Kaupallinen yhteistyö

25.09.2023
Työelämä ja yrittäjyys

LähiTapiola Etelä-Pohjanmaan Kari Niemelä: ”Paras vinkki on, ettei jää vakuuttamisen kanssa yksin.”

Video ja kuvat: Jenna Koivisto

LähiTapiolan Kari Niemelä antaa Seinäjoen Yrittäjien Vahva Yrittäjyys -videosarjan haastattelussa hyviä vinkkejä yrityksen vakuutusasioihin.

Yrittäjätaipaleen alkuvaiheessa asioita on hoidettavana runsaasti ja ajateltavaa on paljon. Vakuutusasioihin LähiTapiola Etelä-Pohjanmaan liiketoimintajohtaja Kari Niemelä antaa hyvän vinkin.

– Paras vinkki on, ettei jää vakuuttamisen kanssa yksin. Kannattaa ottaa yhteyttä asiantuntijaan ja varata tapaaminen, jossa käydään läpi omaa yritystoimintaa. Kun avoimesti kertoo toiminnastaan asiantuntijalle, niin sen pohjalta saadaan rakennettua mahdollisimman hyvä turva yrittäjälle sekä yrityksen toiminnalle, Niemelä kertoo.

Lähitapiola
LähiTapiola Etelä-Pohjanmaan liiketoimintajohtaja Kari Niemelä.

Niemelä painottaa, että yrittäjän on hyvä varautua jollakin tavalla kaikkiin riskeihin.

– Ensisijaisesti keskittyisin turvallisuuteen liittyviin riskeihin. Jos yhtenä vinkkinä antaa, niin sellaisia riskejä kannattaa huomioida, jotka aiheuttavat toteutuessaan yritystoiminnalle keskeytyksiä. On se sitten avainhenkilön sairastumista, toimitiloihin kohdistuvaa vahinkoa tai tuotannon avainkoneen rikkoutumista.

Katso Niemelän vakuutusvinkit videolta.

Seinäjoen Yrittäjien Vahva Yrittäjyys -videosarjassa tuodaan esille napakassa muodossa erilaisia inspiraatioita ja ideoita yrittämiseen. Uusi jakso julkaistaan noin kuukauden välein myös Pointissa.

Suosittelisitko tätä artikkelia muille?

Anna arviosi klikkaamalla tähteä 1 - 5

Uusimmat kaupallisen yhteistyön jutut

Uusimmat videot

Kaikki videot

Uusimmat podcastit

Kaikki podcastit

Uusimmat blogit

Kaikki kirjoitukset