Article image
Ylistaron Untamalan entinen sahana ja myllynä toiminut rakennus täyttää ensi vuonna 100 vuotta.
22.09.2022
Koti ja asuminen

Rakennuksen sielua halutaan vaalia

Teksti ja kuvat: Hannele Norja

Vuosiluku 1921 koristaa yhtä olohuoneen ja yhtä keittiön tiiltä. Tuon vuoden jälkeen tulipalo on niitä kärventänyt, toista kahteen kertaan. Vuonna 1923 valmistunut myllyrakennus on palanut vain kerran.

Ohi oli ajettu useita kertoja ja ihmetelty kaunista rakennusta.

– Se, oliko tuo Ylistaron Untamalan entinen myllynä ja sahana toiminut rakennus edes myytävänä, selvisi ainoastaan puhelinsoitolla, Heidi muistelee.

Omistaja tavoitettiin, ja muutaman tapaamisen jälkeen perhe sai tiedon, että rakennus on myytävänä.

– Meillä oli kiikarissa myös Kristiinankaupungin vanha veturitalli, mutta se osoittautui liian haasteelliseksi.

Perhe ehti jo kertaalleen ajatuksissaan hylätä ostoaikeensa.

– Uusintakäynnit myllyllä vakuuttivat meidät kerta toisensa jälkeen, ja ostopäätös syntyi juhannuksena. Olihan se lopulta selvä, että tämä on meidän unelmien talo, Heidi toteaa.

Lisäremontit on jo suunniteltu

Syksyllä 2016 kirjoitettiin kauppakirjat ja seuraavan vuoden pääsiäisenä perhe pääsi muuttamaan. Yläkerran huone remontointiin lähinnä pinnoiltaan uusiksi, olohuoneeseen vaihdettiin lattia ja uusittiin takka. Keittiö remontointiin lähes kokonaan. Muita remontteja perheen ei tarvinnut edellisten asukkaiden jäljiltä tehdä.

– Neliöitä on nyt reilut 160, mutta nelihenkiseksi kasvanut perheemme tulee mahdollisesti saamaan lisätilaa entisen myllyn puolelta, Heidi sanoo.

– Suunnitelmia tästä on jo laadittu.

Katso kuvakarusellin kuvat!

Ovista on tullut ikkunoita

Rakennus on punatiiltä tasakertaan asti. Välipohja on valettu betonista.

– Ulkovuoraus on osittain graniittia. Yläkerta ja kattorakenteet ovat puurakenteisia. Isot ikkunat ovat aikanaan olleet oviaukkoja, Heidi sanoo.

Rakennusalalla työskentelevä pariskunta remontoi taloa jatkossakin itse. He toteavat, että vanhan remontoinnissa pitää istua kaksi kertaa alas ja miettiä mitä ja miten tekee.

– Haluamme vaalia rakennuksen sielua. Yritämme ottaa huomioon sen, mitä rakennus on joskus ollut.

Perheen unelmien talo lämpiää maalämmöllä. Vanhan myllyn ja sahan perintö ei yllä sisäilmaan asti. Mittauksella huoneilman todettiin olevan erinomaista.

Yläkertaan vievien rappusten tilalla on aikoinaan ollut höyrykattila. Katso karusellikuvat!
Katso kuvakarusellin kuvat!

Kaukana sivussa on paratiisi

Perhe oli ennen Untamalan kotia ehtinyt asua niin uusissa kuin vanhoissa rakennuksissa.

– Seinäjoella ensimmäinen yhteinen kotimme oli rakennettu vuonna 1912. Siitä meille tuli innostus vanhoihin rakennuksiin, Heidi sanoo.

Aluksi perhe ounasteli, kuinka he mahtaisivat pärjätä ”kaukana sivussa”.

– Tämä paikka myi meidät silti uudestaan ja uudestaan, Heidi myöntää.

Yllätyksiä on muutaman vuoden asumisen jälkeen tullut, niin positiivisia kuin negatiivisiakin.

– Aluksi sitä kaipasi hälinää ympärille, mutta pitkät etäisyydet ovat alkaneet kääntyä positiivisiksi.
Olemme lisäksi oppineet ennakoimaan mitä kaupasta pitää tuoda, pariskunta naurahtaa.

Ilman katuvaloja perheen ei tarvitse pärjätä. Julkisivun puoleinen maantie on valaistu ja talon takana loistaa kuntoradan valot.

– Kesäisin tämä paikka on kuin paratiisi, Heidi toteaa.

Kyläläisiäkin perheen juttusilla piipahtaa.

– Saamme kuulla paljon tarinoita, koska lähes jokainen kyläläinen on ollut jossain vaiheessa tässä myllyssä tai sahalla töissä.

Perhe sanoo Untamalan kylään olleen helppo tulla, ja kyläläiset ovat tykänneet, että rakennus on laitettu kuntoon ja asuttu.

– Ei meillä ole ajatusta tästä luopua.

Valokuvataulusta näkee, millaisessa kunnossa edelliset asukkaat rakennuksen ostivat.

Unelmien talo on palvellut monessa roolissa

  • 1909 puurakenteinen mylly aloitti toimintansa.
  • 1909 pidettiin perustava kokous, jossa päätettiin samalle tontille perustaa myös saha.
  • 28.6.1920 saha ja mylly tuhoutuivat tulipalossa kokonaan.
  • Uuden laitoksen suunnittelu aloitettiin välittömästi.
  • 7.11.1921 pidettiin uuden laitoksen perustava kokous.
  • Rakennusmestari Lindgren piirsi uuden, amerikkalaismallisen laitoksen ja työt aloitettiin.
  • 1923 uusi mylly saatiin käyntikuntoon.
  • Luonnonkiviseinät tehtiin läheisen navetan kiviseinistä.
  • Marras-joulukuun vaihteessa 1937 mylly paloi kokonaan kiviseinien sisältä.
  • 1938 mylly oli korjattu tulipalon jäljiltä.
  • 1958 hankittiin uusi raamisaha.
  • Vuonna 1985 sahan toiminta loppui. Myllytoiminnan loppumisen ajankohta on epäselvä.
  • 1985 rakennus myytiin yksityishenkilölle.
  • 1999 edelliset omistajat ostivat purkukuntoisen näköisen ja kylmänä varastona toimineen rakennuksen ja tekivät siellä valtavan työn.
  • Nykyiset asukkaat ostivat rakennuksen 2016.
  • Vuonna 2017 he muuttivat uuteen kotiinsa.

Lähde: Untamalan kyläkirja, 2007.

Suosittelisitko tätä artikkelia muille?

Anna arviosi klikkaamalla tähteä 1 - 5
4.5/5 - (13 votes)
Artikkeliin liittyviä hakusanoja
koti ja asuminen mylly omakotitalo Rakennus saha sisustus ylistaro

Uusimmat kaupallisen yhteistyön jutut

Uusimmat videot

Kaikki videot

Uusimmat podcastit

Kaikki podcastit

Uusimmat blogit

Kaikki kirjoitukset