Sähköyhtiön valtteina toimintavarmuus ja edulliset hinnat
Sähköyhtiö Alajärven Sähkö Oy:n teettämän tuoreen tutkimuksen mukaan sen asiakastyytyväisyys on kasvanut entisestään. Eikä suotta. Syksyn myrskykään ei onnistunut katkaisemaan sähköjä kuin osittain ja vain pieneksi toviksi. Sähkön häiriöttömyyttä, vikojen korjausnopeutta ja palvelun joustavuutta osataan arvostaa.
Alajärven Sähkö mittaa sähkönjakelukeskeytyksiään koko ajan. Yrityksen jakelualueella katkokset ovat pudonneet viiden vuoden takaisen tykkilumivuoden kuudesta tunnista tämänhetkiseen 23 minuuttiin asiakasta kohden vuodessa.
– Noihin minuutteihin on laskettu yhteen kaikki vuoden keskeytykset, ovat niitä sitten aiheuttaneet huolto- tai korjaustyöt, myrskyt, eläimet tai vaikka varomaton kaivinkoneenkuljettaja, toimitusjohtaja Ahti Källi toteaa.
Alajärven Sähkö panostaa myös henkilökunnan oikeanlaiseen asennoitumiseen työhönsä.
– Me teemme työtä asiakkaan hyväksi ja haluamme, että asiakkaalla on katkeamaton sähköntulo. Hosumaan ei tässä työssä sovi ruveta, mutta työmme me hoidamme joutuisasti. Voin taputtaa henkilökuntaamme olalle, Källi kehuu.
Koskenvarsi tuottaa yhä sähköä
Alajärven Sähkö on siirtynyt sähkönhankinnassaan yhä enemmän päästöttömiin tai kokonaan uusiutuviin tuotantomuotoihin.
– Olemme viime vuosina investoineet merkittävästi niin ydin-, vesi- kuin tuulivoiman hankintaan, Källi sanoo.
Tuulivoimaa yhtiölle tulee tällä hetkellä Ilmajoen Santavuorelta, Kristiinankaupungista ja Torniosta.
– Olemme mukana Olkiluoto 3:n ja Fennovoiman Hanhikivi 1:n hankkeissa. Vesivoimaa hankimme Suomesta ja Ruotsista sekä omasta Koskenvarren voimalasta.
– Teuvan tuulivoimahanke on valmistumassa ja tulee täydentämään tuota listaa.
Sähköyhtiö haluaa pitää malttia hinnoissa
Yhtiö kehittää verkkonsa toimivuutta Energiaviraston hyväksymän kehittämissuunnitelman mukaisesti.
– Korvaamme taajamien ilmajohdot lähes aina maakaapeleilla.
Källi muistuttaa, että vikoja korjataan silti nopeammin ilmassa kuin maan alla.
– Maan alta vika on hankalammin löydettävissä, eikä kaivinkonekaan pääse aina suorinta tietä paikalle.
Haja-asutusalueiden ilmajohtoja yhtiö uusii ja siirtää metsistä päällystetyksi johdoksi teiden varsille. Maaseutua kaapeloidaan Källin mukaan tapauskohtaisesti ja tarpeen mukaan.
– Hyvällä suunnittelulla ja harkinnalla säästetään asiakkaiden rahoja.
Koska sähköverkkoliiketoiminta on luvanvaraista ja sitä valvoo Energiavirasto, on hinnoittelunkin oltava kohtuullista.
– Alajärven Sähkö on ollut hinnoittelussaan koko ajan viranomaisen asettaman kohtuullisen tuottorajan alapuolella. Näin kertynyt alijäämä tarkoittaa maltillista hinnoittelua, joka jää asiakkaidemme hyödyksi.
Alajärven Sähkö muutti uusiin toimitiloihin
Alajärven Sähkö on juuri muuttanut uusiin toimitiloihin Vanhatielle.
– Luotimme rakennuksen suunnittelussa ja rakentamisessa paljolti paikallisiin, Källi kertoo.
Konttorin ohella uusiin tiloihin muuttivat myös teollisuusalueen halli- ja varastotilat. Kaikki ovat nyt samalla puolentoista hehtaarin tontilla.
– Neliöitä päärakennuksessa on nyt niin paljon, että yläkerrassa on tilaa myös vuokralaisille, Källi sanoo.
Uusien toimitilojen avajaiset tullaan pitämään, jahka ajat ovat otollisemmat.
Alajärven Sähkö Oy
- perustettu vuonna 1944
- 1 300 omistajaa
- Alajärven kaupunki omistaa 7 %
- asiakkaita noin 5 200
- sähköverkkoa noin 1 000 kilometriä
- liiketoimintana sähkönmyynti ja sähköverkkotoiminta
- verkkoalue: Alajärven kaupunki (ei Lehtimäki), pieniä alueita Soinin, Kuortaneen ja Kyyjärven kunnista sekä Lapuan kaupungista