Article image
Vaasan auto- ja moottorimuseossa esitellään liikenne- ja ajoneuvohistoriaa entisöityjen autojen sekä muiden ajoneuvojen avulla. Kokoelmista löytyy moottoreita ja autoja aina 1900-luvun alusta nykypäivään asti.
03.09.2020
Tapahtumat ja matkailu

Rompetori Vaasan auto- ja moottorimuseolla 19.9.

Teksti: Liina Hautanen
Kuva: Ossi Nyqvist / WebAula Oy

Vaasan auto- ja moottorimuseolla on ollut ennätysvuosi kävijämäärän suhteen. Kesäaukiolo päättyi elokuun lopussa, mutta museoon pääsee yhä tutustumaan yksittäisten tapahtumapäivien yhteydessä.

Vaasan auto- ja moottorimuseon ovet avataan jälleen syyskuun 19. päivä järjestettävän rompetoritapahtuman yhteydessä. Viime vuosien tapaan myyjiä on tulossa paikalle ympäri Pohjanmaata ja tarjolla on varaosia ja vintage-löytöjä laidasta laitaan. Rompetori alkaa kello 8 ja museon ovet ovat avoinna kello 10-17.

– Uskon että nyt on tulossa aika iso tapahtuma senkin vuoksi, että Juhtbackan markkinat jouduttiin perumaan tältä vuodelta. Vanhoista tavaroista kiinnostuneet ovat oikein odottaneet markkinoita. Myös museon kahvila palvelee rompetoripäivänä ja pihalla on myynnissä makkaraa. Museoliputkin myydään nyt syystapahtumien aikaan puoleen hintaan, eli sisäänpääsymaksu on enää neljä euroa, Jukka-Pekka Kangas Vaasan Veteraaniauto ry:ltä kertoo ja toivottaa tervetulleiksi niin ostajat kuin myyjätkin.

Museo sijaitsee Veteraaniautoyhdistyksen omistamassa kiinteistössä Vaasan Meijerikadulla. Yhdistys on tehnyt kiinteistöön merkittäviä kunnostustöitä. Tämän vuoden projektina oli peltikaton uusiminen.

– Kattoremontin mahdollistivat Museoviraston ja Hedmanin säätiön myöntämät avustukset. Seuraava iso investointi olisi uusi hissi, mutta sen rahoitus on vielä auki. Hissiremontin kustannusarvio on 50 – 60 000 euroa, yhdistyksen rahastonhoitajana toimiva Kangas sanoo.

Tämä on mainos. Juttu jatkuu mainoksen jälkeen.
Mainos päättyy

Museolla ennätysmäärä kävijöitä

Kotimaan matkailun lisääntyminen näkyi suotuisasti Vaasan auto- ja moottorimuseon kävijämäärissä.

– Museo oli suljettuna koronatilanteen vuoksi toukokuun, mutta kesä-elokuussa museota pidettiin auki joka päivä kolmen työntekijämme voimin. Kulunut kesä oli meille yleisömäärältään ennätysvuosi. Vierailijoita kävi kaikkiaan 4500, Kangas summaa.

Ulkomaisten turistien vierailut siirtyivät ensi vuoteen.

– Aikaisempina vuosina meillä on ollut paljon kävijöitä ympäri Eurooppaa, mutta tämän kesäisistä matkustusrajoituksista johtuen he jäivät puuttumaan. Kotimaan matkailijat paikkasivat kuitenkin tilanteen hyvin, Kangas kiittelee.

Museotoiminnan lisäksi Vaasan Veteraaniautoyhdistys järjestää Vaasan katukuvassakin hienosti näkyviä Keskiviikkoajoja. Joka keskiviikko vanhojen autojen omistajat kerääntyvät Vaasan torille, josta autoletka lähtee yhdessä tuumin ajamaan jonnekin päin maakuntaa. Yleensä matkakohteeksi etsitään mukava kahvittelupaikka noin 20 kilometrin säteeltä.

Vaasan auto- ja moottorimuseon näyttelyt elävät joka vuosi

Vaasan Veteraaniauto ry:n omistama Vaasan auto- ja moottorimuseo on Suomen suurin yksityinen automuseo. Museossa on esillä autojen lisäksi myös kattava kokoelma moottoripyöriä, mopoja, polkupyöriä, maamoottoreita ja lentokoneiden pienoismalleja.

Ensimmäisen kerroksen vaihtuvien näyttelyiden tilan on valloittanut tänä vuonna Brittiläisen autoteollisuuden nousu ja tuho – näyttely. Esillä on niin luksusautoja kuin maastoajoneuvojakin. Ensimmäisestä kerroksesta löytyy myös museon perusnäyttely, joka sisältää erilaisia ajoneuvoja 1900-luvun alusta 1940-luvun puoliväliin.

Yksi museon erikoisuuksista on vuodelta 1909 peräisin oleva hevosvetoinen ambulanssi.

Toisen kerroksen Motosport -näyttelyssä on esillä laaja ja valtakunnallisestikin ainutlaatuinen kattaus kilpa-autoja vuosikymmenien varrelta. Erityisesti kilpa-autoihin on saatu täydennystä jo useana vuotena.

Kolmannen kerroksen Vintage Heaven – Vintaasi Vintti esittelee autojen lisäksi myös muita kulkupelejä ja menneen maailman tunnelmaa laajemminkin.

Vaasan moottoritehtaiden historiaan pääsee tutustumaan Wickström ja muut Vaasan moottoritehtaat -näyttelyssä. Näyttely sisältää yhden Suomen kattavimmista maamoottorikokoelmista. 

Honda Goldwing moottoripyörä
Kuva: Pixabay

Honda Goldwing -motoristien valtakunnallinen tapaaminen Vaasan auto- ja moottorimuseolla 12.9.

Syyskuussa Vaasassa järjestetään myös Honda Goldwing -motoristien valtakunnallinen tapaaminen, johon odotetaan noin 100-120 moottoripyöräilijää. Motoristien ohjelmassa on myös Vaasan auto- ja moottorimuseoon tutustuminen lauantaina 12.9. klo 12.30 alkaen.

Vaasan auto- ja moottorimuseo on avoinna 12.9. myös muulle yleisölle klo 10 alkaen. Liput 4 euroa.

Suosittelisitko tätä artikkelia muille?

Anna arviosi klikkaamalla tähteä 1 - 5
4.8/5 - (5 votes)
Artikkeliin liittyviä hakusanoja
autoilu lähimatkailu matkailu museo vaasa

Uusimmat kaupallisen yhteistyön jutut

Uusimmat videot

Kaikki videot

Uusimmat podcastit

Kaikki podcastit

Uusimmat blogit

Kaikki kirjoitukset