Kylpemiseen ei kyllästy
Kylpytynnyrit eivät olleetkaan vain hetken ilmiö, vaan yhä kasvava osa suomalaisten vapaa-ajan viettoa.
Plastweld Oy laajentaa tuotantoaan. Kylpytynnyreitä, muita vapaa-ajan tuotteita ja jätevesijärjestelmiä valmistava yritys tekee mittavan investoinnin, jolla tavoitellaan kasvua niin nykytuotteissa, kuin laajenevassa alihankintatuotannossa.
Kylpytynnyrit ovat saaneet oman jalansijansa suomalaisten sydämissä, ja pandemia on myös vaikuttanut suotuisasti myyntiin. Menekki on tasaantunut, mutta erityisesti uutuuksien kysyntä on yllättänyt positiivisesti. Oman rotaatiovalun ansiosta Plastweld on ainoa kylpytynnyrivalmistaja Suomessa, joka tekee myös sisäosan itse.
– Pyrimme siihen, että koko tuotteen valmistus olisi myös mahdollisimman ympäristöystävällistä sekä tehty alihankintaverkostoa myöden tehtaamme lähellä, Plastweldin toimitusjohtaja Jyrki Jaskari muistuttaa.
Integroitu kamiina
Plastweldin uutuus, integroidulla kamiinalla varustettu Freetime IN malli, on ainoa Suomessa valmistettu paljumallisto, jossa kamiina on integroitu PE-muovista valmistettuun sisäosaan. Nyt yritys panostaa toisen rotaatiokoneen myötä enemmän myös muihin vapaa-ajan tuotteisiin ja erityisesti tavoitteena on laajentaa alihankintaa.
– Valmistamme ponttoneita omiin laiturimalleihimme ja toimitamme niitä myös jälleenmyyntiin ja muille laiturivalmistajille. Uutuutena meillä on helposti muunneltavissa olevat, moduulirakenteiset, teräsrunkoiset mallit, Jaskari iloitsee.
Tuotteiden vilkastuneen myynnin myötä yritys on kasvanut ripeästi, ja uuden tuotantohallin valmistuminen keväällä on jo aavistuksen liian myöhään.
– Viime vuonna jouduimme myymään liian paljon ei oota.
– Uuden tuotantotilan ja toisen valukoneen myötä kapasiteettimme ja toimintavarmuutemme kasvaa merkittävästi. Samalla mahdollisuutemme laajentaa alihankintaa lisääntyy selvästi.
Voimakkaasta kasvusta huolimatta Plastweld ei tingi kotimaisuudesta.
– Teimme Narvin kanssa loppuvuodesta yhteistyösopimuksen, jonka myötä kylpytynnyreihimme on tulossa täysin kotimainen Narvi -kamiina.
Uusin tuotekehittely on kamiinan integroiminen tynnyrin sisään.
– Se parantaa lämmöntuottoa, on yhtenäisemmän näköinen ja myös puiden palamista on paljua lämmittäessä kiva katsoa lasiluukun läpi.
Kylpytynnyrit ostetaan verkosta
Plastweld myy valtaosan tuotteistaan jälleenmyyjien kautta. Suurin osa kuluttajista ostaa kuitenkin kylpytynnyrinsä tai laiturinsa verkosta.
Plastweld panostaa myös tuotteidensa vientiin sekä Pohjoismaihin, että Keski- Euroopaan.
– Bauhaus toimii suurimpana tynnyreidemme myyjänä sekä Euroopassa, että Pohjoismaissa, yritysmyynnin vientipäällikkö Tapio Niemi selventää.
Pikkuhiljaa tynnyreihin tulee myös uusia värejä. Silti värimaailmaa johtaa sisäsävyltään tummat värit.
– Musta on ehkä ulkovärityksenä puuosissa mennyt jo ruskean ohi. Luonnonläheiset värit ovat kuitenkin pitkään pitäneet pintansa.