Article image
18.10.2024
Työelämä ja yrittäjyys

Tärkeä osa ruokaketjua

Teksti: Harri Puhakainen
Kuvat: Jenna Koivisto

Ilman Jussi Sihdon työpanosta ja yritystä monen eteläpohjalaisen ruuantuottajan toiminta vaikeutuisi.

Jussi Sihto toimi maatilayrittäjänä työuransa alkupätkän vuoteen 2008 asti. Pari vuotta aiemmin Sihdolle tuli suuri elämänmuutos avioeron myötä.

 ─ Hetken aikaa pyörittelin siinä peukaloitani, kun tila oli myyty pois. Maatilayrittäjyyden sivussa olin käynyt naapureilleni pesemässä niiden broilerihalleja.

Jussi Sihdolla on oma Jussin Porstaus ja Pesu -yritys.

 ─ Ystäväni ehdotti, että enkö voisi käydä sitä tekemään kokopäiväisenä yrittäjänä. Aloin asiaa selvittämään soittamalla Atrialle, josta tunnen henkilöitä.

Sihto sai Atrian avustamana alueen broilerintuottajille viestin perille tarjoamastaan pesupalvelusta.

 ─ Olin sitten enoni hautajaisissa ja unohdin laittaa puhelimen äänettömälle. Silloin alkoi hirveä kännykän piippaus kerta toisensa jälkeen.  Tuottajat sieltä kyselivät milloin pääsen tulemaan, Sihto muistelee hymy suupielessään.

Välineet ja rensselit

Sihto sai pankista lainaa pakettiauton ja tarpeellisten välineiden hankintaa varten. 16 vuotta on kulunut yhtenä tärkeänä palasena eteläpohjalaisessa elintarviketuotannossa.

 ─ Aloitin ilmajokilaisella tilalla ja kun viime kesänä tuli 15 vuotta pesuhommia täyteen olin silloin samalla tilalla, mutta siellä oli isäntä vaihtunut.

jussi sihto

Pesu on fyysistä työtä, joten 63-vuotias mies on täydessä tikissä, vaikka luonnollisesti tekevälle sattuu.

 ─ Vuonna 2017 olin pesemässä kattoa ilman valjaita, sillä eihän sitä köyttä saa siellä katolla mihinkään kiinni. Kävi kuten arvata saattaa, eli putosin sieltä neljästä metristä betonin päälle.

Onnettomuudessa Sihdolta murtui ranne, lanneranka sekä selkä- ja lannenikamia neljästä kohdasta aiheuttaen viiden kuukauden sairasloman.

 ─ Töitä oli kalenteri täynnä ja täytyi löytää nopeasti työntekijä. Sain kuitenkin yhden ystävän pojan opettelemaan työtäni. Minun piti tietysti jotenkin näyttää miten työni olin tehnyt.

Homma jatkui ja Sihto palasi viiden kuukauden jälkeen taas myös kattojen pesuun, mutta nosturilla.

 

─ Yksinyrittäjän arki on työtä kesät talvet. Ainoan loman pidän heinäkuussa, kun on tyttären pesäpalloleiri. Kaikki asiakkaat sen tietävät jo tammikuussa, että sillä viikolla pesua ei yrityksestäni saa.

Sihto ajelee pitkin Pohjanmaata noin sadan kilometrin säteellä Seinäjoelta.

 ─ Kun broilerit on lastattu pois, minä tulen paikalle. Isäntä on sitä ennen ajanut lannat pois hallista. Minä pesen sitten koko hallin katosta lattiaan, jonka jälkeen koko halli desinfioidaan.

Broilerien kasvatus vie 35-37 päivää. Sen jälkeen on noin kahden-kolmen viikon tauko ennen uutta kasvatuserää.

Sihdon kalenteri on täynnä kahden kuukauden päähän.

 ─ Kun on yrittäjä, niin teen töitä myös viikonloppuisin tarvittaessa.

Maatilayrittäjyyden verrattuna Sihto on nauttinut siitä, että hän määrää hinnan työlleen.

 ─ Silloin maatilayrittäjänä piti laittaa rukseja oikeisiin kohtiin ja tuottamani viljan hinta määrättiin minulle muualta. Siihen ei voinut vaikuttaa, kuten nyt toimiessani pesuyrittäjänä.

Suosittelisitko tätä artikkelia muille?

Anna arviosi klikkaamalla tähteä 1 - 5

Uusimmat kaupallisen yhteistyön jutut

Uusimmat videot

Kaikki videot

Uusimmat podcastit

Kaikki podcastit

Uusimmat blogit

Kaikki kirjoitukset