”Elämme tangokilpailijoiden mukana jännittävissä hetkissä”

Viime vuoden heinäkuussa tangokuninkaallisiksi kruunatut Keijo Hietikko ja Heta Halonen seuraavat tiiviisti tulevia Seinäjoen Tangomarkkinoiden laulukilpailuja. Mieleen muistuvat omat jännittävät hetket vuoden takaa.

Tangovieraiden on syytä varautua hittiputkeen

Se ensimmäinen omiin käsiin saatu oma levy oli suuri riemu. Sitä kuunneltiin kauppakoulussa porukalla.

Hyvän ruoan äärellä pääsee rauhoittumaan

Seinäjoen Tangomarkkinoiden VIP-ravintola palvelee ihan tapahtumapaikkojen äärellä.

Tanssin viemää

Mitä kuuluu vuonna 2018 lavatangon suomenmestaruuden voittaneille Hanna-Leena Liukulle ja Olli Syrjälälle? Pyysimme tanssimista yhä rakastavaa pariskuntaa jatkamaan lauseita.

Avajaistansseilla se alkaa

Ovet Seinäjoen Tangomarkkinoiden Tanssitalolla aukeavat keskiviikkona klo 18 ja sulkeutuvat klo 01.

Myös Tangojen aikana torilla tavataan tavan takaa

Seinäjoen torin kevät oli tapahtumia tulvillaan. Musakesäkin ehdittiin torilla jo avata. Ja tulossa on vielä vaikka mitä!

Seinäjoen Tangomarkkinoiden tuomaristo: Hurmatkaa yleisö!

Iloinen, utelias, kiinnostunut ja odottavainen mieli. Niillä eväillä Seinäjoen Tangomarkkinoiden tuomaristo lähtee työhönsä.

Yleisön pyynnöstä: Tanssikurssit palaavat keskustaan

Tangomarkkinoiden aikaan Seinäjoen Uimahalli-Urheilutalo muuntuu vauhdikkaaksi Tanssitaloksi, jonne pääsee tanssahtelemaan lähes suoraan Tangokatua pitkin. Ohjelmassa on supersuosittu Tangomarkkinat-tanssileiri, tunnelmallisia iltatansseja sekä tietenkin odotetut Lavatangon SM-kilpailut.

Aurora Botnialla nautitaan elävästä musiikista ja herkullisesta ruuasta

Wasaline järjestää lokakuussa Tangoristeilyn, jossa palataan Tangotunnelmiin. Vuoden 2023 Tangokuninkaalliset esiintyvät silloin Aurora Botnialla ja pääsevät valloittamaan risteilijöiden sydämet.

Valmiina juontamaan

Susanna Laine ja HP Parviainen juontavat tänäkin vuonna Tangomarkkinoiden laulukilpailun. Viime vuoden juonnot ovat vielä hyvin muistissa ja tehtävään lähdetään jälleen innostunein mielin.

Tangojen huuma valtaa joka kerta

Saija Tuupanen ja Teemu Roivainen palaavat tänäkin kesänä paikkaan, joka muutti heidän elämänsä. Tangohuumaan on aina yhtä hieno sukeltaa. Uransa 20-vuotisjuhlaa viettävällä Saijalla tangokesä on täynnä tunteita ja muistoja.

Kruunun arvoiset kavaljeerit

Tangomarkkinoita ei rakenneta ilman kaveljeereja. Laajassa ja monipuolisessa kumppaniverkostossa on sekä paikallisia että valtakunnallisia toimijoita.

Kaupunkifestivaali, johon on helppo tulla

Aurinko paistaa, lämmintä riittää ja kesätapahtumakausi on polkaistu käyntiin – mikäs sen mukavampaa!

Tangomarkkinat 2023

Kuuletko tangon kutsun? Seinäjoen Tangomarkkinoita juhlitaan jälleen 5.-9.7.2023. Lähde mukaan ja uppoudu tangohuumaan.