Joululiite

Jouluruokaa, joulutunnelmia, lahja- ja käsityövinkkejä, niiden parissa on mukava virittäytyä jouluun. Ihanaa joulunodotusta kaikille!

Linja-autossa on tunnelmaa – kuinka hyvin tunnet Härmän Liikenteen?

Auta Härmän Liikennettä kehittämään toimintaansa ja osallistu mielikuvatutkimukseemme! Vastaaminen on nopeaa, kyselyssä on vain viisi helppoa kysymystä.

Koko perhe yhdessä viihtyen

Maakuntaa puhuttava ilmiö Ideapark pyrkii olemaan paljon enemmän kuin kauppakeskus. Perheen yhdessäololle löytyy keskuksesta eri-ikäiset huomioivia toiminnallisia mahdollisuuksia ja viihdykettä.

Rompetori Vaasan auto- ja moottorimuseolla 19.9.

Vaasan auto- ja moottorimuseolla on ollut ennätysvuosi kävijämäärän suhteen. Kesäaukiolo päättyi elokuun lopussa, mutta museoon pääsee yhä tutustumaan yksittäisten tapahtumapäivien yhteydessä.

Sundom Wine viinitila on Vaasan piilotettu helmi

Monet haaveilevat matkasta Euroopan viinitarhoille, mutta harva tietää, että sellainen löytyy myös Vaasan Sundomista.

Koskenvarsi, Kohina ja Pirityinen – pohjalaiset viinitilat tuottavat persoonallisia juomia

Pohjalaistiloilla viiniä tehdään niistä raaka-aineista, joita tilan läheltä parhaiten löytyy, kuten marjoista ja omenoista. Poikkeuksen tekee vaasalainen Sundom Wine, jossa viiniä tehdään oman tilan viinirypäleistä.

Pieni historiakierros pohjalaisittain

Kesä on mitä mainiointa aikaa tutustua kotiseutuhistoriaan. Kokosimme tähän muutamia tärppejä, poimi kiinnostavimmat tai käy vaikka kaikissa!

Jokilaakson matkailupuutarha on charmikas vierailukohde Lapualla

Jokilaakson Matkailupuutarha sorapolkuineen, vanhanajan runoilijanarsisseineen ja omenatarhoineen henkii alueen satavuotista emäntäkouluhistoriaa. Ilahduttavan siisti ja hyvinhoidettu matkailupuutarha kutsuu kulkemaan, katselemaan ja istuskelemaan.

Antiikkia antiikkia! Tee kiehtova kesäretki lähikaupunkien antiikkiliikkeisiin

Poimi tästä parhaat vinkkimme ja tee jännittävä kesäretki antiikin ja aarteiden maailmaan.

Pohjalaiset viettävät lomansa lähimaisemissa

Tämän kesän poikkeuksellisuus näkyy selvästi Pointti.fi:n tekemän koronakesä-kyselyn vastauksissa. 

Burgeriainekset kotigrilliin

Ravintola Pancho Villa on kehittänyt uuden konseptin nimeltään grilliburgeri. 

Seinäjoen Ideapark on matkailijoiden suosiossa – viihtymään voi hurauttaa myös kaupunkijunan kyydissä

Seinäjoen Ideaparkin kaupunkijuna starttaa heti juhannuksen jälkeen, karavaanialue avautuu kesän aikana ja luisteluradalla luistelu onnistuu keskellä kesää.

Unimatkailussa yöpaikkana voi olla heinälato, metsä tai pelto

Kurikkalainen Tiina Haavisto oli järjestänyt unimatkailua jo jonkin aikaa, ennen kuin huomasi että samaa tehdään myös muualla maailmalla.

Ideaparkin kesä on täynnä elämyksiä

Seinäjoen Ideapark on paljon muutakin kuin ostoskeskus. Hyppää kaupunkijunan kyytiin, ja tule viettämään hauska kesäpäivä Ideaparkiin!

Raippaluoto tarjoaa matkailijoille elämyksiä luonnon rauhassa

Mustasaaren Raippaluodossa matkailija pääsee kokemaan elämyksiä lähes aavan ja kimaltelevan meren äärellä. Mustasaaren Raippaluodossa matkailija pääsee kokemaan elämyksiä lähes aavan ja kimaltelevan meren äärellä. Tarjolla on majoitusta lasitaloissa, upeita maisemia sekä retkiä merelle.

Hautausmaakierros takaa tuhdisti tarinaa ja historian havinaa

Hautausmaakierrokset ovat oiva tapa tutustua paikkakunnan tai alueen historiaan sekä kuulemaan mielenkiintoisia tarinoita merkkihenkilöistä.

Luontomatkailu ainutlaatuisissa geokohteissa houkuttelee Lappajärvelle

Luontomatkailuun riittää kohteita Lappajärvellä. Seudusta tekee ainutlaatuisen Euroopan suurin kraatterijärvi ja geologisesti erikoiset kohteet, jotka ovat perua 78 miljoonan vuoden takaisesta meteoriitin jysäyksestä.

Vintagesta Fiskarsiin – Wanhaan Pokkiin matkustetaan ympäri Suomea

Peräseinäjoen keskustassa sijaitseva Kirppis Wanha Pokki sijaitsee entisen Peräseinäjoen Osuuskaupan tiloissa. Omistaja Juha Wilponen esittelee tiskiltä löytyvää Osuuskaupan katalogia vuodelta 1964 ja toteaa, että lähes kaikkea katalogin tavaroista löytyy heiltä tälläkin hetkellä.

Suomen ensimmäinen kattokävely sekä näköalakahvila avautuu kesäkuussa

Kattokävely avaa Tampereen näkymät uudesta perspektiivistä. 200-v täyttäneen Finlaysonin alueen opastetuilla kattokävelyillä hyödynnetään huoltosiltoja.

Talvet Espanjassa jo 20 vuotta

Tarja ja Pekka Mäkelä viettävät mukavia eläkepäiviä Espanjan aurinkorannikolla.