Article image
Vuosi torilla alkoi vaalitapahtumilla. Sen jälkeen toripaviljongilla on ollut monenlaisia tapahtumia.
29.06.2023
Tapahtumat ja matkailu

Myös Tangojen aikana torilla tavataan tavan takaa

Teksti Hannele Norja
Kuva Matti Hautalahti

Seinäjoen torin kevät oli tapahtumia tulvillaan. Musakesäkin ehdittiin torilla jo avata. Ja tulossa on vielä vaikka mitä!

Torin ja toripaviljongin alkukesä oli tapahtumia täynnä.

– Olen siitä iloinen, torikoordinaattori Alexandra Mäenpää Selmusta sanoo.

Torin kesäohjelmatarjontaa koordinoi, opastaa ja ohjaa Selmu, Seinäjoen Elävän musiikin yhdistys. Itse tapahtumia he eivät tuota.

– Vuosi torilla alkoi vaalimeiningeillä. Sen jälkeen tapahtumia ja tempauksia on ollut monenlaisia, Mäenpää ynnää.

Isoin tapahtuma on ollut Pohjanmaa Ralli.

– Torilla oli rallin lähtö ja paviljongissa palkintojenjako.

Vapputapahtuman Mäenpää toteaa olleen erittäin suosittu. Pienimpien toimijoiden järjestäminä torilla on ollut sirkusta ja parkouria. Esittelyssä on ollut uusia lajeja ja yleisöllä on ollut mahdollista myös kokeilla uusia lajeja.

– Myös tietoisuutta lisääviä teemapäiviä torilla on järjestetty, viimeisimpänä toukokuun lopun MS-päivä, Mäenpää sanoo.

Toripaviljonki vetää musiikkia virsistä funkiin

Kevään mittaan torilla on kuultu monipuolisia musiikkiesityksiä. Varsinainen torin musakesä avattiin kesäkuun ensimmäisenä päivänä.

Tangomarkkinoiden, Provinssin ja herättäjäjuhlien aikoihin torilla on monipuolista ohjelmaa. Kesän aikana on siis tulossa musiikkia virsistä ja popmusiikista aina eläkeläisten karaokeiltapäivään, Mäenpää lupaa.

Seinäjoen Kesäsoittajat jatkavat Louhimon projektissa viime vuoden malliin ja keikkailevat torin lisäksi myös muualla Etelä-Pohjanmaan alueella. Bändi on koottu kesän ajaksi nuorista soittajista.

Louhimo on Seinäjoen kaupungin kulttuuripalveluiden musiikkiin ja sirkukseen erikoistunut lastenkulttuurikeskus.

Kesällä alkaneet torin liikuntatapahtumat jatkuvat myös syksyllä, ja torilla veisataan vielä elokuussa suvivirttä.

– Oletettavissa on, että syyspuolella myös opiskelijat alkavat vallata toria.

Satumaa on taas torilla

Hyvän sään siivittämänä torille on aikaisempina vuosina saapunut jopa tuhat kuulijaa.

Satumaa-päivää vietetään tänä vuonna 14:ttä kertaa. Tapahtuma on aina pidetty torilla.

-Aikataulu on tosin nyt muuttunut. Tangomarkkinoiden kulkueen saapuessa torille puoli kuuden maissa, ilta jatkuu Satumaa-päivänä, tapahtumasta vastaava Suomalaisen tangon Satumaa ry:n puheenjohtaja Ilmari Ylä-Autio

Tilaisuutta juhlitaan myös Unto Monosen ja suomalaisen tangon päivänä.

-Siellä kuullaan hänen parhaita tangojaan, Ylä-Autio kertoo.

Satumaa-päivä on vetänyt torille aina runsaasti väkeä.

-Kun sää on ollut hyvä, yleisömäärä on pyörinyt tuhannen paikkeilla.

Satumaa-päivän lisäksi Ylä-Aution vastuulla olevista tapahtumista torilla järjestetään myös Satumaa-laulukilpailun sekä Tangoseniori-laulukilpailun superfinaalit.

-Hienoa, että tänä vuonna Satumaa-laulukilpailun finaaliin valittiin viisi seinajokelaista ja Tangoseniori-finaaliin kolme eteläpohjalaista laulajaa, kaksi Ähtäristä ja yksi Kurikasta, Ylä-Autio iloitsee.

Äänentoiston hän uskoo olevan torilla ja paviljongissa kunnossa.

-Ammattilaiset ovat asialla.

Seinäjoen keskustassa tapahtuu 5.-8.7.2023

Katso Tangomarkkinoiden oheisohjelmat: https://www.tangomarkkinat.fi/ohjelma/oheisohjelmat/

Suosittelisitko tätä artikkelia muille?

Anna arviosi klikkaamalla tähteä 1 - 5

Uusimmat kaupallisen yhteistyön jutut

Uusimmat videot

Kaikki videot

Uusimmat podcastit

Kaikki podcastit

Uusimmat blogit

Kaikki kirjoitukset