Dobsom on juoksuvaatteiden Volvo, joka ei maksa maltaita
Dobsom-urheiluvaatteet tarjoavat pettämättömän hintalaatusuhteen.
Juoksua harrastavat Jarmo Pesonen ja Olli Koveronkoski etsivät uusia urheiluvaatteita reilu vuosi sitten. Ruotsalainen Dobsom oli Jarmolle tuttu merkki.
–Tuotteet ovat erittäin laadukkaita. Halusin ostaa Dobsomia, mutta jouduin toteamaan, ettei tuotteita saa Suomesta, Pesonen kertoo.
Koska tuotteita ei Suomesta saanut, päättivät Pesonen ja Koveronkoski ryhtyä maahantuojiksi. Seinäjoelle avautui vuosi sitten PK-ProWear-niminen liike, joka keskittyy Dobsom-urheiluvaatteisiin. Liike toimii Pesosen ja Koveronkosken omistaman PK-Myynnin yhteydessä osoitteessa Rengastie 32.
Pesonen on käyttänyt Dobsomin juoksuvaatteita 1990-luvulta lähtien. Vaatteiden maahantuonti loppui viitisen vuotta sitten, ja tämä avasi markkinaraon uudelle toimijalle.
–Olemme startanneet maahantuonnin uudelleen ja hyvällä menestyksellä. Laadukkaita tuotteita on helppo myydä. Meillä on oman myymälän ja verkkokaupan lisäksi myös muutamia jälleenmyyjiä ja lisää etsitään koko ajan.
Dobsomin tuotteet ovat juoksuvaatteiden Volvoja. Tosin sillä erotuksella, että hintataso on paljon matalampi.
–Juoksuhousut, -paita ja -takki maksavat yhteensä noin satasen, sanoo urheiluliiketoiminnasta vastaava Sanna Pesonen.
Myös hiihtoon, lasketteluun ja golfiin
Juoksijoiden lisäksi Dobsomin tuotteet sopivat esimerkiksi hiihtämiseen, lasketteluun ja golfiin.
–Oikeastaan mihin tahansa ulkona liikkumiseen. Kun kelit nyt kylmenevät, meidän valikoimassamme on paksumpia vaatteita sekä esimerkiksi pipoja ja hanskoja, Sanna Pesonen sanoo.
Dobsomin etuna on käyttömukavuus. Kevyet ja malliltaan liikkumiseen kehitetyt vaatteet eivät kiristä eivätkä paina. Ne päällä on mukava liikkua. Dobsom-vaatteet on suunniteltu tekniset ominaisuudet edellä, muotia unohtamatta.
–Dobsom on löytänyt hyvän tasapainon hengittävyyden ja kosteudenkeston kanssa, Jarmo Pesonen sanoo.
Samalla hän toteaa, että vaatteita voi tulla sovittamaan Rengastien liikkeeseen, josta löytyy kattava valikoima Dobsom-vaatteita.
–Käyttömukavuus selviää vain kokeilemalla.
Seuroille ja yrityksille
Tuotteet ovat herättäneet kiinnostusta myös yritysten ja seurojen parissa.
–Meillä on olemassa yhteistyökumppani, jonka kautta vaatteisiin saa halutessaan painettuna esimerkiksi yrityksen tai seuran logon, Koveronkoski vinkkaa.
Vaikka juoksuharrastajalle tärkeimmät ovat kengät, vaatteet tulevat heti seuraavana.
–Mitä kevyemmät vaatteet, sen helpompaa juokseminen on, Sanna Pesonen sanoo.