Article image
Reilussa kolmessa vuosikymmenessä Avantit ovat kehittyneet yhä monipuolisemmiksi työkoneiksi. Toimitusjohtajan pesti on siirtynyt isältä pojalle eli Risto Käkelältä Jani Käkelälle. Nyt yli 90 prosenttia vihreistä kuormaajista menee vientiin.
Kaupallinen yhteistyö

05.10.2024
Työelämä ja yrittäjyys

Avant-kuormaajien matka Kurikasta maailmalle

Kuormaajavalmistaja Avant Tecno Oy:llä on vahvat juuret Kurikassa. Mutta vaikka paikallinen maatilan poika onnistui luomaan kansainvälisesti menestyvän kuormaajabisneksen, Pohjanmaata ei ole unohdettu.

Avant Tecno Oy:n tarina alkoi vuonna 1980, jolloin diplomi-insinööriksi opiskellut karjatilan poika Risto Käkelä pääsi töihin Ylöjärven Ylö-Tehtaille, unelmatyöpaikkaan. Risto oli kotoisin Kurikasta, ja hän tunsi maaseudun ihmisten tarpeet.

”Aloin suunnitella ja kehittää maatalouskoneita, joista – ja joiden asiakkaista – tiesin omasta mielestäni kaiken”, Risto muistelee.

Monitoimikoneen synty

Risto Käkelä eteni Ylö-Tehtailla tuotekehityksestä vastaavaksi insinööriksi. Ylöllä yritettiin löytää tuotteita, jotka eivät olisi yhtä sesonkiluonteisia kuin heinäkoneet. Syntyi pieni traktorilta näyttävä monitoimikone, jonka voisi varustaa erilaisilla työlaitteilla. Insinöörit kokeilivat koneen ensimmäistä testiversiota Käkelän kotitilalla.   

Avant-kuormaaja
Ensimmäisen ”Avant”-proton testiajo Kurikassa. Avantin perustaja Risto Käkelä takapainona ja suunnittelija Jaakko Kivinen puikoissa.

Ensimmäinen kone ei ollut kehityskelpoinen, mutta periksi ei annettu. Versio kolme oli liukuohjattu neliveto puomilla varustettuna, ja kuljettaja istui vakaan koneen takaosassa. Tarvittaessa kone pyörähti paikallaan ja pystyi käsittelemään parinsadan kilon kuormaa. Tätä Ylökattia alettiin myydä 80-luvun lopulla, mutta kauppa kävi alkuunnahkeasti.

”Kattia et saa takaisin”

Risto Käkelän veljen Raimon uusi navetta Kurikassa toimi Ylökatin testitilana. Raimo totesi, että Katti on todella hyvä kone rehunjaossa, eikä hän anna sitä enää takaisin.

”Silloin ymmärsimme alkaa markkinoida konetta yksinomaan nautakarjatilojen ruokintaan sopivaksi koneeksi. Ja kauppa alkoi käydä”, Risto Käkelä muistelee.

Avant Center Pohjanmaan myyjä Rami Syrjänen on Pohjanmaan poikia hänkin. ”Rautaisella ammattitaidolla jatketaan asiakkaiden hyvää palvelua”, Rami sanoo.

Kun Ylö-Tehtaat ajautui idänkaupan loputtua konkurssiin 1991, Risto Käkeläkin sai lopputilin. Mutta myös mahdollisuuden perustaa oman yrityksen. Käkelä osti Ylön konkurssipesältä pienkuormaajaliiketoiminnan, ja ensimmäisen vuoden aikana myytiin noin 80 Avantia. Lama kuitenkin syveni.

Rohkeasti vientiin

Päätös lähteä vientiin aivan Avantin alussa oli erittäin tärkeä tulevaisuuden kannalta, ja Saksan kansainvälisillä Bauma-messuilla oli ratkaiseva merkitys.
”Vuonna 1992 saimme hankittua Baumasta pienen 9 m2:n messuosaston, ulkoa”, Risto Käkelä kertoo.

Uusi vihreä ProfiCat-kuormaaja kiinnosti kävijöitä, ja kontaktipyyntöjä satoi 47 maasta. Saksaan päätettiin perustaa oma myyntiyhtiö.

Vuoden 1995 Baumassa esiteltiin ensimmäinen runko-ohjattu Avant. Risto Käkelä pelkäsi, että tuote sotkisi yrityksen selkeän, liukuohjattuihin koneisiin pohjautuvan strategian. Niin kävikin. Runko-ohjatuista koneista tuli nopeasti suosikkeja. Myyntimäärät kasvoivat ja käyttäjäkunta laajeni.

Reilut kolmekymmentä vuotta myöhemmin kaikki Avantit ovat runko-ohjattuja ja vihreitä kuormaajia näkyy monella eri alalla. Rohkea panostus tuotekehitykseen on auttanut yritystä kasvamaan markkinajohtajaksi. Nyt, kuormaajamaailman sähköistyessä, Avant seisoo yhä kehityksen etulinjassa: täyssähköisten kuormaajien maailmanlaajuisesti uniikki akkuteknologia on sekin Avantin omaa tuotantoa. Perheyrityksen toimitusjohtajuus on siirtynyt Jani Käkelälle, joka tunsi kuormaajat läpikotaisin jo ennen kuin omat jalat ylettivät polkimille.

Paikallinen palvelu on tärkeää

Avant-kuormaajia myyvät Suomessa vain Avant Centerit. Tähän on selkeä syy.

”Asiakkaiden tarpeista on tullut yhä vaihtelevampia, ja koneidemme ratkaisut ovat monipuolistuneet. Asiakaspalveluun tarvitaan paljon asiantuntemusta ja keskittymistä, ja oma myyntiverkostomme pystyy tarjoamaan näitä parhaiten”, sanoo Jani Käkelä.

Yksi täyden palvelun Avant Centereistä on tietenkin sijoitettu Seinäjoelle. Kyseessä oli tärkeäpaluu juurille. Konemyyjä Rami Syrjänen palvelee Pohjanmaalla Avant-asiakkaita sujuvasti kahdella kielellä, suomeksi ja ruotsiksi.

Vaikka yleinen markkinatilanne näkyy myös Avant Tecnon myynnissä, voimme ylpeinä todeta tehneemme kotimaassa oikeita asioita. Tältä tilikaudelta on tulossa Suomen myyntiennätys. Risto Käkelän sanoin, ”sitkeällä ja täysjärkisellä toimintatavalla haasteista selviää varmasti jatkossakin”. 

Suosittelisitko tätä artikkelia muille?

Anna arviosi klikkaamalla tähteä 1 - 5
Artikkeliin liittyviä hakusanoja
Avant Tecno maatilayrittäjä pohjanmaa Yrittäjä yrittäjyys

Uusimmat kaupallisen yhteistyön jutut

Uusimmat videot

Kaikki videot

Uusimmat podcastit

Kaikki podcastit

Uusimmat blogit

Kaikki kirjoitukset