Article image
30.03.2023
Blogi / Autot ja liikenne

100 vuotta ajokorttia

2.4/5 - (7 votes)

Lukioikäisenä 1980-luvun puolivälissä odotin autokoulun aloittamista ja ajokortin saamista innoissani. Siitä kuvittelin silloin taivaan aukeavan.

Kortti oli tarkoitus saada käteen heti samana päivänä, kun siihen vaadittava 18 vuoden ikä tuli täyteen. Eräs koulukaverini oli ollut vuoden vaihto-oppilaana Amerikan ihmemaassa, jossa jo 16-vuotiaat saivat ajaa autoa. Kyllä olin kateellinen niiden osavaltioiden 16-vuotiaille, jotka auton rattiin laillisesti jo silloin pääsivät.

Suomessa 18 vuoden ajokortti-ikää pidettiin sopivana vielä 95 vuotta ajokortin vaatimisen alusta lähtien. Heinäkuussa 2018 astui voimaan uusi ajokorttilaki, joka teki 17-vuotiaana poikkeusluvan ajokortin saamiseksi huomattavasti entistä helpommaksi. Sitä ennen myönnettiin vuosittain koko Suomessa vain alle 10 poikkeuslupaa. Uudistus räjäytti 17-vuotiaiden ajokorttimäärät. Viime vuonna myönnettiin yli 20 tuhatta ikäpoikkeuslupaa ja suunta on yhä ylöspäin. Lähes joka neljännellä 17-vuotiaaalla on ajokortti. Maakunnissa suhteessa väestöön ennätystä pitää Etelä-Pohjanmaa, jossa vuonna 2022 17-vuotiaista yli 60 prosentilla oli ajokortti. Pohjanmaa oli heti tilastokakkosena 50 prosentin lukemallaan.

Hallitus esittikin, että raskaasta ja hankalasta ikäpoikkeusluvasta luovuttaisiin ja ajokortti-iäksi muutettaisiin 17 vuotta tietyin rajoituksin. 17-vuotiaiden onnettomuustilastot eivät tätä uudistusta ole lykkäämässä, mutta silti hallitus päätti ottaa aikalisän. Kiistaa herättivät 17-vuotiaan yöajan ajokielto sekä vain yhden matkustajan rajoitus. 17-vuotiaiden ajamien onnettomuuksien määrä ei ole ollut hälyttävä. Viime vuonna kolme ihmistä kuoli ja 136 loukkaantui kolareissa, jossa osapuolena oli 17-vuotias kuljettaja. Ajokorttilain uudistuksen seurantatutkimus osoitti, että 17-vuotiaiden todennäköisyys joutua henkilövahinko-onnettomuuteen väheni, vaikka yhä useammalla 17-vuotiaalla on henkilöauton ajokortti.

Onko 17 vuotta sitten jo pian normaali ajokortti-ikä vai tuleeko se siitä laskemaan 16 vuoteen, kuten jo 1980-luvun Yhdysvalloissa? 15-vuotiaiden ajamat mopoautot ja niiden liikkuminen muun liikenteen seassa on lievien onnettomuuksien suhteen varsin riskialtista. Joka kymmenes auto on osallisena onnettomuudessa. Niidenkin suhteen oli jo muutosta tulossa kevytautolainsäädännön myötä. Myös se lykkääntyi.

Kymmenille tuhansille nuorille ajokortin saaminen 17-vuotiaana on merkittävä arkea helpottava asia. Ei oikein löydy perusteita, miksei ikärajaa voitaisi laskea tuolla yhdellä vuodella. Tilastojen valossa 18-vuotiaat eivät ole sen kypsempiä saamaan ajokorttia kuin 17-vuotiaat.

Harri Puhakainen
Tuottaja, Ilkka

Suosittelisitko tätä artikkelia muille?

Anna arviosi klikkaamalla tähteä 1 - 5
2.4/5 - (7 votes)

Uusimmat kaupallisen yhteistyön jutut

Uusimmat videot

Kaikki videot

Uusimmat podcastit

Kaikki podcastit

Uusimmat blogit

Kaikki kirjoitukset