Article image
Pirulan viinitila on panostanut myös näyttävään markkinointiin. Oheinen Juomiskertomus-niminen kuva on esillä myös Seinäjoen Rytmikorjaamolla isona seinäteippauksena.
15.07.2020
Tapahtumat ja matkailu

Koskenvarsi, Kohina ja Pirityinen – pohjalaiset viinitilat tuottavat persoonallisia juomia

Teksti: Liina Hautanen
Kuvat: Pirula, Punaisen Tuvan Viinitila ja Sundom Wine

Pohjalaiskunnissa on aikoinaan pöhissyt pontikkapannu jos toinenkin vähän luvatta ja salaa, joten aivan uuden asian äärellä eivät pohjalaiset viinitilallisetkaan näillä lakeuksilla ole. Tämän päivän tekijät sen sijaan uskaltavat olla aidosti ylpeitä tekemisestään ja ostoksillakin tohtii käydä ihan julkisesti.

Pohjalaistiloilla viiniä tehdään niistä raaka-aineista, joita tilan läheltä parhaiten löytyy, kuten marjoista ja omenoista. Poikkeuksen tekee vaasalainen Sundom Wine, jossa viiniä tehdään itseviljellyistä viinirypäleistä.

Pirulan viinitila Ylistaron Pouttulan kylässä

Ylistaron ensimmäinen virallinen oluttehdas perustettiin Tuokkolan tilalle vuonna 1879. Paikallinen raittiusväki nimesi paikan Pirulaksi. Oluttehtaan tarina jäi kuitenkin lyhyeksi, sillä tehdas paloi tuntemattomaksi jääneestä syystä jo kymmenen vuotta myöhemmin. Vuonna 2017 veljekset Tomi ja Petri Rintala päättivät jatkaa perinnettä ja niin syntyi Pirulan viinitila. Pouttulan kylästä löytyvä Pirula valmistaa herukkapohjaisia valko-, rose- ja punaviinejä. Valikoimista löytyy myös oman talon omenaviinit sekä omena- ja herukkasiiderit.

Tilamyymälä on avoinna arkisin klo 16-19 ja viikonloppuisin klo 10-16. Ryhmille järjestetään myös tutustumiskäyntejä sopimuksen mukaan. Yhteydenotot Pirulan viinitila, puh. 045 1355 936. Os. Plökkiläntie 37, Ylistaro.

Pirulan viinitlan tuotevalikoima
Pirulan tilaviinit ja siiderit valmistetaan puhtaista kotimaisista marjoista ja omenista.

Punaisen Tuvan Viinitila Alajärvellä

Marjaviineistään tunnetulta alajärveläiseltä Punaisen Tuvan Viinitilalta löytyy myös suosittu tilausravintola Viinitupa ja tilalla järjestetään tilauksesta ruokailuja, tilaesittelyjä ja viininmaistajaisia erilaisille ryhmille. Punaisen Tuvan Viinitilan viinit ja liköörit valmistetaan oman tilan mansikoista ja lähialueen viljelijöiden marjoista. Valikoimiin kuuluu puna-, valko-, rose- ja kuohuviinien ohella mansikasta ja puolukasta valmistetut liköörit. Jo vuodesta 1995 toimineen Punaisen Tuvan Viinitilan tuotteita löytyy myös Alkon valikoimista.

Tilan oma viinimyymälä on avoinna päivittäin klo 10–18. Muina aikoina sopimuksen mukaan. Yhteydenotot Jussi Keijonen, puh. (06) 557 4540. Os. Koskenvarrentie 337, Alajärvi.

Punaisen Tuvan Viinitilan 180-paikkainen Ravintola Viinitupa saa kesäisin 200 lisäpaikkaa suurten puiden kehystämästä kauniista pihapiiristä. Pihaan mahtuu hyvin pysäköimään myös linja-autoilla.

