Article image
Porvoo, kuva: Julia Kivelä/Visit Finland
01.06.2023
Tapahtumat ja matkailu

Lukijamme vinkkasivat kesän parhaat matkakohteet

Koonnut: Saara Tuomela
Kuvat: lukijoidemme kuva-arkistot ja Visit Finland

Kesä on paitsi rentoutumisen ja oleilun, myös seikkailun ja matkustelun aikaa. Lukijamme kertoivat kesän parhaat kotimaan matkakohdevinkkinsä.

Koli

Lieksassa sijaitseva Koli on Pohjois-Karjalan suurin vaara. Kolilta avautuu Suomen kaunis ja tunnettu kansallismaisema, joka on näkemisen ja kokemisen arvoinen.

Koli
Koli

Kolin kansallispuistossa ja sen kupeessa on noin 80 kilometrin pituinen merkittyjen reittien verkosto, jonka reitit vaihtelevat yhdestä ja puolesta kilometristä 61 kilometriin. Kolia ympäröi Suomen neljänneksi suurin järvi Pielinen, joka tarjoaa oivat mahdollisuudet vene-, melonta-, kalastus-, ja suppailuretkille.

Lemmenjoen kansallispuisto

Lemmenjoen kansallispuisto sijaitsee Lapissa Inarin ja Kittilän kuntien alueella. Lemmenjoella pääsee kokemaan aidon erämaan, Lapin kullan ja yöttömän yön tunnelman.

Lemmenjoki on oiva kohde niin päiväretkeilijälle kuin kokeneemmallekin vaeltajalle. Kiehtova kulta-alue, saamelaiskulttuurikohteet sekä alueen upea luonto takaavat mieleenpainuvan elämyksen jokaiselle.

Hanko

Suomen eteläisin kaupunki Hanko on täydellinen matkakohde kesällä hienoine pitsihuviloineen. Hangossa on 130 kilometriä rantaviivaa, josta 30 kilometriä on hiekkarantaa ja osa kauniita kallioisia poukamia. Lähde nauttimaan merentuoksuisesta kotimaan rantalomasta!

Hanko
Hanko
Hanko
Kuva: Mariia Kauppi/Visit Finland

Yöpymiseen Hangossa on erilaisia ja elämyksellisiä vaihtoehtoja. Voit yöpyä muun muassa Boutique-tyylisessä hotellissa, pitsihuvilassa tai putkassa eli vanhassa poliisitalossa, joka on muutettu hotelliksi.

Vattajanniemi ja Ohtakari, Kokkola

Vattajanniemen hiekkarannat sijaitsevat 40 kilometrin päässä Kokkolan keskustasta. Alue on Euroopan havumetsävyöhykkeen suurin dyyniranta, ja se kuuluu myös Pohjoismaiden pisimpien hiekkarantojen joukkoon yli 15 kilometrin pituudellaan.

Ohtakari, Kokkola

Vattajan vieressä sijaitseva Ohtakari on saari ja kalastajakylä, jossa meri syleilee kävijää. Alueella on pitkä kalastushistoria, johon voi tutustua Ohtakarin kalastusmuseossa. Ohtakarissa vieraillessa voi lähteä retkeilemään luontopoluille ja käydä näköalatornissa, josta avautuu upeat näkymät merelle.

Yyteri, Pori

Porissa sijaitseva Yyterin uimaranta kuuluu kansainvälisesti arvostettuun Natura- ja luonnonsuojelualueeseen. Yyterin kuuden kilometrin hiekkaranta kutsuu nauttimaan paratiisimaisesta tunnelmasta. Matalan rantaveden ansiosta hiekkaranta sopii uimapaikaksi myös perheen pienimmille.

Yyterissä viihtyy myös aktiivisempi liikkuja. Yyteri tarjoaa mahtavat puitteet niin luontoretkeilylle, veneilylle kuin suppailulle. Hiekkarannan läheisyydessä sijaitsee myös seikkailupuisto Huikee, jossa hurjapäisempikin kävijä saa adrenaliinin virtaamaan.

Savonlinna

Savonlinnan 35 000 asukkaan saaristokaupunki sijaitsee Itä-Suomessa Saimaan ainutlaatuisessa ympäristössä. Savonlinna tunnetaan maailmankuuluista oopperajuhlistaan, jotka järjestetään historiallisessa Olavinlinnassa.

Kulttuurin lisäksi Savonlinna erottuu edukseen upeiden vesistöjensä ja luontokohteidensa ansiosta. Savonlinnassa retkikohteeksi voi valita esimerkiksi Linnansaaren tai Koloveden kansallispuiston, tai lähteä tutkimaan kansainvälisestikin tunnetun Punkaharjun rakastettuja kansallismaisemia.

