Article image
12.10.2023
Blogi / Työelämä ja yrittäjyys

Ei niuhoteta turhista

4.8/5 - (56 votes)

Olen kasvanut jalkapallon pariin lapsesta lähtien. Ujosta lapsesta kasvoin yhä perusluonteeltani ujoksi aikuiseksi. Silti olen ollut johtajan roolissa lähes aina pelaamissani ja johtamissani joukkueissa. Se on minulle jotenkin luontaista. En kuvailisi sitä niin, että haluan olla esillä, mutta koen, että kun joku työ, homma tai projekti on saatava alulle tai tehtävä, tartun toimeen.

Jonkun pitää tahtipuikkoa ainakin alkaa heiluttamaan ja minulle siihen tarttuminen on helppoa. Pelasin ammattilaisena sekä kotimaassa että ulkomailla, ja olen nähnyt pitkällä pelaajaurallani sekä tietysti myös valmentajaurallani monenlaista johtamista. Pyrin johtamisen kaikissa eri tilanteissa olemaan oma itseni. Välillä tunteet vievät tässä työssä voimakkaasti mukanaan ja jälkeenpäin huomaa, että käytökseni ei ollut ihan sopivaa. On tärkeää, että kun huomaan sen, käyn selittämässä asianosalliselle.

Jalkapallon maailma ja siinä oleva johtaminen ovat muuttuneet valtavasti siitä kun aloitin urani aikuistasolla. Omaan johtamiseeni olen saanut vaikutteita eniten siitä, miten asioita ei ainakaan pitäisi tehdä. Nuorena aikuisena maailmalla koin sekä turvattomuutta, että väheksymistä. Kun olen koko urani työskennellyt alalla, jossa kilpailu on äärimmäistä ja tuloksia vaaditaan, pitää mielestäni kaikista ihmisistä huolehtia.

Sitä yritän tehdä omassa johtamisessani. Oveni on aina auki pelaajille. Yritän luoda käytökselläni ja kohtaamisellani sellaisen ilmapiirin, että mistä tahansa asiasta voi tulla kysymään tai puhumaan. Se on tärkein työkaluni johtamisessa. Siihen liittyy kiinteästi kiinnostus joukkueen jäseniin ja heidän elämäänsä.

On selvää, ettei minulla ole aikaa keskustella yhtä paljon jokaisen pelaajan henkilökohtaisesta elämästä ja pelitaitojen edistämisestä. Pyrin kuitenkin antamaan sen mahdollisuuden niille, jotka sitä kokevat tarvitsevansa.

Johtamisessa olen tietyllä tapaa ehkä vanhan ja uuden välimaastossa. Vaadin tiettyjä asioita todella tiukasti. Se koskee esimerkiksi työntekoa. En hyväksy yhtään siitä laistamisesta. Toisaalta kun koen, että pelaajille pitää antaa vapauksia, teen sen. En halua nipottaa mitättömistä asioista, joilla ei ole merkitystä. Palaverini eivät ala minuutilleen ilmoitettuna aikana, jos sille ei ole aivan välttämätön tarve. Minulla on ryhmälle tietyt säännöt ja niistä pidän kiinni. Pelaajat ovat laatineet keskenään omia käytäntöjään ja sääntöjään, ja jos ne toimivat minun sääntöjeni puitteissa, en niihin puutu.

Vaadin myös eri osaajilta eri tavalla. Huipuilta vaadin enemmän kuin rivipelaajilta. Kun joku pelaaja on erinomainen jollakin osa-alueella, hänen pitää siinä olla aina hyvä. En hyväksy yhtään huippuosaamisessa laiskottelua tai huolimattomuutta. On tasavertaista vaatia niiltä enemmän, jotka siihen pystyvät. Ei joukkue ole koskaan täysin tasavertainen osaamismielessä. On tietty hierarkia, jossa tietysti matkan varrella tapahtuu muutoksia.

Myös minä teen virheitä.

Olen johtanut hyvin erilaisista taustoista ja kulttuureista tulevia ihmisiä. Periaatteeni kaikkia kohtaan ovat samat. Ymmärrän eri kulttuurien ja elämäntapojen vaikutukset yksilöön, ja tarvittaessa otan sen huomioon. Työkielemme on englanti. Sitä on tärkeä ymmärtää. Kun itse pelasin Hollannissa, Sveitsissä, Saksassa, Tanskassa, Ruotsissa ja Turkissa pyrin heti opettelemaan maan kielen. Toki monesti se oli pakkokin. Englanti ei tuolloin ollut yleinen työkieli jalkapallossa.

Aina työyhteisöissä tulee jonkinlaisia konflikteja, välillä pienempiä välillä suurempia. Yritän antaa osapuolten itse selvittää asian ja käyn jälkeenpäin tarvittaessa varmistamassa, että asia ei jää enää riitaisaksi tai vaivaamaan. Ammatissani pelaajat tekevät koko ajan virheitä, jotka näkyvät helposti. Jokaisen pitää ottaa vastuu omista virheistään ja niistä tulee oppia. Myös minä teen virheitä. Olen suora palautteessani pelaajille ja siksi myös myönnän omat virheeni asianosaisille. Se on tärkeää, jotta luottamukseni pelaajien keskuudessa säilyy sataprosenttisena.

Jussi Nuorela,
Jalkapallovalmentaja, VPS

Suosittelisitko tätä artikkelia muille?

Anna arviosi klikkaamalla tähteä 1 - 5
4.8/5 - (56 votes)
Artikkeliin liittyviä hakusanoja
jalkapallo johtaminen urheilu

Uusimmat kaupallisen yhteistyön jutut

Uusimmat videot

Kaikki videot

Uusimmat podcastit

Kaikki podcastit

Uusimmat blogit

Kaikki kirjoitukset