Article image
Katri Helena esiintyy Seinäjoen Tangomarkkinoilla.
29.06.2023
Tapahtumat ja matkailu

Tangovieraiden on syytä varautua hittiputkeen

Teksti Hannele Norja

Se ensimmäinen omiin käsiin saatu oma levy oli suuri riemu. Sitä kuunneltiin kauppakoulussa porukalla.

Kun Katri Helenalta kysyy mitä kysymystä hänelle ei ole ikinä haastatteluissa esitetty, mutta minkä hän olisi toivonut kuulevansa, mitään ei tule mieleen. Ja miksi tulisikaan. Haastatteluja hän on antanut uransa aikana noin tuhat. Siihen määrään on kysymyksiä mahtunut.

– Entinen fanini, nykyinen arkistonhoitajani, on koonnut toivomuksestani artikkeleita. Koossa on 25 isoa arkistokansiota. Niissä on kussakin 40 juttua. Siitä tulee yhteensä tuhat, Katri Helena laskee.

Arkistoista oli hänen mukaansa hyvä apu myös elämäkertaa kirjoitettaessa.

Haastatteluihin Katri Helena on aina asennoitunut kuin itse työhön.

– Se tarkoittaa sitä, että haastattelujen myötä on myös helpompi maksaa mukana oleville ihmisille palkat, hän tiivistää.

Siinä vaiheessa, monta kymmentä vuotta sitten, kun jokainen kauppareissu olisi pitänyt lehdille tilittää, piti Katri Helenankin tehdä raja. Julkisuus ei palvellut enää molempia osapuolia.

Onko tämä edes mahdollista

Sen tunteen, ensimmäisen äänitteen julkaisun, Katri Helena uskoo yhä muistavansa.

– Se oli suuri riemu. Olin Joensuussa kauppakoulussa ja minulla oli pattereilla toimiva levysoitin. Vein sen ja singlen kouluun ja kuuntelimme sitä siellä yhdessä, Katri Helana muistelee.

Koulussa oltiin hämmästyneitä ja iloisia.

– Voiko tämä olla mahdollista, ihmeteltiin, Katri Helena nauraa.

Nykypäivän somessa Katri Helena harvoin viihtyy.

– Työfacebook minulla on, mutta melko harvoin sitä tulee päivitettyä. Kummipoikani pitää sitä yllä.

Pään kovalevyllä on vielä tilaa

Katri Helenan Seinäjoen Tangomarkkinoiden keikka on tunnin pituinen. Siihen mahtuu 15 laulua. Pitkissä konserteissa hän esittää reilut parikymmentä laulua. Ne ovat vain pieni osa siitä, mitä hän suoralta kädeltä voisi laulaa.

– Päässäni olevalle kovalevylle on taltioitunut hyvinkin 70-80 laulun sanat, Katri Helena uskoo.

Tuon arvion jälkeen taustalta kuuluu Tommi Liimataisen ääni, joka sanoo niitä olevan enemmän.

– Kerran kuunneltuna palautuu kyllä enemmänkin mieleen, Katri Helena lisää.

Varsinaisia fanituotteita ei Katri Helenalla ei ole juurikaan ollut lukuun ottamatta Suomi 100 -mallistoa. Siitä hän on iloinnut.

– Se oli ihana mallisto! Ja Tommin idea. Tuotteita oli astioista kumisaappaisiin. Juon kotona edelleen teetä tuon malliston mukista ja käytän muitakin astioita.

Elämäkerran verran oli katse taaksepäin

Vanhoja filminpätkiä esiintymisistään Katri Helena katsoo nykyään suurella lempeydellä.

– Kriittisyys on jäänyt vuosikymmenien taakse. Ne ovat aikansa tuotteita ja arvostan niitä sellaisinaan.

Äänen Katri Helena sanoo tarvitsevan nyt eri lailla huoltoa kuin aikaisemmin. Siitepölykausikin ääntä hieman vaivaa.

– Teen hengitysharjoituksia joka päivä. Ääntä pitää aukaista hyvin ja siihen on omat harjoituksensa.

Vuoden 2011 Provinssin keikkaa hän oli juuri muistellut.

– Lauloin omia hittejänija nuori jengi lauloi kurkku suorana mukana. He osasivat sanat!

Samaa hän toivoo Tangomarkkinoiden keikalta. Ohjelmisto tulee olemaan yhtä hittiputkea.

– Kuulijoille terveisiä, että varautukaa laulamaan mukana.

Legenda Katri Helena ei koe olevansa. Huomionosoituksista hän on lähinnä hämmentynyt.

– Minähän olen vain laulanut ja olen siitä kiitollinen.

Tovin, elämäkerran verran, Katri Helena katseli taaksepäin.

– Nyt on nenä menosuuntaan.

Vauhti on vaarassa kiihtyä

Tangomarkkinoiden keikka on Matille ja Tepolle yksi kesän päätapahtumista. He lupaavat keikan sisältävän hyvän mielen musiikkia. Se tulee olemaan läpileikkaus veljesten yli 50-vuotta kestäneen uran hiteistä.

– Jos vauhti kiihtyy samanlaisiin sfääreihin kuin vuosi sitten, illasta tulee riehakkaan ikimuistoinen….., Matti ja Teppo vakuuttavat.

Veljesten suursuosio alkoi vuonna 1969. Seuraavana vuonna Kissankultaa-kappale nousi listaykköseksi. Ja jatko on tähän päivään mennessä jo täyttä legendaa: 37 kultalevyä, yli 1,5 miljoonaa myytyä äänitettä, 10 platinalevyä, Iskelmä-Finlandia voittajat…

Suosittelisitko tätä artikkelia muille?

Anna arviosi klikkaamalla tähteä 1 - 5
5/5 - (4 votes)

Uusimmat kaupallisen yhteistyön jutut

Uusimmat videot

Kaikki videot

Uusimmat podcastit

Kaikki podcastit

Uusimmat blogit

Kaikki kirjoitukset