Article image
Ilmatangossa partneri pysyy aina vauhdissa mukana. Näin mentiin vuonna 2022.
05.07.2024
Tapahtumat ja matkailu

Ilmatango on hulvatonta heittäytymistä

Teksti: Minna Saloranta
Kuvat: Seinäjoen Tangomarkkinat/Kai Joronen

Ilmatangon SM-kisa on kuulunut Tangomarkkinoiden ohjelmaan liki 20 vuotta. Mestaruus ratkeaa demokraattisesti huutoäänestyksellä.

Tangoon tarvitaan kaksi. Niinhän sitä on tavattu sanoa, mutta fraasi on käynyt vanhaksi vuonna 2006.

Silloin tapahtumatuottaja Sami Alasimi alkoi miettiä, miksei voisi olla ilmatangoa, kun on ilmakitaroitakin. Tangomarkkinoille kaivattiin jotain uutta, kepeää ohjelmaa. Siitä lähtien ohjelmaan on kuulunut ilmatangon suomenmestaruuskisa.

Ilmatango upposi yleisöön heti: tunteehan idean isä tangoväen, sillä hän on vakiokasvo Tangojen taustavoimissa ja juontotehtävissä.

Homma on vuosien varrella paisunut. Pieni ja tehokas ilmatangotiimi on vienyt osakilpailuja jopa Espanjan lomarannoille.

Lienee vain ajan kysymys, milloin nähdään lajin ensimmäinen maailmanmestaruuskisa.

Taipuvainen tanssipari

Ilmatangoa tanssitaan siis yksin. Mielikuvituspariksi saa kuvitella juuri sellaisen tyypin, joka käsivarsille ja askeliin parhaiten sopii.

– Sehän tässä parasta onkin, että tanssipari on aina oikean pituinen eikä nalkuta, puristele tai tallo varpaita, Alasimi sanoo.

Ilmatango
Ilmatango saa vuosi vuodelta uusia faneja. Heihin kuuluu muun muassa Petteri “Hurtti” Hurskainen. Kuva vuodelta 2022.

Ilmatango on näyttävä, tangon tunnelmaa tihkuva ja luovuutta rönsyävä laji. Se valloittaa niin tanssijan kuin katsojankin, sillä siinä jos missä voi nähdä heittäytymistä.

Turhilla säännöillä lajia ei ole raskautettu. Askelien ei tarvitse olla niin justiin. Oleellista on tulkinta.

– Muutama tärkeä sääntö kuitenkin on. Toiseen ei saa koskea, toisille ei huudella ja tangoa pitää kunnioittaa.

Huumori ja pelleilykin kuuluvat asiaan.

– Mutta kyllä me silti haluamme pitää tämän ihan kunnon tanssilajina ja nimenomaan kaiken kansan lajina.

Äänivalta yleisöllä

llmatangon alkukarsintoja on ollut pitkin vuotta. Viimeinen karsinta käydään Tango-torstaina ravintola Aallossa alkaen klo 18.

Semifinaali tanssitaan Satumaa-lavalla perjantaina klo 20, ja finaali nähdään lauantaina samassa paikassa ja samaan aikaan.

Lajin pyörteisiin voi heittäytyä näissä tapahtumissa – finaalia lukuun ottamatta – kisaamattakin, sillä ennen kisasuorituksia lattia on vapaa kaikille.

– Sekin sopii, että kisaamisen aloittaa suoraan semifinaalista, jos siltä alkaa tuntua.

Tuomaristo seuloo tanssijajoukkoa harvemmaksi hiljalleen. Finaalissa lopullinen äänivalta on kansalla, sanan varsinaisessa merkityksessä. Voittaja kruunataan yleisön huutoäänestyksen perusteella.

Viisas kilpailija ottaakin tämän huomioon ja panostaa yleisön voiteluun tanssin lomassa.

– Kaikkea on nähty silmäniskuista lahjontaan.

Kokeile kursailematta

Alasimi kannustaa rohkeasti kokeilemaan ilmatangoa ja haastamaan kaverin kanssa. Tanssiin on helppo päästä mukaan ilman aiempaa kokemusta. Riittää, kun sulkee silmänsä ja antaa tangon tarttua töppösiin.

– Pieleen ei voi mennä, mutta yllättävääkin mainetta ja menestystä voi tulla.

Ilmatango on leikkisä ja luova laji, joka on viihdyttävää katsottavaa. Kisat kannattaakin ottaa mukaan omaan Tango-ohjelmaan.

Lajin ideaan kuuluu, että voittoa tuuletetaan kunnolla ja näyttävin menoin.

– Kiertopokaalimme on niin iso, että se herättää huomiota ja kerää puoleensa onnittelijoita. Onpa voittajaa taidettu luulla tangokuninkaalliseksikin.

IlmaTangon SM 2024 Satumaa-lavalla
Semifinaali pe 12.7. klo 20–20.45
Finaali la 13.7. klo 20–20.45.

Punapaitaiset tanssittajat odottavat hakijoita Tangokadulla kolmena iltana. Yksi heistä on Clara Blomqvist. Kuva: Clara Blomqvistin arkisto

Tahrotko tanssia Claran kanssa?

Tangokadun illassa ei oman tanssiparin puuttuminen tahtia haittaa. Torstaista lauantaihin paikalla on kahdeksan punapaitaista miestä ja naista varta vasten odottamassa hakijoita.

Clara Blomqvistin kokoama tanssittajien tiimi koostuu hänen tanssia opettavista tai harrastavista ystävistään.

– Ajatuksena on, että jokainen pääsee varmasti tanssimaan. Osaavan parin kanssa tanssiminen on helppoa, Blomqvist sanoo.

Hän jakaa tanssimisen iloa myös ravintola Aallon terassin ilmaisilla tanssitunneilla. Hyvän mielen helpoilla tanssitunneilla perehdytään torstaina tangoon, perjantaina lavarockiin ja lauantaina discoon. Tunnit alkavat torstaina ja perjantaina klo 12.30, lauantaina klo 12.

– Luvassa on tanssin alkeisopetusta olemattomalla kynnyksellä ja pilke silmäkulmassa.

Alkeiden opetus on parasta

Tangomarkkinat ovat Clara Blomqvistille tuttu tapahtuma lapsesta lähtien – olihan hänen isänsä Åke yksi tapahtuman perustajista.

Tanssi on Blomqvistille sekä työ että harrastus.

– Opetan koulussani monentasoisia tanssijoita, mutta alkeiden opettaminen on aina ollut lähimpänä sydäntä. On hienoa nähdä ihmisissä onnistumisen ilo ja tanssin hauskuus.

Hän painottaa, että lavatanssissa asioita ei pidä ottaa liian vakavasti.

– Virhekin muuttuu variaatioksi, kun siihen yhdistää hymyn.

Suosittelisitko tätä artikkelia muille?

Anna arviosi klikkaamalla tähteä 1 - 5
3/5 - (1 vote)

Uusimmat kaupallisen yhteistyön jutut

Uusimmat videot

Kaikki videot

Uusimmat podcastit

Kaikki podcastit

Uusimmat blogit

Kaikki kirjoitukset