Naantali

Muumeistaan tunnettu Naantali on ihana kesäkaupunki Varsinais-Suomessa. Naantalin saaristo, Vanha kaupunki ja luostarihistoria tarjoavat kävijälleen nähtävää ja koettavaa useammaksikin päiväksi.

Matkakohteet, Naantalin Muumimaailma
Naantalin Muumimaailma, kuva: MOOMIN CHARACTERS TM & Dennis Livson/Visit Finland

Naantalissa ja sen lähiseudulla on kulttuurihistoriallisesti merkittäviä kohteita, kuten Louhisaaren kartanolinna ja Casa Haartmanin taiteilijakoti, jotka ovat kokemisen arvoisia. Perheen pienimpien yksi kesän suosikkikohteista on varmasti Naantalin kuuluisa Muumimaailma.

Maakalla, Kalajoki

Maakalla on itsehallinnollinen ainutlaatuinen kari, joka sijaitsee 18 kilometrin päässä Kalajoen kaupungin rannikolta. Paikan karun kaunis luonto, kymmenet kalastajamökit ja 1700-luvulla rakennettu kirkko ovat näkemisen ja kokemisen arvoisia.

34-paikkainen Perinnealus, Kaljaasi Ansio purjehtii Maakallaan kesäaikaan Rahjan Kalasatamasta Konikarvosta. Retki kestää noin neljä ja puoli tuntia, ja siihen sisältyy herkullinen kala-ateria, kahvit ja virvokkeet.

Turun saaristo

Aurajoen suulta alkava 40 000 saaren saaristo on saarten lukumäärällä mitattuna maailman suurin. Kauneimmaksikin kaikista sitä on kutsuttu.

Matkakohteet, Turun saaristo
Turun saaristo, kuva: Jaakko Kivelä/Visit Finland
Matkakohteet, Bengtskär
Bengtskär, kuva: Jaakko Kivelä/Visit Finland

Vieraile muun muassa Bengtskärillä, Pohjoismaiden korkeimmalla majakalla, joka seisoo ulkosaariston aallokoiden ympäröimänä umpikivisellä luodolla. Saarella on myös ravintola ja hotelli, jossa voi viettää yön. Bengtskärille pääsee joko omalla veneellä tai vuoroveneellä.  

Uusikaupunki

Uusikaupunki on Varsinais-Suomen rannikkokaupunki, joka tarjoaa upeat puitteet kesäpäivän viettoon. Vanhan merikaupungin historiaan ja perinteisiin pääsee tutustumaan museoissa ja näyttelyissä. Merelliseen tunnelmaan voi virittäytyä jo aivan keskustassa, Kaupunginlahden rantabulevardilla.

Kaupungin edustalla avautuu upea uniikki saaristoluonto, jota pääsee ihailemaan muun muassa M/S Kertun sightseeing-risteilyllä tai Isonkarin majakkasaarimatkalla.

Vanha Rauma

Vanhan Rauman 800 asukkaan kaupunginosa kätkee sisälleen koristeellisia puutaloja ja idyllisiä katujen varsia, ja sitä pidetään koko Rauman sydämenä. Keskiajan piirteet näkyvät vielä Vanhan Rauman kaupunkirakenteessa muun muassa kapeina ja mutkittelevina katuina.

Matkakohteet, Vanha Rauma
Vanha Rauma, kuva: Jussi Hellsten/Visit Finland

Alueen ihanat kahvilat kesäterasseineen ja monipuoliset erikoisliikkeet kutsuvat kävijän nauttimaan puukaupungin ainutlaatuisesta tunnelmasta.

Kristiinankaupunki

Kristiinankaupunki on ihana kohde kesällä historiallisine kohteineen. Kaupunki ei ole koskaan palanut, ja sen rakennukset ovat säilyneet eri aikakausilta, vanhimmat 1700-luvulta. Yksi Kristiinankaupungin kaduista, Kissanpiiskaajankuja, on yksi Suomen kapeimmista, ja se on kaiken lisäksi kaksisuuntainen.

Yöpyä voi Kristiinankaupungissa erilaisissa idyllisissä majoituspaikoissa, kuten Hotelli Krepelinissä. Pukinsaaren leirintäalue sijaitsee lähellä keskustaa ja on oiva yöpymispaikka esimerkiksi matkailuauton ja -vaunun omistajille.

Suosittelisitko tätä artikkelia muille?

Anna arviosi klikkaamalla tähteä 1 - 5
4.4/5 - (14 votes)

Uusimmat kaupallisen yhteistyön jutut

Uusimmat videot

Kaikki videot

Uusimmat podcastit

Kaikki podcastit

Uusimmat blogit

Kaikki kirjoitukset