Sundom Wine Vaasan Sundomissa

Vaasan Sundomissa toimiva Sundom Wine on pohjalaisittain harvinainen viinitila, sillä tilalla kasvaa noin 30 aaria aitoja viiniköynnöksiä. Suomen maaperä ja ilmasto ovat otollisia viiniköynnöksen kasvulle; pitkien päiviemme ansiosta kesäisin riittää aurinkoa ja talven pakkaset pitävät tuholaiset kurissa. Sundom Wine -tilan viiniköynnöksiä kasvatetaankin täysin myrkyttömästi.

EU-direktiivin mukaan suomalaista rypäleistä valmistettua viiniä ei kuitenkaan saa kutsua viiniksi, ja vaikka viinin valmistus on luvallista, sen suoramyynti tilalta ei ole. Kaarlo Nelimarkka on viljellyt sundomilaistilallaan viinejä menestyksekkäästi jo 70-luvulta asti ja suosituksi matkailukohteeksi muodostuneella viinitilalla järjestetään nykyisin tutustumiskäyntejä ryhmille. Asiakkaita laskutetaan ajasta, ei maistelluista viineistä.

Tutustumiskäyntejä ryhmille (väh. 4 hlöä, hinta 15 eur/hlö) voi tiedustella; Kaarlo Nelimarkka, puh. 050 5623 235. Os. Sundomintie 166 A, Sundom.

Sundom Wine -viinitilan isäntä Kaarlo Nelimarkka on kehittänyt Suomeen sopivia viiniköynnösten kasvatusmenetelmiä jo vuodesta 1975 alkaen. Nelimarkka jakaa mielellään tietoaan vierailijoille viiniviljelmäkierroksilla.
Tämä on mainos. Juttu jatkuu mainoksen jälkeen.
Mainos päättyy
Viiniköynnös Zilga

Tilaviinejä ja rypäleestä käymisteitse valmistettuja mietoja alkoholijuomia

Suomi on ainoa EU-jäsenmaa, joka ei ole listautunut EU:n viinintuottajamaiden luetteloon. Tämän vuoksi suomalaisten rypäleviinien kaupallinen valmistus ja myynti on kielletty. Viiniköynnökset kuitenkin kukoistavat myös näillä leveyksillä, ja tuottavat parhaimpina vuosina satoa yhtä paljon kuin keskieurooppalaiset kaverinsa. EU-säädöksen vuoksi suomalainen viini ei kuitenkaan saa olla etiketin mukaan viiniä vaan ”rypäleistä käymisteitse valmistettua mietoa alkoholijuomaa”.

– Muistelin että parikymmentä vuotta sitten tällainenkin asia oli tapetilla, että Suomi kyllä haki viinintuottajastatusta, mutta veti hakemuksensa takaisin, sillä pohjoisen viljelymaan tuki koettiin tärkeämmäksi, Suomen Viiniyrittäjät ry:n puheenjohtaja Jorma Keijonen kertoo.

Sen sijaan Suomessa saa tuottaa myytäväksi kaikista muista marjoista, hedelmistä ja kasvinosista valmistettua tilaviiniä. Muista raaka-aineista kuin rypäleistä valmistettuja viinejä kutsutaan tilaviineiksi, ja niiden myynti vaatii tilakohtaista vähittäismyyntilupaa. Etiketeissä tilaviini-nimitystä ei tarvitse käyttää, vaan voidaan puhua esimerkiksi marjaviineistä. Marjaviinit on usein myös nimetty persoonallisesti, kuten Koskenvarsi, Kohina ja Pirityinen.

Suosittelisitko tätä artikkelia muille?

Anna arviosi klikkaamalla tähteä 1 - 5
5/5 - (6 votes)
Artikkeliin liittyviä hakusanoja
lähimatkailu matkailu viini yrittäjyys

Uusimmat kaupallisen yhteistyön jutut

Uusimmat videot

Kaikki videot

Uusimmat podcastit

Kaikki podcastit

Uusimmat blogit

Kaikki kirjoitukset