Article image
FinNeron yrittäjä Tarja Keen esiintyi Tampereen Valtakunnallisilla Yrittäjäpäivillä lokakuussa 2025.
21.11.2025
Työelämä ja yrittäjyys

Suomalaista neroutta – LinkedIn-pommitus vei tuotteet jättikauppa Walmartin hyllylle

Teksti: Jaakko Jokela
Kuvat: Rami Marjamäki

Koirien Ballerina juoksuhousuista lähtenyt tarina on vajaassa kymmenessä vuodessa kasvanut kansainväliseksi.

Pienellä panostuksella ja nerokkaalla markkinoinnilla maailman markkinoille ponnistanut FinNero on lemmikkitarvikkeiden suunnitteluun, valmistukseen ja maahantuontiin erikoistunut eteläpohjalainen yritys. Ensi vuonna kymmenen vuotta täyttävän yrityksen pohja rakentui perinteisen kaavan mukaan eli omasta tarpeesta.

– Kaikki lähti omille koirille tehdyistä tuotteista. Halusimme tehdä koirien tyttöpäivistä vähän hauskemmat ja iloisemmat, joten kehitimme ballerinapöksyt. Se tuote saa vieläkin ihmiset hymyilemään, kertoo yrityksen perustaja Tarja Keen.

Tällä hetkellä viennin osuus FinNeron liikevaihdosta on noin puolet ja Ruotsin markkina on vahvassa kasvussa.

Ballerina juoksuhousut ja monet muut FinNeron tuotteet nousivat vahvasti esille markkinassa, mutta FinNeroa ei hetkeen tunnistanut kovinkaan moni.

– Brändäsimme aluksi hyvin vahvasti tuotteita ja se oli virhe. Pakkauksissa ja markkinoinnissa FinNero hävisi taustalle, eikä sitä ollut helppo lähteä korjaamaan, Keen myöntää.

Nyt FinNeron brändi alkaa olemaan jo tuttu, ja sen todisti myös stand up -ilta, jossa koomikko kysyi Tarjalta hänen firmansa nimeä.

– Koomikko ihmetteli, että mikä ihmeen firma FinNero on. Hän pyysi yleisöä nostamaan käden, jos tunnistaa firman, ja melkein kaikki nostivat kätensä, hymyilee Keen.

Ruotsin myynti kasvussa

FinNeron taipaleella yritys on saanut paljon tukea muun muassa Into Seinäjoelta ja myös Finnvera on ollut tukemassa yrityksen kasvua alusta saakka.

– Meillä ei ollut hirmuista pääomaa itsellä, vaan hyvin pienestä olemme lähteneet. Finnvera uskoi meihin alusta asti ja takasi kasvun vaatimaa lainarahaa, Keen kiittelee.

Yrityksen tähtäimessä on perustamisesta lähtien ollut kansainväliset markkinat. Amerikan markkinoille FinNero päätyi erikoisella tavalla.

25.10.2025 Tampere. Tampereen Messu- ja urheilukeskus. Suomen Yrittäjien valtakunnalliset yrittäjäpäivät.

– Pommitin LinkedInin kautta Walmartin sekä PetSmartin työntekijöitä vuoden verran illasta toiseen. Heitä löytyi tuhansia ja lähetin aina saman viestin kaikille, olivat he sitten varastotyöntekijöitä, assistentteja tai myyjiä. Lopulta kolme ihmistä vastasi ja yksi heistä sattui olemaan yhden osavaltion Chewy.com:in eli PetSmartin verkkokaupan varastopäällikkö. Hän oli Suomi-fani ja sattui tuntemaan sisäänostajan. Sitä kautta sain järjestymään Teams-tapaamisen sisäänostajan kanssa ja sain tuotteeni ensin Chewy.com:in verkkokauppaan ja samalla kaavalla Walmartiin, Keen kertoo.

Tällä hetkellä viennin osuus FinNeron liikevaihdosta on noin 50 prosenttia.

– Ruotsin myynti on kasvanut tänä vuonna hurjasti. Meillä on Ruotsissa oma tukkuri, jonka avulla olemme päässeet yllättäviinkin paikkoihin tuotteidemme kanssa.

Yrityksellä on Tarjan lisäksi kolme työntekijää Seinäjoella ja yksi osa-aikainen Helsingissä.

– Meidän tavoitteemme ovat aina olleet kunnianhimoiset ja haluamme isoksi brändiksi. Teemme järjestelmällisesti töitä sen eteen.

Herrasmieskissa kotosalla

Yrittäjän elämään mahtuu toki ylä- ja alamäkiä.

– Kun Amerikan kauppa lähti käyntiin, niin olin todella innoissani ja onnellinen. Korona taas pysäytti kaiken ja yksi iso katastrofi oli Faunatar-ketjun ja Villi-liikkeiden poistuminen. Yrittäjänä ei voi missään kohtaa nostaa jalkoja pöydälle, vaan pitää pystyä reagoimaan nopeasti. Meille ketteryys on elinehto.

Yrittäjyyttä Keen suosittelee lämpimästi jokaiselle.

– Ulkomaan kaupan aloittaminen vaatii paljon rohkeutta. Voit tehdä markkinointitutkimukset ja muut, mutta et ole silti koskaan valmis, eikä sinulla ole koskaan kaikkea tietoa. Paljon se on siitä kiinni, että vain lähtee rohkeasti tekemään. Pitää ottaa luuri käteen ja olla kekseliäs sekä sinnikäs. Toki monesti menestyminen vaatii myös onnea.

Etelä-Pohjanmaalta kotoisin oleva Keen asui ja reissasi ulkomailla yli kaksikymmentä vuotta, ja palasi sitten lastensa kanssa Suomeen.

– Tällä hetkellä koiraa talossa ei ole, mutta vanhempi herrasmieskissa löytyy. Tarkoitus olisi ottaa uusi koira jossain vaiheessa, mutta antaa herrasmieskissan rauhassa nauttia eläkepäivistään ensin, Keen sanoo.

Suosittelisitko tätä artikkelia muille?

Anna arviosi klikkaamalla tähteä 1 - 5

Uusimmat kaupallisen yhteistyön jutut

Uusimmat videot

Kaikki videot

Uusimmat podcastit

Kaikki podcastit

Uusimmat blogit

Kaikki kirjoitukset