimme telefaksilla, naiset huokaavat.
Tänä päivänä ikävät asiat painuvat kokoontumisissa taka-alalle. Niitä ei tule muisteltua. Sen sijaan he ihmettelevät omaa jaksamistaan työvuosina.
– Lähdimme useamman kerran perjantaina heti työpäivän päätyttyä Säästöpankin majalle Luostolle. Ne olivat kivoja ja rankkoja reissuja. Jaksoimme ihan hyvin, mutta kyllä maanantaina pankkiholvissa työkaverin kohdatessa naurettiin. Vain silkasta väsymyksestä.
Mieluisia olivat myös useat pankin järjestämät retket. Niille virkistyspäiville lähdettiin puolisoiden kanssa.
– Se oli kuin suola, kun miehet tulivat mukaan.
Kun tekee, niin sattuu ja tapahtuu
Uusien toimintatapojen lisäksi myös uudet laitteet pääsivät toisinaan pankkinaisia yllättämään. Korkolukuja laskenut kone sai pyöriessään raskaana olleen koneenkäyttäjän virkapuvun puhki, toisella jäi sormet koneen väliin.
– Jos nyt pitäisi mennä takaisin töihin, en pärjäisi, kymmenen vuotta sitten työelämästä pois jäänyt kertoo.
Myös asiakkailla saattoi mennä pää sekaisin tekniikan kehittyessä.
– Asiakas tuli kysymään saisiko yhden olivetin. Tiliotteita printannut kone oli nimeltään Olivetti.
Suuresta vastuusta huolimatta kaikki naiset pitivät pankkityöstä. Miehiä pankeissa oli lähinnä konttorinjohtajina, joskus myös harjoittelijoina.
– Pankki oli suosittu työelämään tutustumiskohde. Yhdestä harjoittelijapojasta on tullut pankkiiri, toisesta lakimies.
Nykyään naiset käyvät pankissa keskimäärin kerran vuodessa.
– Tuttua työkaveria katsomassa, ei niinkään pankkiasioiden takia, naiset nauravat.
